Maalarintie 10 as, Kilta, Kerava
Tämä yksitasoinen rivitalokolmio tarjoaa tilavan ja siistikuntoisen kodin hyvällä sijainnilla. Asunto sijaitsee rauhallisella alueella mutta silti Keravan keskustan palveluiden tuntumassa.
Tämän kodin makuuhuoneet sijoittuvat eteisen molemmille puolille, asunnon viileämmälle puolelle. Erillinen keittiö on suuri ja ikkunan edessä on hyvä paikka ruokapöydälle. Keittiöstä on kulkuyhteys olohuoneeseen, joten ajan viettäminen perheen kanssa onnistuu samalla kun laittaa ruokaa. Olohuoneesta on käynti asunnon hyvänkokoiselle pihalle. Aidatulla pihalla on mahdollisuus nauttia ulkoilmasta muiden katseilta suojassa. Pihan toisella puolella on taloyhtiön kiva pieni leikkipaikka.
Asunnosta on pidetty hyvää huolta ja se onkin siistissä kunnossa. Keittiö on remontoitu vuonna 2006, ja kylpyhuone ja sauna on remontoitu vuonna 2021. Säilytystilaa on hyvin tarjolla eteisen ja makuuhuoneen on kaapistoissa, joihin saa kätevästi säilöttyä vaatteet ja muut tavarat. Toisessa makuuhuoneessa on myös vaatehuone. Asunnon edessä oleva ulkovarasto on kätevä paikka säilyttää esimerkiksi polkupyöriä tai muita ulkoiluvälineitä.
Tämä asunto sopii erityisesti niille, jotka arvostavat rauhallista sijaintia ja hyviä säilytystiloja. Koulu ja päiväkoti ovat noin 400 metrin kävelymatkan päässä. Keskustan kattavat palvelut ovat myös lähettyvillä. Juna-asemalle on matkaa noin 1,5 kilometriä, joten julkisilla kulkuvälineillä liikkuminen on helppoa.
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 583790
- Kohdetyyppi
- Rivitalo
- Osoite
- Maalarintie 10 as, 04200 KERAVA
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 3
- Huoneet
- 3h + k + s
- Asuinpinta-ala
- 76 m2
- Kokonaispinta-ala
- 76 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1981
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 1/1
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Kyllä
- Parveke
- Ei
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 202 676,00 €
- Velaton hinta
- 210 000,00 €
- Lainaosuus
- 7 324,00 €
- Neliöhinta
- 2 763,16 €
- Hoitovastike
- 228,00 €/kk
- Rahoitusvastike
- 91,20 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 319,20 €/kk
- Vesimaksu
- 20,00 €/hlö/kk
Vesimaksu 20,00 €/hlö/kk, autopaikka 10,00 €/kk. Kylmä autopaikka 5 €/kk, autosähköpaikka 10 €/kk. Rahoitusvastike koostuu pääomavastike 2 lainasta (ikkunat).
Varustus
Keittiö
Jääkaappipakastin, lattialiesi, liesituuletin, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet. Keittiö remontoitu 2006.
Pesutilat
Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc, suihku, suihkuseinä, peilikaappi, allaskaappi, pesukoneliitäntä kylpyhuoneessa, kiinteät valaisimet. Kylpyhuone ja sauna remontoitu 2021. Erillinen vessa remontoitu 2015.
Säilytystilat
Vaatehuone, ulkovarasto
Materiaalit
Keittiö: Lattia parkettia, seinät maalattu. Olohuone: Lattia parkettia, seinät maalattu. Makuuhuone 1: Lattia laminaattia, seinät tapetoitu. Makuuhuone 2: Lattia laminaattia, seinät tapetoitu. Sauna: Lattia laatoitettu, seinät paneelia. Kylpyhuone: Lattia laatoitettu, seinät kaakeloitu. Eteinen: Lattia vinyyliä, seinät maalattu. Wc: Lattia laatoitettu, seinät kaakeloitu.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Maalarinkisälli
- Isännöitsijä
- Antti Leivonen
- Kiinteistönhuolto
- Osakkaat
- Asuinhuoneistoja
- 24
- Taloyhtiössä on
- Kaapeli-TV, mahdollisuus autopaikkaan, askarteluhuone, talovarasto
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Pelti. Katto uusittu 2017.
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painov. + kon. poist
- Energialuokka
- C 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Viimeinen voimassaolopäivä 15.5.2033
Tehdyt korjaukset
2023: lämmitysjärjestelmän tasapainotus. 2022: ikkuna- ja oviremontti, sekä lukituksen uusiminen. 2020: yläpohjan lisäeristys. 2019: IV-kanavien nuohous. 2018: patteriventtiilien- ja termostaattien uusiminen. 2017: kattoremontti. 2015: lämmönjakokeskuksen uusiminen. 2012: salaojaputkien kuvaus. 2010: osa ulkopuolisista kylmävesiputkistoista uusittu. 2008 ja 2010: ulkopuoliset lämpökanaalit. 2004-2006: elementtisaumat. 2005: varastojen laudoituksien uusiminen. 2004: IV-nouhous. 2003: autopistorasiat. 1998: pihan asfaltointia. 1995-1997: pihojen väliaidat.. Asunnon remontit: 2021 kylpyhuone ja sauna remontoitu, eteisen lattia vaihdettu 2015 vessan remontointi 2006 keittiö remontointi
Muut tiedossa olevat korjaukset
Hallituksen viiden vuoden kunnossapitotarveselvitys 2024-2028: Sähköautojen latausjärjestelmä 2024-2025: Palovaroittimien asennus Käynnistettävien toimenpiteiden suunnittelusta, toteutuksesta ja rahoituksesta päätetään yhtiökokouksessa erikseen.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 7 517 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Keravan kaupunki
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Lähikauppa Alepa n. 400 m. Keravan keskustan kattavat palvelut reilun kilometrin päässä. Keskusta löydät mm. Kauppakeskus Karusellin, Prisman, City Marketin ja ravintoloita., kirjasto Keskuskirjasto n. 1,5 km., terveysasema Keravan terveysasema n. 500 m. Koulut: Killan koulu n. 400 m. Päiväkoti: Taidepäiväkoti Konsti n. 400 m. Savenvalajan päiväkoti n. 400 m. Kalevan urheilupuisto n. 500m. Terveyskeskus n. 500 m. Liikenneyhteydet: Juna-asema n. 1,5 km
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Kerava OP Koti Uusimaa Oy LKV
Paasikivenkatu 3, KERAVA
010 254 2520 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.