Itäinen Pitkäkatu 88 as, Martti, Turku
Tämä kerrassaan lumoava puutaloasunto on vapautumassa uusille asukkaille.
As Oy Sumu on perustettu omalle tontille. Sijainti onkin mitä parhain, sillä lähelläsi on niin palvelut, lounaspaikat, urheilupuisto ja lisäksi jokirantaan sekä keskustaan on melko lyhyt kävelymatka.
Talon tunnelman voi aistia jo yhtiön pihalla, mutta etenkin kävellessään sisälle tähän hurmaavaan puutaloasuntoon. Tässä päätyasunnossa valo tulvii sisälle keskikerroksen olohuoneeseen kolmesta suunnasta, joka saa tämän korkean tilan tuntumaan entistä avarammalta. Olohuoneessa on toimiva kaakeliuuni, joka on käytössä nykyisillä asukkailla. Keskikerroksessa on lisäksi keittiö ja erillinen wc-tila. Tilassa on myös suihku, mutta se ei ole ollut käytössä enää vuosiin.
Alakertaan on valmistunut vuonna 2003 kylpyhuone, sauna sekä huone. Kylpyhuoneessa on reilusti tilaa ja tuuletuskin onnistuu näppärästi, sillä tilassa on pieni ikkuna. Kylpyhuoneen yhteydessä on hyvä tila pyykkihuollolle ja kylpyhuoneesta on käynti asunnon omaan saunaan. Alakerrassa on lisäksi pieni varastotila. Yläkerrassa on puolestaan kaksi tilavaa huonetta.
Asunnon sähkönkulutus on ilmoitettu viime vuoden mukaisesti, mutta huomioitavaa on, että uudet patterit on asennettu asuntoon vasta huhtikuussa 2024.
HUOM! Tätä asuntoa esitellään vain yksityisnäytöin, varaathan siis oman aikasi näytölle!
Lisätiedot ja yksityisesittelyt: Pia Willberg Kiinteistönvälittäjä LKV 044 5933 104 pia.willberg@op.fi
Mietitkö oman asuntosi myyntiä? Kutsu minut maksuttomalle arviokäynnille niin toteutetaan myös sinun asuntounelmasi!
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 572093
- Kohdetyyppi
- Puutalo
- Osoite
- Itäinen Pitkäkatu 88 as, 20810 TURKU
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 4
- Huoneet
- 3-4h + k + kph/wc + sauna + erillinen wc + varasto (ytj: huone ja keittiö)
- Asuinpinta-ala
- 42 m2
- Kokonaispinta-ala
- 42 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1912
- Kerros
- 1-3/3
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Kyllä
- Parveke
- Ei
- Vapautuminen
- 1.7.2024 mennessä
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 287 711,34 €
- Velaton hinta
- 288 000,00 €
- Lainaosuus
- 288,66 €
- Neliöhinta
- 6 857,14 €
- Hoitovastike
- 185,40 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 185,40 €/kk
- Vesimaksu
- 15,00 €/hlö/kk
Vesimaksu 15,00 €/hlö/kk, sähkölämmitys 108,33 €/kk 13000 kWh/v. Yhtiö laskuttaa sähköä osakkailta 150 euroa/kk (sähköennakko). Sähkön tasaus tehdään kaksi kertaa vuodessa. Vuonna 2023 asunnon sähkönkulutus oli noin 13 000 kWh, jolloin asunnossa asui pääsääntöisesti kaksi henkilöä. Kustannus oli vuonna 2023 kokonaisuudessaan sähkön osalta noin 1 300 euroa. (Taloyhtiön sähkösopimus 0,10 euroa/kWh, sopimus voimassa lokakuuhun 2024. Vuoden 2023 jälkeen eli huhtikuussa 2024 asuntoon on asennettu uudet energiatehokkaat paneelilämmittimet, joiden on arvioitu vähentävän lämmityksen kokonaiskulutusta vähintään 10-15 prosenttia. Asunnossa on kaakeliuuni, jossa poltetaan puita noin 2-3 kuutiota vuodessa.
Varustus
Keittiö
Asunnon keittiössä on jääkaappipakastin, lattialiesi (perinteinen), astianpesukone (Siemens noin 4-5 vuotta vanha) sekä kaapistot. Keittiötä on remontoitu vuonna 2006.
Pesutilat
Asunnon alakerran vuonna 2003 valmistuneessa, erittäin tilavassa kylpyhuoneessa on suihku, käsienpesuallas ja liitännät pyykinpesukoneelle. Kylpyhuoneessa on myös kätevästi pieni ikkuna. Kylpyhuoneesta on käynti asunnon saunaan, jossa saunakiuas on uusittu vuonna 2020. Kylpyhuoneessa on lattialämmitys. Keskikerroksen erillisessä wc-tilassa on peili, käsienpesuallas, allaskaappi ja wc-istuin. Tilassa on myös suihku, mutta suihkua ei ole käytetty noin 20 vuoteen. Wc-tilassa on lattialämmitys.
Materiaalit
Keittiö: Lattia lauta, seinät tapetoitu. Olohuone: Lattia lauta, seinät tapetoitu. Makuuhuone 1: Yläkerran iso makuuhuone: lautalattia ja seinät tapetoitu. Makuuhuone 2: Yläkerran pienempi makuuhuone: Laminaatti ja seinät tapetoitu. Makuuhuone 3: Alakerran makuuhuone/huone laminaatti ja seinät tapetoitu. Kylpyhuone: Laatoitettu. Eteinen: Lattia lauta, seinät tapetoitu.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto-Osakeyhtiö Sumu
- Isännöitsijä
- Suomen Isännöitsijäpalvelut, c/o Isännöinti Levasma, Taisto Ihajärvi, puh. 02-478 1800, taisto.ihajarvi@isannoitsijapalvelut.fi
- Kiinteistönhuolto
- Osakkaat
- Asuinhuoneistoja
- 13
- Liikehuoneistoja
- 1
- Liikehuoneistojen pinta-ala
- 1 m2
- Taloyhtiössä on
- Pyörävarasto, yhteisantennijärjestelmä, mahdollisuus autopaikkaan
- Lunastuspykälä
- Lunastusoikeus on osakkailla. Lunastusaika on 14 vrk
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Puu
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Pelti
- Lämmitysjärjestelmä
- Sähkö
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painovoimainen
- Energialuokka
- Ei energiatodistusta
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Kohteella ei ole lain edellyttämää energiatodistusta ja sen vuoksi energialuokka ei ole tiedossa. Isännöitsijä on antanut tiedoksi, että energiatodistus on tilattu.
Tehdyt korjaukset
Hallituksen selvitys yhtiössä suoritetuista huomattavista kunnossapito- ja muutostöistä ja niiden tekoajat: 2023 Peltikaton maalaus (Tarvittaessa) 2019 Teetettiin kartoitus koskien sähkö- ja hybridiautojen latausmahdollisuutta. 2019 Sähkökaapin runko uusittiin sekä asennettiin voimavirta- ja sähköpistoke. 2015 katosten maalaus, katon tarkastus/kunnostus 2015 Julkisivujen ulkomaalaus julkisivujen kunnostuksen yhteydessä, portaiden yläpuolella olevien 2010 Kuntoarvio ja lukkojen uusiminen 2005 Ovikatokset 2005 Katon maalaus 1999 Ulkomaalaus 1999 Katon uusiminen 1999 Julkisivujen puukorjaukset. Asunnon remontit: Asunnon alakerta ja kylpyhuone valmistunut 2003. Lupa on haettu, saatu ja loppukatselmus on tehty. Asunnon keittiötä on remontoitu vuonna 2006, jolloin myös yläkertaan on tehty väliseinät. Lämminvesivaraaja on vaihdettu 2016. Asuntoon on asennettu uudet energiatehokkaat paneelilämmittimet huhtikuussa 2024. Yläkerran päätyikkuna on vaihdettu 2015.
Muut tiedossa olevat korjaukset
KUNNOSSAPITOTARVE YHTIÖKOKOUSTA SEURAAVIEN VIIDEN VUODEN AIKANA: Piha: Keski-pihan peruskunnostus Katto: Katon kunnon tarkkailu Vesi- ja viemärijärjestelmä: Pohjaviemäreiden kunnon tarkistaminen
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 1 264 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Turun kaupunki
Lisätiedot
Ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista ja mahdollisen osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista kustannuksista. Lunastuslauseke yhtiöjärjestyksessä: 3 § Osakkeen siirrosta on ilmoitettava yhtiön hallitukselle osake- ja osakasrekisteriin merkitsemistä varten. Jos osake muun saannon kuin perinnön, testamentin taikka avio-oikeuden kautta siirtyy jollekin, joka ei ennestään ole yhtiön osakkeenomistaja, on yhtiöllä osakepääoman yli säästyneillä varoilla oikeus lunastaa osake taikka jollei yhtiö sitä tee, on yhtiön osakkeenomistajilla neljätoista (14) päivän kuluessa sen jälkeen kun osakkeen siirrosta on ilmoitettu, oikeus lunastaa osake samoilla ehdoilla kuin osakkeenluovutus on tapahtunut. Älköön yksi osakas kuitenkaan omistako kuin neljä (4) osaketta. Isännöitsijäntodistuksen mukaan lunastusoikeus on vain osakkailla.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenKuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Turku OP Koti Turun Seutu Oy LKV
Brahenkatu 11 G, TURKU
010 2569 118 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.