Kolamäentie 1 as, Piikkiö, Kaarina
Avara muuttovalmis rivitalokaksio etsii uusia asukkaita
OP Koti tuntee Piikkiön! Piikkiön keskustan palveluiden läheisyydessä sijaitseva vuonna 2004 rakennettu rivitalo tarjoaa ihastuttavan ja avaran kodin pienelle perheelle kauniissa miljöössä.
Yksitasoisesta asunnosta löydät avaran ja valoisan olohuoneen, tilavan makuuhuoneen ja tunnelmallisen keittiön. Avaruutta on omiaan tuomaan asunnon normaalia korkeampi huonekorkeus. Kylpyhuoneen yhteydessä on omalla ikkunalla varustettu sauna. Kylpyhuonetilojen lisäksi myös eteisessä on kätevä lattialämmitys. Ilmalämpöpumppu ja varaava kaakeliuuni huolehtivat miellyttävästä lämpötilasta niin kesällä kuin talvellakin.
Talossa on sisäänkäynnin yhteydessä katettu kuisti, sekä mukavan kokoinen aurinkoinen takapiha. Asuntoon kuuluu lisäksi eristetty ulkovarasto ja autokatospaikka.
Piikkiön keskustan palvelut löytyvät alle kilometrin säteeltä. Alueella on kaksi suurempaa kauppaa, kirjasto sekä päiväkoti. Kahden kilometrin säteellä talosta sijaitsee muun muassa koulukeskus. Keskustan palvelut ovatkin alle 10 minuutin kävelymatkan päässä ja linja-autoyhteydet ovat alueella hyvät. Kohteesta on myös lyhyt ajomatka isoille teille (110 ja 1), jotka mahdollistavat helpon liikkumisen laajemmallekin. Piikkiön kirkonkylän alue on kokonaisuudessaan rauhallinen, kaupungin hälinä on kaukana.
Taloyhtiössä ei ole suunnitteilla suurempia remontteja eikä yhtiön tasetta rasita suuret korjausvelat, sillä kohde on valmistunut 2004.
Koti vapautuu marraskuussa seuraaville asukkaille. Varaa oma esittelyaikasi nyt: Sanna Varjanne LKV, FM 040 756 9496 sanna.varjanne@op.fi
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 583837
- Kohdetyyppi
- Rivitalo
- Osoite
- Kolamäentie 1 as, 21500 PIIKKIÖ
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 2
- Huoneet
- 2h, k, kph, s, ulkovarasto
- Asuinpinta-ala
- 60 m2
- Kokonaispinta-ala
- 60 m2
- Käyttöönottovuosi
- 2004
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 1/1
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Kyllä
- Parveke
- Ei
- Ikkunat ja näköalat
- Läpitalon huoneisto. Makuuhuone taloyhtiön pihan puolella (kaakko) , oh ja keittiö puistoalueen suuntaan (luode) ilta-auringon puolelle.
- Vapautuminen
- 01.11.2024 mennessä
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 172 000,00 €
- Neliöhinta
- 2 866,67 €
- Hoitovastike
- 114,00 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 114,00 €/kk
Autopaikka 4,00 €/kk, tietoliikenneyhteysmaksu 8,80 €/kk, sähkölämmitys 8200 kWh/v. Vastikeperuste neliömäärä. Asukkailla on omat sähkösopimukset. 4-henkisellä perheellä sähkönkulutus vuonna 2023 on ollut 8200 kWh. Kokonaissähkönkulutus on vuonna 2023 ollut 8200 kWh sisältäen lämmitys- ja taloussähkön. Lämmitykseen on käytetty ilmalämpöpumppua ja varaavaa takkaa, sähköpatterit eivät ole juurikaan olleet käytössä. Sähkönkulutus on suuresti riippuvainen muun muassa lämmityskauden pituudesta ja keskilämpötilasta, asunnon sisälämpötilasta, perheen koosta, kulutustottumuksista sekä sähkölaitteiden kunnosta, iästä ja energiatehokkuudesta.
Varustus
Keittiö
Jääkaappi, pakastekaappi, lattialiesi, liesituuletin, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.
Pesutilat
Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, suihkukaappi, peilikaappi, allaskaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, kiinteät valaisimet. Lämminvesivaraaja on sijoitettu lauteiden alle. Varaaja on vuodelta 2003. Tilavuus 220l.
Säilytystilat
Ulkovarasto
Materiaalit
Keittiö: Parketti, maalatut seinät, välitilassa laatta. Olohuone: Parketti, tapetti, maalattu seinä. Makuuhuone 1: Parketti, tapetti, maalattu seinä. Sauna: Paneloitu, lattia laattaa, ikkuna. Kylpyhuone: Kokonaan laatoitettu. Eteinen: Laattalattia, seinät maalattu.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Piikkiön Hadvalankulma
- Isännöitsijä
- Aboa Isännöintipalvelut OY, Janne Dolmatoff, 050 3570585, janne.dolmatoff@aboaip.fi
- Kiinteistönhuolto
- Osakkaat
- Asuinhuoneistoja
- 12
- Autopaikat
- 18 kpl
- Taloyhtiössä on
- Pyörävarasto, väestösuoja, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys, mahdollisuus autopaikkaan
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Tiili. Puurunko ja tiiliverhous.
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Tiili
- Lämmitysjärjestelmä
- Sähkö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Sähköpatterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poisto
- Energialuokka
- Ei energiatodistusta
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Kohteella ei ole lain edellyttämää energiatodistusta ja sen vuoksi energialuokka ei ole tiedossa.
Tehdyt korjaukset
2023 Takapihan pistoaitojen ja roskakatoksen uusiminen 2021 DNA-valokuituliittymä, julkisivumaalaus, kattojen puhdistus/sammaleen poistokäsittely 2017 Väestösuojan passiiviantenni 2016 Julkisivujen maalaustöitä, märkätilojen silikonisaumojen korjauksia 2015 Ilmastoinnin puhdistus ja säätö. Asunnon remontit: 2018 terassi rakennettu, keittiön koneet uusittu. Ensimmäinen ILP asennettu. 2021 autokatoksen sähköpistoke omakustanteisesti. 2022 ILP uusittu.
Suunnitellut korjaukset
Yhtiökokous 17.04.2024: Palovaroitin vastuu siirtyy pelastuslainmuutoksen takia v. 2025 loppuun mennessä taloyhtiön vastuulle. Päätettiin teettää 10-vuotisen varoittimien asennus ensi tilikauden kesäkuuhun mennessä, kustannus veloitettaisiin taloyhtiön toimesta suoraan osakkailta. Ovenavauspalvelun järjestäminen, päätettiin tilata turva-avainboxi.
Muut tiedossa olevat korjaukset
Hallituksen kunnossapitotarveselvitys seuraavalle 5-vuodelle (yk. 17.04.2024) Ilmanvaihdon puhdistus ja säätö vuonna 2025. Seuraavan viiden vuoden sisällä ulkovalojen uusiminen.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 6 056 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Kaarinan kaupunki
Lisätiedot
Osakeluettelo on huoneistotietojärjestelmässä. Ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista ja osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista mahdollisista kustannuksista. Ostaja maksaa varainsiirtoveron 1,5% kaupanteossa.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Turku OP Koti Turun Seutu Oy LKV
Brahenkatu 11 G, TURKU
010 2569 118 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.