Heikolantie 87, Marttila
Oma koti maalaismaisemissa Marttilassa!
Tämä viihtyisä kokonaisuus sijaitsee vain noin kilometrin päässä Marttilan keskustan palveluista. Pihapiirissä sijaitsee alkujaan n. 1919 rakennettu, 1980-luvulla laajennettu ja viime vuosina paljon remontoitu päärakennus sekä kaksi talousrakennusta.
Asuinrakennuksessa on kahdessa kerroksessa tiloja n. 160 m2. Oleskelutilat ovat avarat ja makuuhuoneita on neljä kappaletta, joten tiloja on myös isommallekin perheelle.
Asuinrakennusta on remonotoitu runsaasti viimeisen 10 vuoden aikana. On uusittu julkisivulaudoitus, valtaosin käyttövesiputket, ikkunat ja sähköt, asennettu lattialämmitys asuintiloihin, asuintilojen seinät ja katot pääosin levytetty uudelleen, pintamateriaaleja uusittu, keittiö uusittu, yläkerran wc/kph uusittu, lisätty yläpohjaan eristeitä jne.
Isompaan ulkorakennukseen on rakennettu mukava oleskelutila erilaisiin kekkereihin, tilan edessä ulkona terassi. Tässä rakennuksessa myös tilava autotalli sekä paljon varastotilaa. Lisäksi pihalla toinen pienempi varastorakennus.
Myytävän määräalan pinta-ala on noin 2900 m2 ja se käsittää nurmikenttää ja piha-aluetta. Pihapiiristä kaunis ja avoin peltomaisema länsisuuntaan ympäri vuoden. Lisämaata on mahdollista myös ostaa. Talon edessä on hyvää ja tasaista peltomaata n. 3 hehtaaria sekä lisäksi on mahdollista hankkia Paimionjokeen rajoittuvaa ranta-aluetta. Näin ollen myös unelmien toteuttaminen vaikkapa pienimuotoisen puutarhaviljelyn tai kotieläinten pidon osalta on täällä mahdollista.
Marttila on vireä kunta Varsinais-Suomessa. Marttilan kunnan kotisivuilla kerrotaan kunnasta seuraavaa: Noin 2000 asukkaan Marttila elää vahvasti nykypäivää. Kunnan keskustassa vanha ja uusi kohtaavat: perinteitä vaaliva maalaisympäristö ja uudet asuntoalueet tarjoavat asukkailleen luonnonläheisen ja turvallisen asuinympäristön. Hyvät lähipalvelut, joustava asioiden hoito, vireä harrastustoiminta ja erinomaiset yhteydet kaupunkikeskuksiin takaavat, että asukkaat viihtyvät.
Marttilan keskustan palvelut ovat lähellä. Esim. lähikauppaan ja terveysasemalle on matkaa n. 1 km, päiväkotiin ja ala-asteelle n. 1,5 km. Yläaste ja lukio sijaitseva Koskella, jonne matkaa noin 17 km. Peruspalvelut kunnassa ovat erinomaiset ja laaja valikoima erityispalveluja löytyy lähimmistä kaupungeista, Turusta (noin 40 km) ja Salosta (noin 30 km), Bussi-liikennettä on päivittäin niin Saloon kuin Turkuunkin.
Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan!
Tähän kotiin voit tutustua myös etänä! Klikkaa itsesi sisään virtuaaliseen 3D-esitykseen ja astu peremmälle aivan kuin olisit itse paikan päällä.
Tulen mielelläni esittelemään tätä kotia yksityisesittelynä, soita niin sovitaan aika. Markku Peikola, 0400 745272 tai markku.peikola@op.fi.
Myös muut seitsemän välittäjämme ovat käytössäsi tämän kodin myynnissä.
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 559011
- Kohdetyyppi
- Omakotitalo
- Osoite
- Heikolantie 87, 21490 MARTTILA
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 5
- Huoneet
- 5h, k, aula, s, kph, wc/kph, wc, eteinen
- Asuinpinta-ala
- 160 m2Asuintiloihin noin 160 m2 on laskettu kaikki alakerran tilat sekä yläkerran makuuhuoneet, aula ja wc ja vaatehuone
- Kokonaispinta-ala
- 175 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1919
- Kerros
- Sauna
- Kyllä
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 219 000,00 €
Lämmityskustannukset arviolta noin 21000kwh v. 2022. Kulutus ollut noin 20000-30000 kwh, kun isompaa talousrakennusta on myös osin lämmitetty. Tulisijoja on käytetty.
Varustus
Keittiö
Varustuksena integroidut koneet; korkea jääviileäkaappi, pakastin, erillisuuni, induktioliesitaso, liesituuletin (hormi), mikroaaltouuni ja astianpesukone.
Pesutilat
Saunassa puulämmitteinen kiuas. Kylpyhuone kokonaan kaalkeloitu. Kaksi erillistä wc:tä, jotka molemmat remontoitu. Yläkerran wc:n yhteydessä myös suihku. Molemmissa peili ja allaskaappi.
Säilytystilat
yläkerrassa varastotilaa, ulkorakennuksissa runsaasti varastotiloja.
Materiaalit
Asuinhuoneissa lattiat pääosin laminaattia, seinät osin effex-paneloitu, osin maalattu ja osin tapetoitu. Kylpyhuone ja wc:t kokonaan kaakeloitu.
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Puu. Omistajalta saadun tiedon mukaan vanhassa osassa hirsirunko. 1980-luvulla tehdyssä laajennuksessa, rakennuksen yläosassa ja kuistissa runko lautarakenteinen.
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Pelti. Uusittu laajennuksen yhteydessä. Kuistin vesikate noin vuodelta 2019.
- Lämmitysjärjestelmä
- Sähkö. Lisäksi Puu.
- Lämmönjakojärjestelmä
- Lattialämmitys sähkö. Lattialämmitys sähköllä koko talossa. Asennettu noin v. 2017. Varaava takka olohuoneessa sekä keittiössä puuliesi/leivinuuni. Lisäksi ilmalämpöpumppu.
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painovoimainen. Yläkerran kylpyhuone kanavapuhallin
- Energialuokka
- Ei energiatodistusta
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Kohteella ei ole lain edellyttämää energiatodistusta ja sen vuoksi energialuokka ei ole tiedossa
Tehdyt korjaukset
Asennettu sähköinen lattialämmitys asuintiloihin, uusittu sähköt pääosin ( ei alakerran pesutilat ja khh) myös sulaketaulu 2017, uusittu käyttövesiputket 2017 valtaosin (ei alakerran pesutila), sarjoitettu palovaroitinjärjestelmä 2017, uusittu ikkunat (ei alakerran sauna ja kylpyhuone) 2017-2019, uuisttu ulko-ovi 2019, uusittu ulkoverhoilulaudoitus (tuulensuoja ja laudoitus) 2019, uusittu lattiamateriaalit n. 2017(ei kylpyhuone, sauna, khh ja eteinen), Alakerran 2 makuuhuoneen ja yläkerran huoneiden koko lattiarakenne uusittu), sisäkatot ja seinäpinnat pääosin levytetty, uusittu keittiö n. 2017, uusittu yläkerran portaat n. 2017, takka n. 2005, Yläpohjan eristetystä lisätty/uusittu, yläkerran wc/kph 2019 ja ilmalämpöpumppu asennettu n. 2020.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 2 900 m2
- Omistus
- Oma
- Maasto
- Myytävän määräalan pinta-ala on noin 2900 m2 ja se käsittää nurmikenttää ja piha-aluetta. Pihapiiristä kaunis ja avoin peltomaisema länsisuuntaan ympäri vuoden. Lisämaata on mahdollista myös ostaa. Talon edessä on hyvää ja tasaista peltomaata n. 3 hehtaaria sekä lisäksi on mahdollista hankkia Paimionjokeen rajoittuvaa ranta-aluetta.
- Tie perille
- Kyllä
- Kaavoitus
- Kaavoittamaton, Rakennuslupa noin 1919/1983. Marttilan kunta / kaavoitus
Vesi ja viemäröinti
- Käyttövesi
- Kunnan.
- Lisätietoa viemäristä
- Saostuskaivot wc:t ja kylpyhuone. Saostuskaivoja 2 kpl . Keittiön harmaa vesi erilliseen saostuskaivoon.
- Jätevesihuolto
- Saostuskaivo, sakokaivo.
- Jätevesi-selvitys tehty
- Ei
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Ruokakauppaan noin 1km, Terveysasema noin 800m. Koulut: Ala-aste noin 1,5km. Yläaste ja lukio noin 17km. Päiväkoti: noin 1,5km. Salon palveluihin matkaa reilut 30 km ja Turkuun reilut 40 km. Liikenneyhteydet: Bussipysäkki noin 800m
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Salo OP Koti Lounaismaa Oy
Turuntie 7, SALO
010 256 1310 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.