Tasalanaukio 9, Keskusta, Raisio
Uniikki, ylimmän kerroksen saunallinen 3-4 huoneen asunto aivan keskustan palveluiden lähellä. Sijainti päädyssä avaa näkymät kolmeen suuntaan. Kaksi parveketta ja oma sauna viimeistelevät kokonaisuuden.
Tämä asunto on remontoitu tyylillä, tunnelma on harmoninen. Asunto on muuttovalmis ja odottaa uusia omistajiaan!
Keittiö on remontoitu vuonna 2015, sinne mahtuu vaivattomasti kuuden hengen ruokailuryhmä. Keittiön keskipisteenä on näyttävä saareke, jossa on paljon käteviä laatikostoja sekä induktioliesi. Remontin yhteydessä eteisen ja keittiön välinen seinä jätettiin antamaan näkösuojaa, muutoin seinät on avattu, joten keittiö on sopivasti erillään mutta yhdistyy silti luontevasti olohuoneeseen. Asunnon toinen makuuhuone soveltuu vieras/työhuoneeksi. Olohuoneesta on käynti asunnon toiselle parvekkeelle. Olohuoneen sivulla on työhuone, josta voi tarvittaessa tehdä vaikkapa kolmannen makuuhuoneen. Suunnitelman vaihtoehtoisesta pohjaratkaisusta saa välittäjältä.
Asunnon päämakuuhuone on varsin tilava. Sen yhteydessä on sekä pieni työskentelytila että vaatehuone. Makuuhuoneessa on paljon kaappitilaa. Tästä makuuhuoneesta on myös ovi asunnon toiselle parvekkeelle sekä kylpyhuoneeseen ja saunaan, jotka on remontoitu vuonna 2016. Asunnossa on myös erillinen wc. Huoneiston kaikki lattiat ovat lakattua tammiparkettia, seinät on maalattu. Huoneistossa on paljon kaappitilaa ja lisäksi kaksi kellarivarastoa.
Taloyhtiöllä on piha-autopaikkoja, jotka jaetaan jonotusperusteisesti periaatteena yksi/asunto.
Raision keskustan kaikki palvelut ovat aivan lähettyvillä. Samoin Friisilän koulu ja Varppeen päiväkoti. Autoa et välttämättä tarvitse myöskään, jos lähdet kirjastoon tai uimahalliin! Kauppakeskus Myllykin sijaitsee vain 2,5km päässä.
Tätä kotia esitellään vain yksityisin esittelyin. Varaathan oman aikasi!
Myynti ja esittelyt: Pasi Pitkänen LKV, YKV 0500 522 229 pasi.pitkanen@op.fi
Kohde kiinnostaa mutta oma on myymättä? Saat minulta arvioin nykyisestä asunnostasi, kattavan markkinointisuunnitelman ja tarjouksen myyntiehdoista. Ota Yhteys!
SEURAA MYÖS SOMESSA, SAAT NOPEIMMIN TIEDOT UUSISTA KOHTEISTA: Instagram: pasipitkanenlkv Facebook: Kiinteistönvälittäjä Pasi Pitkänen Linkedin: Pasi Pitkänen
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 582270
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Tasalanaukio 9, 21200 RAISIO
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 3
- Huoneet
- 3-4h, k, wc, kph, s, vh, 2p
- Asuinpinta-ala
- 99 m2
- Kokonaispinta-ala
- 99 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1986
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 3/3
- Hissi
- Kyllä
- Sauna
- Kyllä
- Parveke
- On , lasitettu
- Parvekkeen kuvaus
- Molemmat lasitetut parvekkeet länteen.
- Ikkunat ja näköalat
- Ikkunat kolmeen ilman suuntaan. Keittiö ja 1 mh itä, mh+työh. länsi, olohuone länsi. Päätyhuoneisto.
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 197 470,27 €
- Velaton hinta
- 199 000,00 €
- Lainaosuus
- 1 529,73 €
- Neliöhinta
- 2 010,10 €
- Hoitovastike
- 532,20 €/kk
- Rahoitusvastike
- 53,22 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 585,42 €/kk
- Vesimaksu
- 25,00 €/hlö/kk
Vesimaksu 25,00 €/hlö/kk, autopaikka 10,00 €/kk. Sähkö oman sopimuksen mukaan sähkölaitoksen kanssa.
Varustus
Keittiö
Jääkaappipakastin, erillisuuni, induktioliesi, liesikupu, kaapistot, kiinteät valaisimet.
Pesutilat
Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc, suihku, suihkuseinä, peilikaappi, allaskaappi, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet.
Säilytystilat
Vaatehuone
Materiaalit
Keittiö: lattiat tammiparkettia, seinät maalattu. Olohuone: lattiat tammiparkettia, seinät maalattu. Makuuhuone 1: lattiat tammiparkettia, seinät maalattu. Makuuhuone 2: lattiat tammiparkettia, seinät maalattu. Sauna: lattia laattaa. Kylpyhuone: Seinät ja lattia laattaa. Eteinen: lattiat tammiparkettia, seinät maalattu. Wc: Seinät ja lattia laattaa.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Tasalanpuisto
- Isännöitsijä
- Retta Isännöinti Oy, Turku Eerikinkatu 26, 20100 TURKU, Järvinen Satu, +358102287078,satu.jarvinen@retta.fi
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 21
- Taloyhtiössä on
- Kuivaushuone, urheiluvälinevarasto, kaapeli-TV, mahdollisuus autopaikkaan
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Tasa
- Kattomateriaali
- Huopa
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poisto
- Energialuokka
- D 2018
Tehdyt korjaukset
Hallituksen selvitys suoritetuista kunnossapito -ja muutostöistä valmistumisajankohtineen 2011 Parvekkeiden saneeraus 2 2014 Ilmanvaihtokanavien nuohous ja säätö 2016 Ikkuna- ja ovisaneeraus 2016 Julkisivukorjauksia, elementtisaumojen uusiminen 2016 Julkisivun impregnointi 2017 Porrashuoneen valaistuksen uusiminen ja seinien maalaus. 2017 Sokkelireunojen täyttö, pihan kunnostus, asfaltointia 2018 WC-istuimien vaihto 2019 Ovisummerijärjestelmän ylläpito on lopetettu 2020 Jäteaseman uusiminen 2020 2020 Piha-asfaltointeja ja kurtturuusujen poisto 2021 Lämmönvaihtimen uusiminen ja päävesimittarin vaihto 2022 Vesikatteen (huopa) uusiminen 2023 Porrastasenteen uusiminen ulko-oven edustalla Esitetty yhtiökokouksessa pvm 12.6.2024 Yhtiössä suoritetut kuntoarviot ja -tutkimukset tai muut selvitykset ja tiedot 2007 Parvekkaiden tarkastus 2012 Energiatodistus laadittu 2024 Energiatodistus laadittu. Asunnon remontit: Edellisen omistajan suorittamat: 2013 parketit hiottu ja lakattu, seinät maalattu, katto maalattu. 2014 WC laatoitettu ja uusittu. Keittiön saneeraus 04/2015. Huoneiston märkätilan asbestikartoitus 03/2016, Kylpyhuoneen ja saunan saneeraus 03/2016.
Suunnitellut korjaukset
Yhtiön päättämät tai hallituksen ehdottamat korjaukset ja muutokset sekä yhtiökokouksen jälkeen ilmenneet korjaustarpeet, jotka voivat olennaisesti vaikuttaa osakehuoneistojen käyttöön tai käyttökustannuksiin Tiedossa ei ole suurempia korjauksi. Normaalit huolto- ja korjaustyöt toteutetaan tarvittaessa.
Muut tiedossa olevat korjaukset
Hallituksen selvitys kunnossapitotarpeista. Esitetty yhtiökokoukselle: 12.6.2024 -Lämmitysjärjestelmä: Tutkimus/tarkastus Energiasäästökartoitus. Suositeltu 2024 -Paloturva: Peruskorjaus. Palovaroittimien asennus kaikkiin huoneistoihin ja yhteisiin tiloihin. Suositeltu 2024 -Lämmitysjärjestelmä: Peruskorjaus. Lämmitysjärjestelmän uudistaminen, poistoilmanlämmöntalteenotto lämpöpumpulla (PILP) Suositeltu 2025 -Asuntojen märkätilat: Tutkimus/tarkastus. Kaikkien märkätilojen tarkastukset. Suositeltu 2025 -Lukitus: Peruskorjaus. Lukostojen uusiminen. Suositeltu 2029
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 904 m2
- Omistus
- Vuokrattu
- Vuokralleantaja
- Raision Seurakunta
- Tontin vuokra-aika
- Vuokrasopimus päättyy 15.12.2033
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaan Hanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Turku OP Koti Turun Seutu Oy LKV
Brahenkatu 11 G, TURKU
010 2569 118 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.