Sammonkatu 27 G, Kaleva, Tampere
Valoisa päätykolmio Kalevasta!
Päätykolmio rauhallisella sijainnilla on vapautunut uusille omistajille. Asunnossa on loistava pohjaratkaisu sekä keittiön seinä on aukaistu tuomaan lisätilaa ja yhdistämään olohuoneen ja keittiön. Tämän kolmion ikkunat ovat kolmeen suuntaan ja lasitettu parveke on länteen. Tämä koti on avara ja valoisa! Asunnon toisen makuuhuoneen liukulasiovikaapiston takana on vaatehuone ja sen lisäksi säilytystä varten löytyy vintti- ja kellarikomerot. Asunto sijaitsee talon G-rapussa, joka on Väinämöisenkadun puolella.
Asunto sijaitsee keskeisellä paikalla Kalevassa. Ratikkapysäkki on talon toisella puolella, joten pääset liikkumaan kätevästi ympäri Tamperetta. Keskustaan matkaat ratikalla vain 6 minuutissa. Asunnolta on alle 500 metrin matka esimerkiksi Kiovan puistoon ja Kalevan maauimalaan. Noin kilometrin päässä on Kalevan kauppakeskukset. Sammon päiväkotiin ja kouluun on vain 400 metrin matka.
As. Oy. Sammonkatu 25-27 on 114 huoneiston taloyhtiö, joka lämpiää maa-/kaukolämmöllä. Asuntoon pääsee kulkemaan esteettömästi. Yhtiö on hyvin hoidettu ja tarvittavat remontit on tehty ajallaan. Yhtiöllä on vuokrattavana autopaikkoja jonotusperiaatteella ja Kalevan asukaspysäköintiluvalla voi pysäköidä auton asunnon viereen 25€/kk.
Varaa oma yksityisesittelyaikasi!
Myynti ja esittelyt: Jesse Takala Kiinteistönvälittäjä, LKV 044 5656 123, jesse.takala@op.fi
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 573811
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Sammonkatu 27 G, 33540 TAMPERE
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 3
- Huoneet
- 3h + k + kph + vh + lasitettu parveke
- Asuinpinta-ala
- 68,4 m2
- Kokonaispinta-ala
- 68,4 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1960
- Kerros
- 4/6
- Hissi
- Kyllä
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On , lasitettu
- Ikkunat ja näköalat
- Parveke länteen. Ikkunat itään, pohjoiseen ja länteen.
- Vapautuminen
- Heti
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 213 000,19 €
- Velaton hinta
- 245 000,00 €
- Lainaosuus
- 31 999,81 €
- Neliöhinta
- 3 581,87 €
- Hoitovastike
- 313,50 €/kk
- Rahoitusvastike
- 221,71 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 535,21 €/kk
- Vesimaksu
- 26,00 €/hlö/kk
Vesimaksu 26,00 €/hlö/kk, saunamaksu 14,00 €/kk, tietoliikenneyhteysmaksu 3,50 €/kk. Vesimaksun peruste: Kiinteä. Hoitovastike perustuu huoneiston osakelukumäärään. Huoneistoon kohdistuvan rahoitusvastikkeen määräytymisperuste on huoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden lukumäärä. Yhtiökokous 5.6.2024; Päätettiin myöntää hallitukselle valtuutus periä tai jättää perimättä enintään 2kk ylimääräinen hoitovastike taloudellisen tilanteen niin vaatiessa tai salliessa. Päätettiin myöntää hallitukselle valtuutus tarvittaessa muuttaa pääomavastiketta enintään lainankulun/korkojen muutoksien vastaavaksi.
Varustus
Keittiö
Keittiössä on jääkaappipakastin, erillisuuni, induktioliesitaso, liesituuletin sekä astianpesukone, kaapistot ja kiinteät valaisimet. Keittiön tasot ovat umpitammea ja väliseinät tiilikaakelia.
Pesutilat
Kylpyhuoneessa on sadevesisuihku, suihkuseinä, peilit, kaapit, allaskaappi sekä pesukoneliitäntä ja kiinteät valaisimet. Kylpyhuoneessa on myös lattialämmitys mukavuuslämmityksellä.
Säilytystilat
Vaatehuone, kellari, vintti, inaria-kaapisto lasiovilla.
Materiaalit
Olohuoneessa, makuuhuoneissa sekä vaatehuoneessa on tammiparketti ja tapetoidut seinät. Keittiössä ja eteisessä on laattalattia ja maalatut seinät. Kylpyhuoneessa on laattalattia, kaakeliseinät ja tervaleppäpaneelikatto. Muualla asunnossa katto on valkoiseksi maalattua mäntylautakattoa.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- As. Oy. Sammonkatu 25-27
- Isännöitsijä
- Pamis Oy/Janne Hannu
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 114
- Autopaikat
- Autotalleja tai hallipaikkoja 8 kpl, sähköpistokepaikkoja 15 kpl
- Taloyhtiössä on
- Sauna, talopesula, kuivaushuone, vinttikomerot, kellarikomerot, urheiluvälinevarasto, askarteluhuone, väestösuoja, tietoliikenneyhteys, kuntohuone
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Tiili. Tiili/pelti.
- Lämmitysjärjestelmä
- Maalämpö. Kaukolämpö/maalämpö.
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poisto/LTO
- Energialuokka
- G 2013
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- 251 kWhE / (m2vuosi),viim. voimassaolopäivä 24.6.2025
Tehdyt korjaukset
1989 Käyttövesiputkiston uusinta 1998 Ikkunamaalaus 2000 Kaukolämpölaitteisto uusittu 2002 Lämmitysverkon venttiilien saneeraus 2009 Pohjaviemärit uusittu 2011 Viemäreiden pinnoitus 2013 Vesikattojen uusiminen, sekä peltikaton uudelleen pinnoitus 2014 Lukostojen uusiminen Iloq järjestelmään 2015 Vanhojen öljysäiliöiden tyhjennys ja purkaminen 2017 Julkisivujen, ikkunoiden, parvekkeiden ja lämmöntalteenoton hanke- ja toteutussuunnittelu 2018 - 2019 Julkisivusaneeraus (julkisivut, ikkunat, parvekkeet, parvekeovet) 2019 LTO:n ja maalämmön (2 kaivoa) asennus, ilmastointiventtiilien uusinta, IV.nuohous ja tasapainotus 2019 Autolämmityskoteloiden uusiminen hybridilatauksen soveltuviksi 2019 Sadevesiviemäröinnin uusinta Sammonkatu 27 (sisäpiha) 2022 Luhtitalon vesikaton uusiminen ja lisäeristys 2022 Käyttövesijohtojen kuntokartoitus 2022 Viemäreiden kuntokartoitus ja korjaussuunnitelman mukaiset toimenpiteet 2022 Huoneistojen vesikalusteiden tarkastus 2022 Lämmönvaihtimen uusiminen 2022 Pihan viheralueiden siistiminen 2023 Lämmöntalteenoton poistoilmapuhaltimen vaihto 2024 Hissien uusiminen 2024 Kaukolämpökeskuksen uusiminen 2025 Palovaroittimien uusiminen. Asunnon remontit: 2011 keittiö aukaistu, kaikki pintamateriaalit vaihdettu, keittiö uusittu, kylpyhuone kokonaan uusittu ja ovi levennetty, makuuhuoneen kaapisto laitettu
Muut tiedossa olevat korjaukset
Luhtitalon ilmanvaihdon kehittäminen, Käyttövesijohtojen sekä viemäriverkoston kuntokartoitus 2027, Piha-alueen sadevesiviemäröinnin suunnittelu, Sähkölinjaston kuntokartoitus 2024-2025, Mahdollinen maalämpökaivojen lisääminen
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 5 260 m2
- Omistus
- Vuokrattu
- Vuokralleantaja
- Tampereen kaupunki
- Tontin vuokra-aika
- Vuokrasopimus päättyy 31.10.2068
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Ruokakauppa K-market 100 m. Koulut: Koulu 500 m. Päiväkoti: Päiväkoti 600 m. Apteekki tien toisella puolella, maauimala 400 m, leikkipuisto talon vieressä. Liikenneyhteydet: 150 m ratikkapysäkille
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaan Hanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Tampere OP Koti Pirkanmaa Oy LKV
Hämeenkatu 12, TAMPERE
010 254 6800 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.