Viistotie 8 B, Vaajakoski, Jyväskylä
Aivan uskomattoman näpsäkkä ja neliöistään huolimatta arjessa toimiva kolmio aivan Vaajakosken ytimessä.
Tämä tilaihme sijaitsee 1975 valmistuneen kerrostalon, toisessa kerroksessa. Kuten kuvista jo voit päätellä, on täällä pinnat reipasta retroa ja uusia sisustussuunnitelmia olisikin ehkäpä aiheellista jo hiukan luonnostella. Siitä huolimatta, koti palvelee nykyiselläänkin, mikäli itse tyydyt hiukan vaatimattomampaan varustelutasoon ja "eilisen" muotivirtauksiin.
Asunto Oy Viistotie 5 on valmistunut 1970-luvun puolivälissä Vaajakosken keskustaan, osoitteeseen Viistotie 8. Yhtiön huoneistot lämpiävät kaukolämmöllä, vesikiertoisena patterilämmityksenä. Yhtiön korjaushistoriasta löytyy useampiakin kirjauksia, pienemmistä huoltotöistä alkaen, 2009 tehtyyn vesikaton pinnoitukseen ja 2020 tehtyyn ikkunoiden ja parvekeovien uusimiseen. Yhtiön hallitukselle on myönnetty valtuudet tämän kevään yhtiökokouksessa pyytää tarjouksia putkistoremontin suunnittelusta. Nyt siis pääset uutena osakkaana vaikuttamaan jo tuleviin yhtiön suunnitelmiin.
Muutama fakta Vaajakoskesta - Vaajakoski sijaitsee Päijänteen pohjoispään rannalla seitsemän kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta itään. 1800-luvulla Vaajakoskesta kehittyi merkittävä teollisuuskeskus ja sahateollisuuspaikkakunta. Naissaari on Vaajakosken helmi. Sieltä löytyvät Vaajakosken vanha voimala sekä 1800-luvun lopun että 1930-luvun funkkistyylisiä rakennuksia. Naissaaressa sijaitsee myös Vaajakosken kanava, joka yhdistää Leppäveden Päijänteeseen ja on osa Keiteleen kanavaa. Naissaaresta löytyy myös viihtyisä kahvila. Nykyään Vaajakoski on virkeä ja dynaaminen Jyväskylän kaupunginosa. Palveluiden läheisyys yhdistettynä viihtyisään kulttuuriympäristöön, hyviin liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksiin, vesistöihin ja puhtaaseen luontoon tekevät Vaajakoskesta ainutlaatuisen ja viihtyisän paikan asua ja elää.
Ehdota sinulle sopivaa ajankohtaa, tutustutaan yhdessä tähän kohteeseen. Sopiva sinulle tai sijoitukseen! Ja kerrankin jo valmiiksi hinta on asetettu kohdilleen!
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 580563
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Viistotie 8 B, 40800 VAAJAKOSKI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 3
- Huoneet
- 3h, k, kph, parv.
- Asuinpinta-ala
- 47 m2
- Kokonaispinta-ala
- 47 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1975
- Yleiskunto
- Välttävä
- Kerros
- 2/3
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Ei
- Parveke
- Ei
- Ikkunat ja näköalat
- Näkymät piha-alueelle, ikkunasuunta kaakkoon
- Vapautuminen
- Heti
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 32 413,55 €
- Velaton hinta
- 35 000,00 €
- Lainaosuus
- 2 586,45 €
- Neliöhinta
- 744,68 €
- Hoitovastike
- 220,90 €/kk
- Rahoitusvastike
- 54,05 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 274,95 €/kk
- Vesimaksu
- 25,00 €/hlö/kk
Vesimaksu 25,00 €/hlö/kk, saunamaksu 5,00 €/kk, autopaikka 5,00 €/kk. Yhtiössä on kerätty kerätty hankeosuus alkuvuodesta kosteuskorjauksien korjauksiin. Kyseinen asunto on jomaksanut hankeosuuden
Varustus
Keittiö
Jääkaappi, sähköliesi, kaapistot.
Pesutilat
Kylpyhuone, suihku, kiinteät valaisimet. Huoneiston kylpyhuoneen korjaus on yhtiön hallituksessa käsittelyssä
Säilytystilat
Jäähdytetty kellari, irtainvarasto
Materiaalit
Keittiö: Lattia muovia, seinät maalia. Olohuone: Lattia muovia, seinät tapettia ja maalia. Makuuhuone 1: Lattia muovia, seinät tapettia ja maalia. Makuuhuone 2: Lattia muovia, seinät tapettia ja maalia. Kylpyhuone: Lattia muovia, seinät osittain laattaa. Eteinen: Lattia muovia, seinät maalia.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Viistotie 5
- Isännöitsijä
- Talohallinto ja Isännöinti Oy, Vasarakatu 26, 40320 Jyväskylä, Tiina Moilanen, puh. 040 5430682, sp. tiina.moilanen@disponentti.fi
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 27
- Taloyhtiössä on
- Sauna, kuivaushuone, mankeli, urheiluvälinevarasto, askarteluhuone, väestösuoja
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni. Tiili.
- Kattotyyppi
- Tasa
- Kattomateriaali
- Huopa. Kattoluukkujen uusiminen 2002 Vesikaton pinnoitus 2009.
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen
- Energialuokka
- E 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Energiatodistus voimassa 2.11.2033
Tehdyt korjaukset
Selvitys aiempina vuosina tehdyistä kunnossapito- ja muutostöistä, 18.4.2023 (päivämäärämerkintä virheellinen, esitetty yhtiökokouksessa 2.2.2024): 2000 IV-kanavien puhdistus 2001 Antennisisäverkon kunnostus 2001 Uudet parkkipaikat 2002 Kattoluukkujen uusiminen 2002 Huoneiston B 25 kylpyhuoneen maton uusiminen 2004 Rakennuksen eteläpuolen ja päätyjen ikkunapokien maalaus ja tippapeltien uusiminen 2009 Julkisivumaalaukset 2009 Vesikaton pinnoitus 2009 Parvekkeiden kunnostukset (päädyt) 2009 Jätekatokseen uudet ovet ja verkot 2009 Öljysäiliön täyttö 2009 Lukituksen uusiminen 2010 Talouskellarin kone uusittu 2011 Lämmönsiirrin uusittu 2011 IV-kanavien puhdistus ja säätö 2013 Pesutuvan vedenpoistorännin pinnoitus 2015 Yhteisantennijärjestelmän HD-päivitys 2017 Kellaritilojen ja porraskäytävien pintojen huoltomaalaus 2017 Koodilukot 2017 Lauteet uusittu talkoilla 2020 Ikkunoiden ja parvekeovien uusiminen 2020 Ilmastointikanavien puhdistus ja säätö 2021 Pesukoneen uusinta
Muut tiedossa olevat korjaukset
Selvitys kunnossapitotarpeista vuosille 2024-2028,18.4.2023: (päivämäärämerkintä virheellinen, esitetty yhtiökokouksessa 2.2.2024) Huoneistojen märkätilat - Tehdään tarvittaessa Yleiset tilat - Saunaosaoston kunnostus Vesi- ja viemärijärjestelmä - Putkiremontin suunnittelu
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 1 979 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Jyväskylän kaupunki, Palvelupiste Hannikainen
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: ruokakauppa K-Supermarket, Urheilutie 42 S-market Vaajala, Asematie 1 posti Toimii K-Marketin tiloissa, Vaajakoskentie 119 kirjasto Vaajakosken aluekirjasto, Urheilutie 36 B terveysasema Sampoharjun terveysasema, Vesmannintie 7. Koulut: Vaajakosken yhtenäiskoulu, Savonmäentie 4. Päiväkoti: Wessmanninmäen päiväkoti, Kirkkotie 1. Liikenneyhteydet: Linja-auto
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Jyväskylä OP Koti Keski-Suomi Oy LKV
Kauppakatu 22, JYVÄSKYLÄ
010 256 5950 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.