Mustanlahdenkatu 18 B, Amuri, Tampere

Velaton myyntihinta217 000 € Myyntihinta: 203 086 €
Käyttöönottovuosi1968
Pinta-ala
57,5 m2
2h, k, kph/wc, vh, lasit. par

PARVEKKEELLINEN KAKSIO HUIPPUSIJAINNILLA

+ erinomainen sijainti + ruokakauppa kadun toisella puolella + lasitettu parveke rauhalliselle sisäpihalle + mahdollisuus autopaikkaan + ikkunallinen vaatehuone + esteetön

Amurista, aivan Hämeenpuiston läheisyydestä on nyt myynnissä 2. kerroksen 57,5 m2 kaksio, jonka ikkunallisen vaatehuoneen voi hyödyntää esimerkiksi työtilana tai lapsen omana "pikkukolona". Huoneiston alapuolella sijaitsee liiketila, joten tästä saat rauhallisen kodin. Lasitettu parveke avautuu etelään rauhaisan sisäpihan suuntaan. Olohuone on todella suuri. Siihen mahtuu sohvakaluston lisäksi oikein hyvin myös ruokapöytä. Säilytystilaa löytyy runsaasti.

As. Oy Amurinportti on v. 1968 valmistunut, omatonttinen, 248 asuinhuoneistoa ja 11 liikehuoneistoa käsittävä, kaukolämmöllä lämpiävä yhtiö. Yhtiöstä on pidetty todella hyvää huolta, saneerauksia löytyy pitkä lista. Viimeisimpänä on uusittu ikkunat 2003, käyttövesiputket 2007, julkisivu 2013-14, hissit ja esteettömyys 2023. Viemäri on sukitettu 2007.

Alueena Amuri on monipuolinen. Ruokakauppa löytyy heti kadun toiselta puolelta. Pääkirjasto Metso näkyy ikkunasta ja Pyynikin uimahallille kävelee muutaman minuutin. Kaupungin keskustan kattavat palvelut alkavat noin 500 metrin päästä ja Pyynikin upeisiin harjumaisemiin tulee matkaa vain reilu kilometri. Linja-auto kulkee ikkunan alta ja lähimmälle ratikkapysäkillekin on vain 650 metriä.

Tässä on kaunis, muuttovalmis kaupunkikoti vehreän Amurin sydämmessä. Kiinnostuitko? Varaa oma yksityisnäyttöaikasi välittäjältä.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan!

Kohdetta välittää:

Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä

Viesti
Etunimi *
Sukunimi *
Sukunimi *
Puhelinnumero *
Sähköposti *

Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .

Kohteen tiedot

Perustiedot

Kohdenumero
586346
Kohdetyyppi
Kerrostalo
Osoite
Mustanlahdenkatu 18 B, 33210 TAMPERE
Omistusmuoto
Omistus
Huoneluku
2
Huoneet
2h, k, kph/wc, vh, lasit. par
Asuinpinta-ala
57,5 m2
Yhtiöjärjestyksen mukaan huoneistoselite on 2h+k.
Kokonaispinta-ala
57,5 m2
Käyttöönottovuosi
1968
Yleiskunto
Hyvä
Kerros
2-9/9
Hissi
Kyllä
Sauna
Ei
Parveke
On , lasitettu
Ikkunat ja näköalat
Parvekkeen ja olohuoneen ikkunan ilmansuuntana on etelä ja näkymät sisäpihalle sekä pääkirjasto Metsoon. Keittiön ja makuuhuoneen ikkunat avautuvat pohjoiseen Satakunnankadulle.
Vapautuminen
Viimeistään 1 kk kaupanteosta

Hintatiedot

Myyntihinta
203 085,78 €
Velaton hinta
217 000,00 €
Lainaosuus
13 914,22 €
Neliöhinta
3 773,91 €
Hoitovastike
226,86 €/kk
Rahoitusvastike
112,33 €/kk
Yhtiövastike yht
339,19 €/kk
Vesimaksu
12,00 €/hlö/kk

Vesimaksu 12,00 €/hlö/kk, saunamaksu 12,00 €/kk, autopaikka 22,00 €/kk. Vesimaksun peruste: Oma vesimittari, tasaus kerran vuodessa. Isännöitsijän mukaan kaapeli-TV ja nettiyhteys sisältyvät hoitovastikkeeseen, ei erillisiä kustannuksia. Yhtiössä sekä hoito- että rahoitusvastikkeen perusteena käytetään osakelukumäärää (huoneiston 255 osakelukumäärä on 3659). Rahoitusvastike 112,33 €/kk muodostuu seuraavista pääomavastikkeista: 230 Pääomavastike 1 (julkisivuremontti) 69,5200 €/kk 234 Pääomavastike 5 (sähkösaneeraus) 23,7800 €/kk 236 Pääomavastike 6 (hissiurakka) 19,0300 €/kk Autotallivuokra 55,00 €/kk Autotallivuokra ulkop. 110,00 €/kk Autohallivuokra 70,00 €/kk Autoallivuokra ulkop. 140,00 €/kk Autopaikkavuokra 22,00 €/kk Pesutupamaksu 2,09 €/krt

Varustus

Keittiö

Keittiön varustuksena on jääkaappipakastin, keraaminen liesi, liesituuletin, kaapistot, irrallinen saareke, kiinteät valaisimet. Keittiötä on myyjän käsityksen mukaan saneerattu noin 90-luvulla. Keittiön kaappien vetimet on uusittu 2023. Keittiöstä on vehreä näkymä Satakunnankadulle.

Pesutilat

Kylpyhuoneen varustuksena on suihku, kiinteät suihkuseinät, peili, kaapit, allaskaappi, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet. Kylpyhuoneesta on ikkuna vaatehuoneeseen. Myyjän tiedon mukaan joihinkin asuntoihin on rakennettu sauna vaatehuoneeseen. Jokainen mahdollinen muutostyöilmoitus käsitellään aina omana erillisenä asianaan. Hallitus yhdessä teknisen asiantuntijan kanssa käy asian läpi ja tekee päätöksen mahdollisen muutostyön toteuttamisesta rakenteet huomioon ottaen. Kylpyhuoneen kaapistot (korkea kaappi, pieni yläkaappi ja allaskaappi), patterit, putket ja paneelikatto maalattu sekä kaappien vetimet uusittu 2023.

Säilytystilat

Vaatehuone, irtaimistovarasto vintillä

Materiaalit

LATTIAT: Keittiö: parketti Olohuone: parketti Makuuhuone: parketti Eteinen: parketti Kylpyhuone: laatta Vaatehuone: laatta SEINÄT: Keittiö: maalattu Olohuone: maalattu Makuuhuone: maalattu Eteinen: maalattu Kylpyhuone: laatta Vaatehuone: maalattu

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi
As. Oy Amurinportti
Isännöitsijä
Reim Tampere Oy, Hatanpään valtatie 24 A, 5.krs, 33100 TAMPERE, p. 020 7438 600
Kiinteistönhuolto
Huoltoyhtiö
Asuinhuoneistoja
248
Liikehuoneistoja
11
Liikehuoneistojen pinta-ala
153 m2
Autopaikat
124 kpl, 107 kpl
Taloyhtiössä on
Sauna, talopesula, mankeli, kellarikomerot, urheiluvälinevarasto, pyörävarasto, väestösuoja, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys, mahdollisuus autopaikkaan

Rakennuksen tiedot

Rakennusmateriaali
Betoni
Kattotyyppi
Tasa
Kattomateriaali
Huopa
Lämmitysjärjestelmä
Kaukolämpö
Ilmanvaihtojärjestelmä
Koneellinen poisto
Energialuokka
D 2018
Lisätietoa energiatodistuksesta
ET-luku 155

Tehdyt korjaukset

1989 Autokannen korjaus 1992 Liikerakennuksen vesikatteen uusiminen (Icopal) 1992 Asuntojen ja yhteistilojen lukkojen vaihto (Erikoislukko) 1993 Sähkölukkojen asentaminen portaiden ulko-oviin (Erikoislukko) 1993 Uusittu loput runkovesijohdoista 1993 A-talon lämpörunkojen venttiilit vaihdettu ja kaikki muut huollettu 1993 A-talon vesikaton korjaus (Lemminkäinen) 1994 C-talon vesikaton korjaus (Lemminkäinen) 1994 Kiinteistön elementtien uudelleen saumaus (Tommo Ojanen Oy) 1994 Kattoikkunoiden (12kpl) muutostyö / Raittiusseura ry ( Lemminkäinen) 1994 C-talon vesikate ja seinäpellitykset (Lemminkäinen) 1994 Räystäskourujen ja -peltien maalaus (Lemminkäinen) 1994 C-talon huippuimurien uusiminen (Fläkt) 1994 A-talon C-portaan pystyviemärin korjaus 1995 Paisunta-astioiden uusiminen, kaikki talot (Huber) 1995 Pysty- ja pohjaviemärilinjojen pesu 1996 A-talon molemmat kylmäkoneistot muutettu ilmalauhdutteiksi 1996 Pihasuunnitelma 1998 LV-kuntoarvio (Huber) 1998 Lämmitysverkoston uusimis- ja tasapainoitustöiden suunnittelu 1998 Saunojen korjausta 1999 Lämmitysverkoston ja lämmönvaihtimien saneeraus (ARE) 1999 Autotallien ja -hallien lukkojen uusiminen 1999 Ovien uusiminen ( rappujen pääovet, kellarien ovet, Hepokatti, liikehuoneistojen takaovet, R-kioskin pääovi) 2000 Lämmitysverkoston tasapainoitus 2000 Viemäreiden painehuuhtelu (Sinisalo Trading) 2000 Julkisivun kuntokatselmus (Teho Lehtinen) 2000 Ulko-ovien uusiminen, 38 kpl (Pirkkalan Alumiini ja Lasi) 2000 Autohallien tuloilmakoneiden asennus (ARE) 2000 MOLOK jäteastioiden käyttöönotto 2001 Liikehuoneistojen näyteikkunoiden uusiminen (Ritalasi) 2001 Vesijohtojen uusimissuunnitelma 2001 A-talon sisäänkäyntikatosten uusiminen 2002 Julkisivujen ja parvekkeiden kuntotukimus (A-Insinöörit) 2002 Puutarhakadun puoleisen tukimuurin korjaus 2002 Julkisivun ja parvekkeiden kuntotutkimus / A-Insinöörit Oy 2003 Ikkunoiden uusiminen (Fenestra) 2004 Kiinteistön kuntoarvio (Raksystems) 2004 C-talon saunojen korjaus ( Treen Salamasaneeraus) 2005 LVV -järjestelmien kuntotutkimus (YIT) 2005 Ilmanvaihtolaitteiden käyttö- ja ohjaustavan muutos (TAC) 2005 B-talon saunojen korjaus 2005 Putkistoremontin suunnittelun käynnistäminen 2006 Ovikoodien asennus ulko-oviin (Erikoislukko) 2006 Antenniverkoston saattaminen digikelpoiseksi (TTV) 2006 Lämpöverkoston vuodon korjaus Hepokatin alla 2006 Autotallien ja Hepokatin tuloilmakoneiden IV-huollot ja ohjaustavan muutos, 2006 C-talon katon korjaus (Icopal) 2006 Asbestikartoitus / Ylö-Asbest Oy 2007 Hälytysjärjestelmän sähköistäminen (Lassila&Tikanoja, sähköpalvelut) 2007 Käyttövesiputkiston uusiminen ja viemäreiden pinnoitus (putkiremontti) 2007 käynnistyy; (piha-alueen vesi- ja lämpöjohtojen uusiminen porrasnousut ja runkojohdot); Rakennusliike J. Malm Oy, YIT Kiinteistötekniikka Dakki Oy 2008 Putkistoremontti jatkuu 2008 Talopesulan uusiminen (Honkoliini) 2009 Käyttövesiputkiston uusiminen ja viemäreiden pinnoitus (putkiremontti) 2009 saatettu päätökseen Pystysadevesien pinnoitus Lukoston uusiminen Iv-kanaviston puhdistus ja säätö asuinhuoneistojen osalta 2010 Pihan asfaltointi ja pihavalaistuksen uusiminen 2010 Porraskäytävien maalaus 2010 A-talon ovien katoksiin asennettavat lumiesteet 2010 Hepokatin iv:n puhdistus ja säätö 2011 Leikkikenttien uusiminen 2011 Hepokatin ilmastoinnin kunnostus 2011 Puutarhakadun pumppaamoiden uusiminen 2011 LH 10:n korjauttaminen 2011 Hissien peruskunnostus 2012 Liikerakennuksen ryhmäkeskusten sijaintimuutokset, LH8:n iv:n tehostaminen 2012 A-talon ulkoportaiden uusinta ja tasonostimen hankinta 2012 Pihaholvin kuntotutkimus / A-Insinöörit Oy 2013 Julkisivusaneeraus aloitettu, lh 4 ja 5 kunnostus 2014 Julkisivusaneeraus valmis, lh 10 ikkunakunnostus, iv-hätä-seis-kaapelointi 2014 Kuntoarvio / Penark Oy 2015 Yleisten tilojen iLOQ-lukitus, liikesiiven ikkunavaihdot, portaat pihojen välille 2017 Sähkö- ja telejärjestelmien kunnostus (Epilän Sähkökone Oy), lh 7 kunnostus 2018 Liikehuoneisto 6:n remontointi 2018 Lämmön talteenoton hankesuunnittelu ja suunnitelma. 2018 B-talon saunojen kunnostus 2018 Leikkikentän kunnostus 2019 Lämmön talteenottojärjestelmä ja ilmanvaihtoventtilien uusiminen 2019 Iv-puhdistus ja säätö. Hälytysten automatisointi. 2020 Huoneistojen kylmävesimittareiden asennus 2020 Vesikattojen huoltokorjauksia 2020 Kuntoarvio / Penark Oy 2021 Jätepisteen uusiminen 2021 Piha-alueiden kunnostaminen / modernisointi oleskelualueet 2022 Pihakalusteiden uusintaa 2022 Leikkialueiden kunnostus 2022 C-talon B-rapun pystyviemärin sukitus 2022 Kuivausrummun uusinta 2023 Pyöräkatokset 2023 B-talon pohjakerroksessa yleisten tilojen seinien paikkamaalausta, yleisten tilojen maalausta 2023 B- ja C-talojen saunojen lauteiden kunnostaminen 2023 Kylmälaitteiden purku 2023 Raitiusseurantalon ison salin iv-saneeraus 2023 Hissien uusinta ja esteettömyysurakka 2023 Pyöräsuojat pihalle 2023 Suoritettiin vesivahinkokorjauksia 2023 Sähköautojen latauspisteet 2023 Energiatodistusten uusinta 2024 Autohallien IV-kojeiden uusiminen LTO koneiksi 2024 Yhtiöjärjestys päivitetty nykymuotoiseksi. Asunnon remontit: Poistettu tapetit ja tasoitettu sekä maalattu seinät (eteinen, makuuhuone, olohuone), maalattu kylpyhuoneen ja makuuhuoneen kaapistot, uusittu keittiön ja kylpyhuoneen kaapistojen vetimet 2023. Uusittu vaatehuoneen hyllyt 2024.

Suunnitellut korjaukset

Yhtiössä ei ole tiedossa saneerauksia, joista olisi yhtiökokouksen päätös.

Muut tiedossa olevat korjaukset

Kunnossapitotarveselvityksen 2024 - 2028 mukaan yhtiön seuraavan viiden vuoden suunnitellut remontit: A-, B- ja C-talot ullakkotilojen vesikattojen kunnostus. Autopaikkamaalaukset. B-talon A-porras, sisääntulokatoksen levennys + muiden katoksien rännikorjauksia. B-talon porrashuoneiden ja yleistentilojen pintojen huoltomaalaukset. B-talon tuuletusparvekkeen vedeneristyksen korjaus. C-talon pyöräsuojan kosteusvahinko korjaukset. Matalan liikerakennuksen vesikaton uudet bitumikermit + vesikouru ja syksytorvet. Palovaroittimien asennus. Pihakannen kunnostus. Porrashuoneiden ikkunoiden huoltomaalaus + tiivistyskorjaukset. Pystyviemäreiden sukitus. Raitiusseurantalon salin iv-konetilaan huoltotikkaat + iv:n automaation etäyhteys. Satakunnankadun puoleisen puuaidan korjaus. Satakunnankadun puoleisten kaatojen ja perusmuurin vesivaurion korjaus. Väestösuojan tarkastus ja tiiveyskoe. Kunnossapitotarveselvitykseen kirjatut korjaustarpeet eivät ole päätöksiä. Niiden kustannuksista ja toteutuksesta päättää yhtiökokous.

Tontti ja kaavoitus

Tontin pinta-ala
13 730 m2
Omistus
Oma

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut: Sale Amuri noin 0,07 km (tien toisella puolen) K-Market Amuri noin 0,3 km K-Market Puuvillatehtaankatu noin 0,2 km Postin automaatti Amurin Sale, postilokerot, noin 0,07 km (tien toisella puolen) Postin palvelupiste Sokos Tampere noin 0,95 km, Pääkirjasto Metso noin 0,3 km Tipotien sosiaali- ja terveysasema noin 1,2 km Terveyskeskus Mehiläinen Finlayson, keskustan terveyspalvelut noin 0,75 km. Koulut: Tampereen kansainvälinen koulu noin 0,5 km, Wivi Lönnin koulu, Aleksanterin koulutalo noin 0,55 km. Päiväkoti: Amurin päiväkoti noin 0,35 km. Isot leikkipuistot noin 0,3 km Pyynikin uimahalli noin 0,5 km Särkänniemi noin 0,7 km Pyynikin rentouttavan vehreät lenkkimaastot noin 1,2 km Tallipiha noin 0,75 km Hämeenpuisto noin 0,1 km Keskustan palvelut noin 0,7 km Kotipizza samassa taloyhtiössä. Liikenneyhteydet: TKL lähin bussipysäkki noin 0,1 km, lähin ratikkapysäkki Tuulensuu ja Pyynikintori noin 0,65 km

Lisätiedot

Hiljainen asunto, koska alapuolella sijaitsee liiketila.

Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin

Tutustu OP:n asuntolainaan
Asuntolainan myöntää osuuspankki

Hanki kotisi
kokoinen vakuutus

Tutustu Pohjola Kotivakuutukseen
Vakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus Oy

Pohja

Kuvat

Sijainti

Powered by Esri

Kohdetta välittää

Tampere OP Koti Pirkanmaa Oy LKV

Hämeenkatu 12, TAMPERE

010 254 6800 Katso puheluhinnat

Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.

Pyydä esite välittäjältä
Hae asuntolainaaOsuuspankista!