Nokikuja 4 A, Palokunnanmäki, Jyväskylä
Valoisa kulmahuoneisto hissitalon kerroksessa on vapautumassa uudelle omistajalle. Kodin pinnat ovat siistit, vaikka ovatkin alkuperäiset. Sauna- ja pesutilat on jo tähän kotiin uusittu. Ja erillinen wc on arjessa toimiva ratkaisu. Pääset siis nauttimaan uudesta kodistasi heti.
Asunto Oy Jyväskylän Vehkalinna on valmistunut 1996, omalle tontille tietenkin. Yhtiön 31 huoneistoa lämpiävät vaivattomasti kaukolämmöllä. Yhtiössä tehty jo muutamia merkittäviä kunnostuksia, mm. yläpohjan lisälämmöneristys on tehty 2015 ja elementtisaumat on uusittu 2019. Yhtiössä tehdyn märkätilojen tarkastuksen perusteella on jo kunnostettu 19 huoneiston märkätilat. Parhaillaan on menossa julkisivujen puuosien ja jätekatoksen huoltomaalauksia. Seuraaville vuosille on suunnitelmissa vielä 5 huoneiston märkätilojen kunnostus. Lisäksi hallituksen laatimaan lähivuosien kunnossapitosuunnitelmiin on kirjattuna pihaan liittyviä kunnostuksia. Huolenpito yhtiössä on siis jatkuvaa. Yhtiössä on autopaikkoja riittävästi, joten tarvittaessa autolle löytyy oma paikka.
Nokikuja nimenäkin viittaa palamiseen. Palokunnanmäki, yksi Savelan alueen pienalueista, on nimensä mukaisesti rakentunut entisen paloaseman ympäristöön. Rakennuskanta on pääosin 1990-lukulaista, mutta vielä 2010-luvulla lopulla ovat viimeisimmät talot alueelle valmistuneet. Sijainti on mitä mainioin. Etäisyys keskustaan on kävelymatka, aivan naapurustossa on ruokakaupat. Lähimmät, isoimmat työllistäjät ovat Rautpohjan tehtaat ja Kyllönmäen sairaala- ja terveydenhuoltoalan toimijat. Ulkoilua ja liikuntaa harrastavalle löytyy Viitaniemen rannat, Kortepellon ulkoilureitit ja Hippoksen lukuisat liikuntamahdollisuudet läheltä.
Ehdota sinulle sopivaa ajankohtaa, käydään tutustumassa uuteen kotiisi pian. Tätä koti vapautuu käyttöösi pian!
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 599149
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Nokikuja 4 A, 40700 JYVÄSKYLÄ
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 2
- Huoneet
- 2h, k, vh, kph, s, erill. wc. las. parv
- Asuinpinta-ala
- 58 m2
- Kokonaispinta-ala
- 58 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1996
- Yleiskunto
- Tyydyttävä
- Kerros
- 5/7
- Hissi
- Kyllä
- Sauna
- Kyllä
- Parveke
- On , lasitettu
- Ikkunat ja näköalat
- Ikkunasuunnat kaakoon, lounaaseen ja luoteeseen. Parvekesuunta kaakkoon
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 112 734,61 €
- Velaton hinta
- 120 000,00 €
- Lainaosuus
- 7 265,39 €
- Neliöhinta
- 2 068,97 €
- Hoitovastike
- 237,30 €/kk
- Rahoitusvastike
- 91,53 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 328,83 €/kk
Autopaikka 12,00 €/kk. Vastikeperusteena yhtiössä on osakkeiden lukumäärä. Yhtiössä peritään ylimääräinen hoitovastike huoltomaalasta varten syyskuussa 2025. Vesimaksu kulutuksen mukaan: kylmävesimaksu 6,50 €/m³, lämminvesimaksu 13,00 €/m³. Vesimaksu tasataan vuosittain Autokatospaikka 22,00 €/kk
Varustus
Keittiö
Jääkaappipakastin, sähköliesi, liesituuletin, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.
Pesutilat
Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc, suihku, peilikaappi wc:ssa, kaapit wc:ssa ja ph:ssa, pesukoneliitäntä wc:ssa, kiinteät valaisimet.
Säilytystilat
Kellari
Materiaalit
Keittiö: Lattia laminaattia, seinät maalia. Olohuone: Lattia laminaattia, seinät tapettia. Makuuhuone 1: Lattia laminaattia, seinät tapettia. Sauna: Lattia laattaa, seinät puuta. Kylpyhuone: Lattia ja seinät laattaa. Eteinen: Lattia laminaattia, seinät maalia. Wc: Lattia muovia, seinät maalia.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Jyväskylän Vehkalinna
- Isännöitsijä
- Jyväskylän Kiinteistöpalvelu Oy, Vapaudenkatu 40-42, 40100 Jyväskylä, Eetu Rontti, sp. eetu.rontti@jklkp.fi, puh. 0107786700
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 31
- Autopaikat
- Autokatospaikkoja 17 kpl, sähköpistokepaikkoja 16 kpl
- Taloyhtiössä on
- Kuivaushuone, urheiluvälinevarasto, väestösuoja, kiinteistövarasto
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Pelti
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poisto
- Energialuokka
- D 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Energiatodistus voimassa 2.9.2034 saakka
Tehdyt korjaukset
Selvitys aiempina vuosina tehdyistä kunnossapito- ja muutostöistä, 14.4.2025: 2011 Ilmastoinnin poistokanavien puhdistus, mittaus ja säätö sekä korvausilmaventtiilien puhdistus ja suodattimien vaihto 2015 Yläpohjan lisälämmöneristys 2016 Kahden autokatospaikan rakentaminen 2019 Elementtisaumojen uusinta 2020 Porraskäytävän huoltomaalaus 2021 Kaukolämmön alajakokeskuksen uusinta ja lämmitysverkon perussäätö 2022 Ilmanvaihtokanavien puhdistus, mittaus ja säätö 2023 Märkätilasaneeraus (19 huoneistoa) 2024 Sähkö- ja hybridiautojen latausselvitys 2024 Viemäreiden huuhtelu ja kuvaus Lisäksi maininnat 20.5.2025 päivätyllä isännöitsijäntodistuksella: 2013 Parvekkeiden metalliosien huoltomaalaus 2013 Kalvopaisunta-astian uusinta 2015 Yläpohjan siivous ja puuttuvien puluverkkojen asennus. Asunnon remontit: Taloyhtiön teettämänä kylpyhuoneremontti
Muut tiedossa olevat korjaukset
Hallituksen selvitys kunnossapitotarpeista seuraavalle viidelle vuodelle, 14.4.2025: Julkisivujen puuosien ja jätekatoksen huoltomaalaus (2025) Palovaroittimien uusinta kaikkiin huoneistoihin (2025) Lukituksen uusiminen Märkätilasaneeraus (5 huoneistoa, vuosi 2026) Pihasuunnitelma, jonka perusteella mahdollisesti piharemontti Sähkö- ja latauspisteiden asennuksia tarpeen mukaan
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 2 513 m2
- Omistus
- Oma
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: ruokakauppa K-Supermarket Länsiväylä, Kaivokatu 1 S-market, Vehkakatu 5 posti Pääposti, Vapaudenkatu 40-50 kirjasto Kaupungin kirjasto, Vapaudenkatu 39-41 terveysasema Novan terveysasema, Hoitajantie 3. Koulut: Kortepohjan päiväkotikoulu, Kartanonkuja 4, Viitaniemen koulu, Viitaniementie 20, Jyväskylän yliopiston pääkampus, Seminaarinkatu 15, Jyväskylän ammattikorkeakoulun useat kampukset, Gradian useat kampukset. Päiväkoti: Kortepohjan päiväkotikoulu, Kartanonkuja 4, Kortesuon päiväkoti, Taitoniekantie 9 Q. Liikenneyhteydet: Linja-auto
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaan Hanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja

Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Jyväskylä OP Koti Keski-Suomi Oy LKV
Kauppakatu 22, JYVÄSKYLÄ
010 256 5950 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.