Kruununojankatu 5, Käpylä, Kankaanpää
Viihtyisä kokonaisuus hyvällä paikalla
Tässä talossa viihdyt sekä sisä- että ulkotiloissa. Talo käynyt viime vuosina läpi mittavat remontit, mm. vesikatto ja ikkunat uusittu sekä ulkoterassit talon yhteyteen ja pihalle rakennettu.
Sisällä tilat kolmessa tasossa. Lämpöeristetyltä kuistilta pääset keskitasoon, jossa tilavan keittiön lisäksi olo- ja makuuhuone ja erillinen wc. Kuistin kautta kulku yläkertaan, jossa aulan ja toisen wc:n lisäksi kaksi hyvänkokoista makuuhuonetta.
Alustassa todella siistiä taloustilaa, mm. 2017 remontoidut pesu- ja saunatilat. Kodinhoitohuone ja hyvät harraste- ja varastointitilat tekevät tästä talosta todella toimivan. Alustassa kauttaaltaan vesikiertoinen lattialämmitys, jonka lämpö säteilee myös asuinkerroksiin. Talossa onkin edulliset asumiskustannukset mm. katto- ja ikkunaremonttien jälkeen, nykykäytössä mennyt noin 1500 litraa öljyä vuodessa. Poltin juuri huollettu.
Alakerran kautta pääsee myös saunomisen yhteydessä viihtymään terassin kylpytynnyriin. Piha on kokenut viime vuosina ison muodonmuutoksen ja onkin nyt todella viihtyisä.
Sovi oma näyttösi tähän todella hyväkuntoiseen taloon, 0440158555 tai tero.vaahtio@op.fi
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 539153
- Kohdetyyppi
- Omakotitalo
- Osoite
- Kruununojankatu 5, 38700 KANKAANPÄÄ
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 4
- Huoneet
- 4h, k, 2wc, ph, s, khh + varasto- ja työtilaa
- Asuinpinta-ala
- 139 m2
- Kokonaispinta-ala
- 139 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1955
- Yleiskunto
- Hyvä
- Sauna
- Kyllä
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 133 000,00 €
- Kiinteistövero
- 170,80 €/ v. 2022
Varustus
Keittiö
Jääkaappi 2020, pakastekaappi 2020, sähköliesi, liesituuletin 2021, astianpesukone 2021.
Pesutilat
Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc 2 kpl, pesukoneliitäntä khh, lattialämmitys koko alusta.
Säilytystilat
Vaatehuone, kellari, vintti
Materiaalit
Keittiö: lautalattia / maalattu seinä. Olohuone: lautalattia / maalattu seinä. Makuuhuone 1: lautalattia / maalattu seinä. Makuuhuone 2: laminaatti (alla lauta) / maalattu seinä. Makuuhuone 3: laminaatti (alla lauta) / maalattu seinä. Kodinhoitohuone: laatta/paneeli. Sauna: laatta/paneeli. Kylpyhuone: laatta/laatta. Eteinen: lautalattia/maalattu seinä. Wc: lautalattia/maalattu seinä.
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Muu
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Pelti. Ruukki Classic, kattoremontti vuonna 2017. Kattoa korotettu, tehty uudet kattotuolit. Kts. erillinen liite.
- Lämmitysjärjestelmä
- Öljy. Öljysäiliö maassa, lasikuitua. Kattilan valmistusvuosi 1992.
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys. Alustassa pintalattiassa on vesikiertoinen lattialämmitys kauttaaltaan.
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painovoimainen
- Energialuokka
- Ei energiatodistusta
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Kohteella ei ole lain edellyttämää energiatodistusta ja sen vuoksi energialuokka ei ole tiedossa
Tehdyt korjaukset
Kattoremontti 2017. Kuisti lämpöeristetty (seinät+katto) ja ulko-ovi+lukitus uusittu 2017, lukot sarjoitettu. Sauna- ja pesuhuoneremontti 2018. Ikkunat uusittu koko taloon 2021. Terassit tehty lämpökäsitellystä puusta (pihaterassi ja talon yhteydessä oleva). Palju kamiinoineen ja suodatusjärjestelmineen. Sähkömarkiisi 2021. Vesipiste ulos. Kuusiaita tehty koko pihan ympäri, pihassa tehty perusteellinen siistiminen, puita kaadettu 27 kpl, kannot jyrsitty pois, maapohjaa uusittu ja nurmikko istutettu uusiksi. Pihakivetys tehty. Yk:n wc-pytty uusittu. Yläkerran sivu-ullakko eristetty ja levytetty. Öljypoltin huollettu 2021.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 0,1 ha
- Omistus
- Oma
- Tie perille
- Kyllä
- Kaavoitus
- Asemakaava (sitova tonttijako), yleiskaava, -. Kankaanpään kaupunki
- Rakennusoikeus
- 250 m2
- Lisätietoja maapohjasta
- Tarkka käytetty kerrosala ei tiedossa, pinta-ala 139 m2 on arvio.
Vesi ja viemäröinti
- Vesijohto
- Kyllä
- Käyttövesi
- Kunnan.
- Viemäri
- Kyllä
- Jätevesihuolto
- Kunnan.
- Jätevesi-selvitys tehty
- Ei
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenKuvat
Kohdetta välittää
Pori OP Koti Länsi-Suomi Oy
Mikonkatu 4, PORI
010 25 70700 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.