Savottatie 4 A, Eerola, Valkeakoski
Tässä kodissa on mukava ja toimiva pohjaratkaisu. Portaita noustaan pohjakerroksesta yksi kerrosväli, joten asunto sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa, mutta ei maan tasalla. Keittiö ja makuuhuone ovat mukavasti vierekkäin. Reilunkokoisesta olohuoneesta pääsee etelään avautuvalle lasitetulle parvekkeelle. Vaatehuoneen ansiosta tavarat löytävät helposti paikkansa. Keittiön kaapistot on uusittu 2000-luvulla, astianpesukone on aivan uusi ja asuntoon on tehty pintaremonttia lähivuosina. Pikanttina lisänä tähän kotiin on tehty täysi sähköremontti, mm. pistorasiat uusittu maadoitetuiksi ja parvekkeelle on lisätty pistorasia. Parvekkeelle saat siis tunnelmalliset kausivalot ja voit vaikka grillailla sähkögrillillä.
Taloyhtiö on hyvin hoidettu. Maalämpö ja poistoilman lämmöntalteenottojärjestelmä on rakennettu 2015, joten asumiskustannukset säilyvät maltillisina tulevaisuudessakin.
Täällä on helppo pitää kunnostaan huolta. Taloyhtiössä on oma kuntosali ja lähistöltä löytyy niin hyviä ja vaihtelevia lenkkimaastoja kuin valaistut ladutkin. Jopa frisbeegolfrata on muutaman sadan metrin päässä.
Nyt sinulla on asunnon oston yhteydessä mahdollisuus hankkia lisäksi autolle autotalli, joka myydään hintaan 5.000 euroa.
Asunto on vuokrattu, joten sijoittajalle vuokralainen on jo valmiina.
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 582925
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Savottatie 4 A, 37630 VALKEAKOSKI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 2
- Huoneet
- 2h, k, kph, vh, lasitettu parveke
- Asuinpinta-ala
- 57 m2
- Kokonaispinta-ala
- 57 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1978
- Yleiskunto
- Tyydyttävä
- Kerros
- 1/3
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On, lasitettu
- Parvekkeen kuvaus
- Lasitettu parveke on etelään.
- Ikkunat ja näköalat
- Keittiö ja makuuhuone ovat pohjoiseen, olohuone ja lasitettu parveke ovat etelään.
- Vapautuminen
- Heti
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 40 441,09 €
- Velaton hinta
- 42 500,00 €
- Lainaosuus
- 2 058,91 €
- Neliöhinta
- 745,61 €
- Hoitovastike
- 225,15 €/kk
- Rahoitusvastike
- 38,71 €/kk
- Muu vastike
- 39,90 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 303,76 €/kk
- Vesimaksu
- 26,00 €/hlö/kk
Vesimaksu 26,00 €/hlö/kk, saunamaksu 10,40 €/kk, autopaikka 10,00 €/kk. Autotallin hoitovastike 0,1670 €/osakelukumäärä.
Varustus
Keittiö
Jääkaappipakastin, sähköliesi (turvaliesi), astianpesukone (uusi, käyttämätön), kaapistot, kiinteät valaisimet. Keittiön kaapistot on uusittu arvolta 2000-luvun alkupuolella.
Pesutilat
Kylpyhuone, suihku, suihkuseinä, peilikaappi, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet. Pieni seinäkaappi
Säilytystilat
Vaatehuone, kellari, jäähdytetty kellari
Materiaalit
Keittiö: seinät maalattu, laminaattilattia. Olohuone: seinät tapetoitu, laminaattilattia. Makuuhuone 1: seinät tapetoitu, laminaattilattia. Kylpyhuone: seinät kaakeloitu, laattalattia. Eteinen: seinät maalattu, laminaattilattia.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Silkkimäki
- Isännöitsijä
- Valkeakosken Kiinteistöpiste, Jukka Hupanen, p. 010 279 4500 jukka.hupanen@vlkkp.fi
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 40
- Autopaikat
- 15 kpl, 25 kpl
- Taloyhtiössä on
- Sauna, talopesula, mankeli, jäähdytetty kellari, kellarikomerot, urheiluvälinevarasto, askarteluhuone, väestösuoja, kaapeli-TV, kerhohuone, kuntosali, huvimaja ja pihagrilli
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Huopa. Vesikate uusittu -96.
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö. Patteritermostaatit ja lämmitysverkoston tasapainotus -99.
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poistoilma.
- Energialuokka
- D 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Energiatodistus on voimassa 5.4.2031 asti.
Tehdyt korjaukset
1996 Vesikate uusittu 1999 Patteritermostaatit ja lämmitysverkoston tasapainoitus 2000 Pesutuvan rakentaminen 2002 Lukitus uusittu 2002 Saunan peruskorjaus 2004 Ulkomaalaus 2007 Antenniverkko (tähtiverkko) uusittu 2009 Salaojien uusiminen ja rännikaivot 2009 Pihan asfaltointi 2010 A- ja B-rappukäytävien maalaus 2011 Leikkipaikan rakentaminen 2011 C-, D- ja E-rappukäytävien maalaus 2012 Kylmäkellarin kylmälaitteet uusittu 2012 Pihavalaisimet uusittiin led-polttimo-valaisimiksi 2013 Ikkunat ja parvekeovet uusittu 2013 IV-nuohous ja säätö 2013 A- ja B-rappukäytävän korjausmaalaus 2014 LVV-kuntotutkimus 2015 Maalämpö- ja poistoilan lämmöntalteenottojärjestelmän rakentaminen 2016 Rappukäytävien ulko-ovet uusittu 2017 Pyöräsuojien ja mopovaraston ovet uusittu 2018 Käyttövesien runkoputkien uusiminen 2019 Pysäköintialueen kunnostaminen 2021 Kerrostalo-ovien huolto ja lukkojen uusiminen sekä putkistojen kunnon seurantatutkimus 2022 Märkätilakartoitus 2023 Huonokuntoisemmat valurautaiset viemäriputket uusittu kellarikäytävällä. Asunnon remontit: Kylpyhuone on remontoitu, ajankohdasta ei ole tietoa (taloyhtiön toimesta tehty märkätilakartoitus 5.12.2022). Keittiön kaapistot on uusittu 2000-luvun alkupuolella. Pintaremonttia tehty muutaman viimeisen vuoden aikana. Huoneistossa on tehty sähköremotti koko asuntoon 2024 (mm. pistorasiat maadoitetuiksi ja parvekkeelle lisätty pistorasia).
Muut tiedossa olevat korjaukset
2024 Käyttövesiputkistojen uusimisen suunnittelu 2025 Käyttövesiputkistojen uusiminen 2026 Vesikatteen uusiminen, aurinkopaneelien asentaminen 2027 Ei suunniteltuja toimenpiteitä 2028 Ei suunniteltuja toimenpiteitä
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 11 236 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Valkeakosken kaupunki
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Lähikauppa Sale noin 1,2 km. Valkeakosken keskustan palvelut noin 3,5 km., Terveyskeskus ja Tays Valkeakoski noin 3 km. Koulut: Roukon koulu noin 1,2 km. Päiväkoti: Eerolan päiväkoti noin 500 m. Liikenneyhteydet: Lähiliikenteen bussipysäkki noin 400 m, kaukoliikenteen bussipysäkki noin 1,5 km.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Valkeakoski OP Koti Etelä-Pirkanmaa Oy LKV
Valtakatu 9-11, VALKEAKOSKI
010 256 8505 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.