Kenttäkatu 40, Mäki-Matti, Jyväskylä

Velaton myyntihinta141 000 € Myyntihinta: 141 000 €
Käyttöönottovuosi1953
Pinta-ala
94 m2
4h, k, ph, s

Mäki-Matti lienee kaupungin halutuin ja kysytyin asuinalue. Nyt täällä pitkäaikaisilta omistajilta on vapautumassa 1950-luvun alkupuolella käyttöönotettu, alun perin kaksiasuntoinen rintamamiestalo. On aivan totta, että rakennus vaatii jo osaavaa uutta omistajaa, jolla on tahto ja halu palauttaa tämä jo vuosikymmenet palvellut rakennus alkuperäiseen tai jopa sitäkin kirkkaampaan loistoonsa.

Viimeisimmät vuodet talo on toiminut omistajiensa kakkoskotina. Tämä koti on siis ollut käytössä ja asuttuna koko ajan.

Oma 1380 neliön tontti on tällä hetkellä rehevän puustoinen. Nykyisen päärakennuksen lisäksi tontilla on paikat kahdellekin talousrakennukselle. Tilaa riittää hyvin puutarhurille, minkälaisen hyötypuutarhan tänne loihditkaan! Ja mahtuu tänne myös pelikentät tai trampoliini perheen lasten iloksi.

Mäki-Matin alue on maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö ja säilytettävä pientaloalue. Kaupunkikuvallisesti merkittävä ja kulttuurihistoriallisesti arvokas alue, jota leimaa puukaupunkimaiset katunäkymät ja ennen 1960-lukua valmistunut rakennuskanta. Kaavoitus ohjaakin painokkaasti olemassa olevan rakennuskannan, piha-alueiden ja pihapiirien rakenteiden säilyttämiseen. Alueen ainutlaatuisuutta vaalitaan, siksi alueelle haettaviin rakennus- ja toimenpidelupiin tulee pyytää lausunto Keski-Suomen museolta ennen luvan myöntämistä.

Kohde on kuntotarkastettu 7/2025. Kysy rohkeasti lisätietoa, vastaan mielelläni. Tässä on oiva tilaisuus remonttitoiselle, paikallista lähihistoriaa arvostavalle, ehkä juuri Sinulle.

Kohdetta välittää:

Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä

Viesti
Etunimi *
Sukunimi *
Sukunimi *
Puhelinnumero *
Sähköposti *

Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .

Kohteen tiedot

Perustiedot

Kohdenumero
600484
Kohdetyyppi
Omakotitalo
Osoite
Kenttäkatu 40, 40700 JYVÄSKYLÄ
Omistusmuoto
Omistus
Huoneluku
4
Huoneet
4h, k, ph, s
Asuinpinta-ala
94 m2
Kokonaispinta-ala
94 m2
Käyttöönottovuosi
1953
Yleiskunto
Välttävä
Kerros
Sauna
Kyllä
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan

Hintatiedot

Myyntihinta
141 000,00 €
Kiinteistövero
505,11 €/2024

Sähkö: Vuosikäyttöarvio n. 2500 kWh/v. Vesi ja jätevesi: Kulutuksen mukaan Alva-yhtiöt Oy. Puhtaanapito: Erillisen sopimuksen mukaan, Mustankorkea Oy. Kiinteistövero: 505,11 €/2024. . Aiempina vuosina sähkön vuosikulutus on ollut n. 5500 kWh

Varustus

Keittiö

Jääkaappipakastin vihanneslaatikoin, keraaminen liesi, liesituuletin, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.

Pesutilat

Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc 2 kpl, suihku, peilit yk wc:ssa, peilikaappi ak wc:ssa, allaskaappi ak ja yk wc:ssa, pesukoneliitäntä ph:ssa, kiinteät valaisimet.

Säilytystilat

Kellari

Materiaalit

Keittiö: Lattia puuta, seinät puolipaneelia ja maalia. Olohuone: Lattia puuta, seinät maalattu. Makuuhuone 1: Lattia puuta, seinät maalattu lasikuitutapetti. Makuuhuone 2: yk: Lattia puuta, seinät maalia. Makuuhuone 3: yk: Lattia puuta, seinät maalia. Sauna: Lattia laattaa, seinät puuta. Kylpyhuone: Lattia ja seinät laattaa. Eteinen: Lattia puuta, seinät maalattu lasikuitutapetti. Wc: ak: Lattia puuta, seinät maalattu lasikuitutapetti, yk: Lattia puuta, seinät maalia.

Rakennuksen tiedot

Rakennusmateriaali
Puu
Kattotyyppi
Harja
Kattomateriaali
Pelti
Lämmitysjärjestelmä
Kaukolämpö. Yläkerran tulisijaa ei ole käytetty.
Lämmönjakojärjestelmä
Vesikiertoinen patterilämmitys
Ilmanvaihtojärjestelmä
painovoimainen
Energialuokka
D 2018
Lisätietoa energiatodistuksesta
Energiatodistus voimassa 9.7.2025 saakka

Tehdyt korjaukset

Viimeisimmät kunnostukset, mm. lisäeristys ja saunatilan uusiminen 1990-luvulla 2018 keittiön käyttövesiputken vuodon korjaus putkiston saneeraus. Samalla kuivatettu alakerran vessan välipohja ja uusittu täytteet. Koska (keittiön vastaista) seinää jouduttu aukaisemaan, korjattu samalla yläkerran vessan pinnat ja ilmastointiputki, joka menee rakenteen sisällä. Yläkerran pikkukeittiön käyttövesiputki katkaistu (myöskään sieltä ei siis ole enää viemariä, vaikka pesuallas onkin paikoillaan). 2021 yläkerran vessan viemärin halkeaman korjaus. Samalla korjaantui/korjattu alakerran vessan katto, korjaustöiden yhteydessä irrotettu yläkerran pikkukeittiön viemärin liittymä 2024 kaukolämmön vaihtimen tarkistus, lämmityksen säätimien ja antureiden uusinta, releboxin uusinta

Tontti ja kaavoitus

Tontin pinta-ala
1 380 m2
Omistus
Oma
Tie perille
Kyllä
Rakennusoikeus
350 m2
Lisätietoja maapohjasta
Päärakennus 250 m², kaksi talousrakennusta 50 m²/rakennus. Kaupungin rakennusrekisterin mukaan päärakennuksen osalta käytetty rakennusoikeus on 130 m²

Vesi ja viemäröinti

Vesijohto
Kyllä
Käyttövesi
Kunnan.
Viemäri
Kyllä
Jätevesihuolto
Kunnan.

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut: ruokakauppa K-Market, Nisulankatu 78 K-Supermarket Länsiväylä, Kaivokatu 1 posti Pääposti, Vapaudenkatu 48-50 kirjasto Kaupungin kirjasto, Vapaudenkatu 39-41 Novan terveysasema, Hoitajantie 3. Koulut: Puistokadun päiväkotikoulu, Puistokatu 7-9, Viitaniemen koulu, Viitaniementie 20. Päiväkoti: Mäki-Matin päiväkoti, Löylykatu 5-7, Nisulan päiväkoti, Eeronkatu 5. Kaikki keskustan palvelut kilometrin päässä Viitaniemen ranta-alueet. Liikenneyhteydet: Linja-auto

Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin

Tutustu OP:n asuntolainaan
Asuntolainan myöntää osuuspankki

Hanki kotisi
kokoinen vakuutus

Tutustu Pohjola Kotivakuutukseen
Vakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus Oy

Pohja

Kohteen pohjakuva

Kuvat

Sijainti

Powered by Esri

Kohdetta välittää

Jyväskylä OP Koti Keski-Suomi Oy LKV

Kauppakatu 22, JYVÄSKYLÄ

010 256 5950 Katso puheluhinnat

Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.

Pyydä esite välittäjältä
Hae asuntolainaaOsuuspankista!