Tammentie 8, Jynkkä, Kuopio
Nyt on tarjolla todella tyylikäs, valoisa ja raikas koti kauniilla paikalla Kallaveden rantamaisemissa, omalla tontilla.
Tätä kaunista kotia on remontoitu erittäin laajasti ja tuotu myös tyylillisesti tämän päivän vaatimuksiin vastaavaksi. Mm. keittiö ja kosteat tilat ovat kokeneet täydellisen muodonmuutoksen viime vuosina. Lisäksi esimerkiksi vesikatosta ja julkisivuista on pidetty hyvää huolta.
Olohuone, ruokailutila ja keittiö muodostavat suorastaan mykistävän kokonaisuuden. Tilan korkeus yhdessä isojen ikkunoiden ja vaalean sisustuksen kanssa miellyttää varmasti jokaisen katsojan silmää. Alakerrassa sijaitsee ihanan tilava makuuhuone, takkahuone saunatiloineen. Täältä pääsee mukavasti isolle patiolle, jolla tällä hetkellä on mm. uima-allas ja kesähuone.
Kallaveden rantamaisemia kelpaa katsella terasseilta, joista yksi sijaitsee talon keskimmäisessä kerroksessa. Tämä täysin lasitettu patio on tunnelmallinen lisä olohuoneen yhteyteen. Makuuhuoneista yksi sijaitsee keskimmäisessä kerroksessa.
Kauniita portaita rimoitettuine kehyksineen pääsee ylimmäiseen kerrokseen ja sieltä löytyy vielä yksi vilvoittelupatio sekä makuuhuone, lisäksi kaksi pienempää makuusoppea nuorison omiksi tiloiksi.
Autolle on lämmin talli ja lisäksi talossa on paljon varasto- ja säilytystiloja.
Tule katsomaan ja ihastu!
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 575845
- Kohdetyyppi
- Omakotitalo
- Osoite
- Tammentie 8, 70780 KUOPIO
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 5
- Huoneet
- 5h, k, s, khh
- Asuinpinta-ala
- 184 m2Pinta-alat piirustusten mukaan.
- Kokonaispinta-ala
- 225 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1989
- Kerros
- Sauna
- Kyllä
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 349 000,00 €
- Kiinteistövero
- 729,46 €/v
Sähkö: kulutuksen mukaan 32000 kWh/v. Vesi ja jätevesi: kulutuksen mukaan. Puhtaanapito: jätehuolto. Kiinteistövero: 729,46 €/v. .
Varustus
Keittiö
Jääkaappi, pakastekaappi, erillisuuni, induktioliesi, liesituuletin, leivinuuni, mikroaaltouuni, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet. keittiö remontoitu 2016
Pesutilat
Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc, suihku, peilit, peilikaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, kiinteät valaisimet. sauna ja kph remontoitu 2016
Materiaalit
Keittiö: parketti, maali, maali. Olohuone: parketti, maali,. Makuuhuone 1: parketti, maali/tapetti. Makuuhuone 2: parketti, maali/tapetti. Makuuhuone 3: parketti, maali/tapetti. Kodinhoitohuone: laatta, maali. Sauna: laatta, paneeli, paneeli. Kylpyhuone: laatta, laatta, paneeli. Wc: laatta, laatta/maali.
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Puu
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Tiili
- Lämmitysjärjestelmä
- Sähkö. Takka ja leivinuuni.
- Lämmönjakojärjestelmä
- Lattialämmitys sähkö. Alakerrassa lattialämmitys sähkö, keski- ja yläkerrassa kattolämmitys.
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen tulo. Koneellinen poisto. Lämmön talteenotto.
- Energialuokka
- E 2013
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Voimassa 17.11.2025.
Tehdyt korjaukset
2013 • talon katon puhdistus, pinnoitus sekä maalaus • katon reunapellitysten vaihto • lämminvesivaraajan vaihto • keittiön kodinkoneiden vaihto • järvenpuoleisten olohuoneen ikkunoiden suurennus ja vaihto kahteen kerrokseen • keskikerroksen parvekkeiden ovien uusiminen sekä keittiön oven viereinen ikkuna • järvenpuoleisen parvekkeen uudelleen rakentaminen • sisääntulon varasto n. 10 neliö muutettu asuinkäyttöön • sisääntulon ulkoportaat uusittu 2015 • ylimmän kerroksen huoneiden teko ikkunoineen, ilmanvaihto ym. (aikaisemmin oli ”varasto / vintti”) 2016 • ruokailutilan teko • keittiöremontti • ikkunoiden vaihto + ikkuna-aukkojen suurennus (keittiö, ruokailutila, oh: sivu, ylä- ja alakerran makuuhuoneet, alakerran oleskelutila, pukuhuone) • pääoven ja alakerran terassin oven vaihto • ikkunapeltien uusiminen • vesisyöksytorvien uusiminen • koko talon ulkoverhouksen läpikäynti sekä maalaus • koko talon sisäseinien ja sisäkattojen maalaus • saunan ja pesuhuoneen täydellinen remontti (vesieristys + lattialämmitys) • vessojen remontti (vesieristys, laatoitus, seinien pinnoitus + maalaus) • sisärappujen hionta ja maalaus • alakerran pukeutumistilan remontti • pihapuiden kaato sekä pihan ”raivaus” 2017 • alaterassin uusiminen • pation teko • pihan uudelleen muotoilu (maatyöt + mullat) sekä nurmikko ja istutukset • alakerran lattialaatan saumojen maalaus • yläkerran parvekkeen lattian maalaus 2018 • keskikerroksen parkettilattia + listoitus • autotallin ovi • sivuterassit ja raput • sisärappusten kaiteiden vaihto • pesuhuoneen silokonien vaihto • ilmastointilaitteen moottorin huolto (puhdistus ja laakereiden vaihto) 2019 • uima-allas takapihalle • takaterassi (lehtikuusi) • pihamökki 19 neliötä 2020 kevät • eteisen laatoitus • eteisen kaapisto • laituri rantaan 2020 syksy / talvi • yläpihan laatoituksen laajennus • ulkorappusten uusiminen (lehtikuusi)+ etuoven laatoitus • sisääntulorinteen uudelleen muotoilu / maidenvaihto + suodatinkangas + mukulakivetys • keskikerroksen parvekkeen kaiteen vaihto lasikaiteeseen (8/2020) • kattoremontti + sadevesijärjestelmät; Vesivek koko ulkokaton ja välikaton vaihto yms. 20 v takuu • keskikerrokseen lasitettu terassi n. 25 n2 (alumiinirunko, lasiseinät / kaiteet + lasikatto) • keskikerroksen sisäkaton uusiminen (levytys + ylitasoitus) + valaistuksen uusiminen, kattolämmitys hyvässä kunnossa • seinien maalaus • sisäportaiden + kaiteiden vaihto (Grado Desing) • keittiön: o korkeakomero (aamiaiskaappi) + integroitu (jk + pk) x 2 o seinien levytys / tasoitu + maalaus • ylimmän kerroksen 2 mh:een yhdistäminen yhdeksi mh:eeksi 2021 kevät • eteisen, olohuoneen, keittiön, ruokailutilan sekä ylimmän kerroksen ikkunoiden isonnus + vaihto (nämä olivat jo kertaalleen vaihdettu meidän toimesta) • khh:een freesaus + alakerran seinien maalaus • keskikerroksen ja alakerran sisäovien vaihto 2021 kesä • sivuterassien ja portaiden uusiminen (lehtikuusi) • terassin lasikaiteet • talon keittiön puoleisen alapihan sivun maan uudelleen muotoilu, maiden vaihto, salaojitus + suodatinkangas + kivetys 2021 syksy • uunin uusiminen • alimman kerroksen maanpaineseinän purkaminen sekä uusiminen (nykyisten rakennusmääräysten mukaisesti), tästä urakoitsijan ”työseloste” • talon autotallin ja keittiön vierustalle laitettu uusi patolevy sekä kaivettu oja, johon sadevedet ohjautuvat talosta poispäin • sadevesinen ohjaaminen kuntotarkastusraportin ohjeen mukaan • alimman kerroksen lattian laatoitus 2023 • pesuhuoneen laattojen saumojen ja silikonien uusiminen • Lassila & Tikanoja tarkistanut salaojien toimivuuden, sekä huuhdellut ne, salaojat toimivat moitteettomasti Leivinuunin, takan sekä piipun nuohous on tehty lakisääteisesti
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 779 m2
- Omistus
- Oma
- Tie perille
- Kyllä
- Kaavoitus
- Asemakaava (sitova tonttijako), Rakennuslupa 1986. Kuopion kaupunki
- Rakennusoikeus
- 250 m2
- Lisätietoja maapohjasta
- Kuopion kaupunki.
Vesi ja viemäröinti
- Vesijohto
- Kyllä
- Käyttövesi
- Kunnan.
- Viemäri
- Kyllä
- Jätevesihuolto
- Kunnan.
- Jätevesi-selvitys tehty
- Ei
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Kuopio OP Koti Itä-Suomi Oy LKV
Maljalahdenkatu 29-31, KUOPIO
010 258 8505 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.