Linnantie 12 A, Vaajakoski, Jyväskylä
"Täydellinen huoneistosaneeraus on valmis. " Tämä kirjaus löytyy huoneiston valvontamuistiostakin. Koti, joka on luotu kauttaaltaan uudelleen. Tämä koti on uudistunut talven aikana kokonaisuudessaan. Keittiö kodinkoneineen, uutuuttaan hohtavat sauna- ja pesutilat sekä vaaleasävyiset huonetilat kulutusta kestävin vinyylilattioin on valmiina juuri sinua varten. Kuin pisteenä I:n päälle parvekekin on lasitettu.
Vuonna 1991 valmistunut Asunto Oy Satosyppi sijaitsee vehreässä ympäristössä, päättyvän tien rauhallisemmassa päässä. Yhtiöstä on huolehdittu vuosien varrella hyvin, viimeisimpiä kirjauksia kunnossapitohistoriassa on katon uusiminen 2018. JAtkuvan huolenpidon pohjaksi on yhtiöön syksyllä 2023 tehty kuntoarvio, jonka perusteella on tarkoitus suunnitella tulevaisuuden kunnossapitotarpeita.
Muutama fakta Vaajakoskesta - Vaajakoski sijaitsee Päijänteen pohjoispään rannalla seitsemän kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta itään. 1800-luvulla Vaajakoskesta kehittyi merkittävä teollisuuskeskus ja sahateollisuuspaikkakunta. Naissaari on Vaajakosken helmi. Sieltä löytyvät Vaajakosken vanha voimala sekä 1800-luvun lopun että 1930-luvun funkkistyylisiä rakennuksia. Naissaaressa sijaitsee myös Vaajakosken kanava, joka yhdistää Leppäveden Päijänteeseen ja on osa Keiteleen kanavaa. Naissaaresta löytyy myös viihtyisä kahvila. Nykyään Vaajakoski on virkeä ja dynaaminen Jyväskylän kaupunginosa. Palveluiden läheisyys yhdistettynä viihtyisään kulttuuriympäristöön, hyviin liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksiin, vesistöihin ja puhtaaseen luontoon tekevät Vaajakoskesta ainutlaatuisen ja viihtyisän paikan asua ja elää.
Ehdota sinulle sopivaa ajankohtaa, tutustutaan yhdessä uuteen kotiisi.
Tervetuloa Kotiin Vaajakoskelle!
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 570256
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Linnantie 12 A, 40800 VAAJAKOSKI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 2
- Huoneet
- 2h, k, kph, s, las. parv.
- Asuinpinta-ala
- 59 m2
- Kokonaispinta-ala
- 59 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1991
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 3/4
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Kyllä
- Parveke
- On, lasitettu
- Ikkunat ja näköalat
- Ikkunasuunnat itään ja länteen. Parvekesuunta itään
- Vapautuminen
- Heti
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 99 800,00 €
- Neliöhinta
- 1 691,53 €
- Hoitovastike
- 255,14 €/kk
- Muu vastike
- 28,00 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 283,14 €/kk
Autopaikka 12,00 €/kk. Hoitovastikeperuste on osakkeiden lukumäärä Autopaikka (kylmä) 5,00 €/kk Pesutupamaksu 10,00 € Yhtiön kerhotila toimii vartioimattomana lisävarastotilana, vuokrattavissa 37,50 €/kk
Varustus
Keittiö
Jääkaappipakastin, keraaminen liesi, liesituuletin, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.
Pesutilat
Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, suihku, suihkuseinä, peilikaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, kiinteät valaisimet. Pyyhekuivain
Säilytystilat
Kellari
Materiaalit
Keittiö: Lattia vinyyliä, seinät maalia. Olohuone: Lattia vinyyliä, seinät maalia ja tapettia. Makuuhuone 1: Lattia vinyyliä, seinät maalia ja tapettia. Sauna: Lattia laattaa, seinät puuta. Kylpyhuone: Lattia ja seinät laattaa. Eteinen: Lattia vinyyliä, seinät maalia.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Satosyppi
- Isännöitsijä
- Retta Services Oy, Retta Isännöinti, Lyseonkatu 4, 40100 Jyyväskylä, Piia Honkaluoma, puh. 0102282707, sp. piia.honkaluoma@retta.fi
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 25
- Autopaikat
- 25 kpl, 2 kpl
- Taloyhtiössä on
- Talopesula, kuivaushuone, urheiluvälinevarasto, väestösuoja, kaapeli-TV, mahdollisuus autopaikkaan, kerhohuone
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Pulpetti
- Kattomateriaali
- Pelti. Katon uusiminen 201.
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poistoilma
- Energialuokka
- D 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Energiatodistus voimassa 23.3.2033 saakka
Tehdyt korjaukset
Kunnossapitotarveselvitys laadittu ennen kuntoarvion toteuttamista (8/2023). Kunnossapitotarveselvitys päivitetään kuntoarvion mukaiseksi tilikaudella 2024. Hallituksen selvitys kunnossapitotarpeista vuosille 2023-2027, 18.4.2023: Piha-alueen sähköistykset/Perusparannus/Autolämmityskoteloiden uusinta 2023 Yläpohjarakenteet ja vesikatto varusteineen/Perusparannus/Katon (konesaumapeltikatto) uusiminen 2018 Ilmanvaihtojärjestelmä/Kunnossapitokorjaus/Ilmastointikanavien puhdistus 2016 Lämmitysjärjestelmä/Kunnossapitokorjaus/ Lämmitysverkoston perussäätö (uudet termostaatit, patteriventtiilit, linjansäätöventtiilit, uudet sulut) 2013 Lämmitysjärjestelmä/Perusparannus/Lämmönvaihtimen ja automatiikan uusiminen 2012 Piha-alueen päällysteet ja päällysrakenteet/Peruskorjaus/Piha- ja autopaikoitusalueen pinta uusittu 2011 Sadevesi- ja jätevesiviemärit/Kunnossapitokorjaus/2 sadevesikaivoa 2011 Julkisivut/Elementtisaumauksen tarkastus ja kunnostus/uusiminen 2010 Ilmanvaihtojärjestelmä/Perusparannus/Porrashuoneiden ilmanvaihdon järjestäminen 2010 Ikkunat, parvekeovet tai parvekkeet/Perusparannus/Parvekkeiden kattovesien johtaminen (rakennettiin syöksytorvet) 2010 Julkisivut/Kunnossapitokorjaus/Julkisivujen ja parvekkeiden maalaus ja kunnostus 2010 Maalaus/Kunnossapitokorjaus/Ikkunoiden ja parvekeovien maalaus ulkopuolelta 2010 Maalaus/Kunnossapitokorjaus/Yhteistilojen huoltomaalaus (pyöräkellarit, kuivaushuone) 2010 Lukitus/Perusparannus/Abloy-lukitusjärjestelmän uusinta (Exec) 2007 Piha-alueen varustukset/Kunnossapitokorjaus/Leikkipaikan keinujen turvahiekka-alustojen kunnostus 2006 Porrashuoneet/Peruskorjaus/Porrashuoneiden pintaremontti sekä tuulikaappien kunnostus 2006 Yhteiset tilat/Perusparannus/Loput asunnoista kaapelitelevisiojärjestelmään 2005 Piharakennukset, jäteastiat, aidat, tukimuurit, portaat ym./Peruskorjaus/Jäteaitaus uusittu jätekatokseksi 2001 Internet, puhelin, TV, antennijärjestelmä/Perusparannus/Antennijärjestelmän muutos kaapelitelevisiojärjestelmään (osa asunnoista) 2000 Ulko-ovet/Peruskorjaus/Uusittu puutakaovet metallisiksi ja korjattu pääovien sisäänkäyntitasot 1998 Lisäksi maininta 9.2.2024 isännöitsijäntodistuksella: Peltikaton kunnostus ja maalaus tarvittavilta osin 2010 Vesivuoto 12 C -rapun 1. kerroksessa/kellarikerroksessa putkikanaalissa 6/2023. Vesivuoto vaikutti kolmeen päällekkäiseen asuntoon. Kartoitettu ja ennallistettu. Taloyhtiölle jäi kuluja n. 11.000 €, jotka on toistaiseksi katettu hoitoylijäämällä.. Asunnon remontit: Täydellinen huoneistosaneeraus talvella 2023-2024
Muut tiedossa olevat korjaukset
Hallituksen selvitys kunnossapitotarpeista vuosille 2023-2027, 18.4.2023: Salaojat ja -kaivot/Kunnossapitokorjaus/Salaojakaivojen kuvaus ja huuhtelu, suositeltu 2023 Kiinteistön peruskuntoarvio/Kunnossapitokorjaus/Kuntoarvion ja 10v pitkän tähtäimen suunnitelman (PTS) teettäminen, suositeltu 2023 Väestönsuoja (VSS-tila)/Tutkimus/tarkastus/10v tarkastus ja tiiveyskoe, suositeltu 2023
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 3 788 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Jyväskylän kaupunki, Palvelupiste Hannikainen
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: K-Supermarket, Urheilutie 42 S-market Vaajala, Asematie 1 posti toimii K-Marketin tiloissa, Vaajakoskentie 119 kirjasto Vaajakosken aluekirjasto, 36 B terveysasema Vaajakosken terveysasema, Vesmannintie 7. Koulut: Vaajakosken yhtenäiskoulu, Savonmäentie 4, Vaajakummun yhtenäiskoulu, Harjutie 2. Päiväkoti: Wessmanninmäen päiväkoti, Kirkkotie 1. Wellamo, Savonmäentie 7. Liikenneyhteydet: Linja-auto
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Jyväskylä OP Koti Keski-Suomi Oy LKV
Kauppakatu 22, JYVÄSKYLÄ
010 256 5950 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.