Lepistöntie 129, Mynämäki, Mynämäki
Idyllisellä sijainnilla vapaa-ajan asunto, Mynämäen keskustan läheisyydessä! Tämä on juuri sitä, mitä ole toivonut mummon mökistä, suojaisalla pihapiirillä, missä on nurmikkoa, istuksia, omenapuita. "Punainen tupa ja perunamaa" voi siis laittaa, vaikka keväällä perunan kasvamaan. Toisaalta pienessä pihapiirissä ei tarvitse, kuin nauttia neljästä vuodenajasta.
Mökki on kompaktin kokoinen, mutta suloisen sopiva, tupakeittiö puuhelloineen, makuukamari ja yläkerran parvitila, vaikka kesävieraille tai itselle nukkumistiloiksi.
Pihapiirissä löytyy huvimaja, jossa voi istuskella myöhään syksyllä infrapunalämmittimen avulla. Kesäisin toimii myös aivan ihanana kesäkeittiönä.
Saunamökissä lämpiää sauna puukiukaalla ja vilvoittelemaan pihaan. Pihapiirissä myös siisti ja kompostoiva puucee.
Kiinteistöllä sähköliittymä sekä rengaskaivo saunalle, mutta käyttövesi on tuotava itse.
Mökissä on lämmitetty puuhellaa ja talvella peruslämpö on ollut päällä. Talvellakin hoidettu tie perille!
Tervetuloa! Esittelen mökkiä toiveiden mukaisesti! Esittelyt ja lisätiedot: Kirsi Kytömaa puh.040 1565 706 kirsi.kytomaa@op.fi
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 562668
- Kohdetyyppi
- Mökki tai huvila
- Osoite
- Lepistöntie 129, 23100 MYNÄMÄKI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Käyttöönottovuosi
- 1938
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 49 000,00 €
- Kiinteistövero
- 90,50
Sähkö: sis.taloussähkön 3050 kWh/v. Kiinteistövero: 90,50. . Kokonaissähkönkulutuskustannus on ollut 645 € 1.4.2022 - 1.4.2023 sisältäen siirron, sähköveron ja perusmaksut. Sähkön arvonlisävero on 1.12-30.4.2023 välillä käytetyn sähkön osalta 10 %, sen jälkeen 24%. Vuotuinen sähkönkulutus on nykyisillä asukkailla (1 henkilöä) vuonna 2022-2023 ollut n. 3050 kWh sisältäen lämmitys- ja taloussähkön. Sähkönkulutus on suuresti riippuvainen muun muassa lämmityskauden pituudesta ja keskilämpötilasta, asunnon sisälämpötilasta, perheen koosta, kulutustottumuksista sekä sähkölaitteiden kunnosta, iästä ja energiatehokkuudesta. varainsiirtovero 3% Lainhuuto, kaupanvahvistajan maksut, mahdollisesti kaupanteosta syntyvät pankin kulut, hinnaston mukaisesti. Puhtaanapito sovittujen tyhjennyskertojen mukaisesti sekä käsittelykulut.
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Puu. Puuverhoilu.
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Pelti
- Lämmitysjärjestelmä
- Sähkö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Sähköpatterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painovoimainen
- Energialuokka
- Ei energiatodistusta
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Kohteelle ei lain mukaan tarvitse hankkia energiatodistusta
Tehdyt korjaukset
Keittiön seinissä uudet villaeristeet. Eteisen lattia eristetty, kamarin ikkunaseinässä tuulensuojalevyt sekä villaeriste. Kamarin lattia on avattu kokonaan ja laitettu tuulensuojalevyt ja villaeristeet. Rakennukset maalattu punamulta maalilla 2015
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 0,1 ha
- Omistus
- Oma
- Maasto
- Pieni tasamaa tontti, nurmikkoinen, istuksia, omenapuita, marjapensaita
- Tie perille
- Kyllä
Vesi ja viemäröinti
- Vesijohto
- Ei
- Käyttövesi
- Kaivo.
- Lisätietoa käyttövedestä
- ei juomakelpoinen vesi
- Viemäri
- Ei
- Jätevesi-selvitys tehty
- Ei
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Mynämäen keskustan palvelut 2,5km. Muita kuluja: kaupan kulut/sähköisen kaupankulut pankin hinnaston mukaisesti. Liikenneyhteydet: Mynämäen keskustasta linja-auto yhteydet Turkuun ja Uuteenkaupunkiin.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaan Mökkivakuutus
vapaa-ajan asunnolle
Tutustu Pohjola MökkivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Mynämäki OP Koti Turun Seutu Oy LKV
Virastotie 2, MYNÄMÄKI
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.