Frälsintie 13 C, Varppeenseutu, Raisio
Kodikas perheen rivitaloasunto leikkien, liikunnan ja koulujen naapurissa
OP Koti tuntee Kerrolan! Luonnonläheisen, hyvin yhteisin palveluin varustellun rivitaloyhtiön 2-tasoinen lämminhenkinen koti on valmis toivottamaan uudet asukkaat huomaansa. Viihtyisä terassipiha, etupihan varasto ja autokatospaikka kuuluvat tähän kotiin. Yhtiö on juuri siirtymässä taloudelliseen maalämpöön.
Tässä kodissa alakerta on yhteisen olemisen tilaa ja makuuhuoneet sijoittuvat yläkertaan. Keittiössä on paikka kunnolliselle ruokapöydälle ja ikkunasta voi tähytä yhtiön leikkipaikalle. Keittiön erikoisuus on alkuperäinen kylmiö: juomat, kakut ja jouluherkut mahtuvat näppärästi kylmäsäilytykseen. Olohuone on tilava ja valoisa, olohuoneesta on myös käynti vehreälle terassipihalle. Terassipihalla kauniit perennat kukkivat ja grillille on oma paikkansa. Yläkertaan sijoittuvat kaikki kolme makuuhuonetta, kylpyhuone saunoineen, sekä vaatehuone. Viehättävät arkkitehtoniset yksityiskohdat tekevät kodista mieleenpainuvan. Tukeva portaikko muistuttaa taloyhtiön rakennusvuodesta, nykyisten asukkaiden toteuttama ikkuna-aukko eteishallista olohuoneeseen antaa rustiikkista tunnetta.
Raision Kerrolaan on helppo saapua lähes kirjaimellisesti suoraa tietä, onpa sitten tulossa vajaan 1,5 kilometrin päästä Raision keskustasta, Turusta (9,5 km kauppatorille) tai kauempaa tietä E18 pitkin. Fölin pysäkit löytyvät Raisiontien molemmin puolin. Raikulan kentät, Unton leikkipaikka ja Friisilän koirapuisto, unohtamatta Raision Keilailukeskusta, tarjoavat koko perheelle vapaa-ajan tekemistä.
Asunto Oy Frälsinpelto koostuu kolmesta rivitalosta ja yhteensä 19 asunnosta. Kaikille asunnoille kuuluu autokatospaikka. Yhtiö tarjoaa asukkailleen myös talopesulan ja kuivaushuoneen, kerhohuoneen sekä ulkovaraston erityisesti yhteisille pihatyövälineille. Yhtiö on uudistumassa. Maalämpöhanke käynnistyi elokuussa ja valmistuu kesällä 2026. Samassa yhteydessä yhtiöön toteutetaan sähköautojen latausinfra. Maalämpöhanke rahoitetaan niin sanotulla hoitolainalla, eikä siitä synny osakkaille taloyhtiön lainaosuutta. 5-vuotissuunnitelmaan taloyhtiön korjauksista sisältyy myös linjastosaneeraus, sen kilpailutusta ei vielä ole tehty. Näiden perusparannusten valmistuttua yhtiö trimmattu vastaamaan vaativampaankin makuun.
Otathan yhteyttä sinulle parhaiten sopivalla tavalla, jutellaan tarkemmin tästä kodista ja sovitaan esittely!
Välittäjäsi Sanna Varjanne 040 756 9496 sanna.varjanne@op.fi
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 604664
- Kohdetyyppi
- Rivitalo
- Osoite
- Frälsintie 13 C, 21200 RAISIO
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 4
- Huoneet
- 4h, k. kph, s, erillis-WC, vh, terassipiha (yht. järj. 4h + k)
- Asuinpinta-ala
- 108 m2
- Kokonaispinta-ala
- 108 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1975
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 1-2/2
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Kyllä
- Parveke
- Ei
- Ikkunat ja näköalat
- Läpitalon rivitalokoti. K ja yksi mh: näkymät sisäpihalle. Oh ja 2 muuta mh: näkymät omalle pihalle. Ilmansuunnat terassi länteen ilta-aurinkoon ja etupiha itään.
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan.
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 174 500,00 €
- Neliöhinta
- 1 615,74 €
- Hoitovastike
- 402,41 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 402,41 €/kk
- Vesimaksu
- 22,50 €/hlö/kk
Vesimaksu 22,50 €/hlö/kk, autopaikka 10,00 €/kk, tietoliikenneyhteysmaksu 8,89 €/kk. Sähköauton lataus, hybridiautot 30,00€/kk, sähköauton lataus, täyssähköautot 60,00€/kk. Pesutuvan avainpantti 20€, pesukoneen käyttö 2,00€/pesu/kone (2 pesukonetta)..
Osuuspankin lainalaskuri
Lainasi kuukausierä olisi 736 € kuukaudessa
Varustus
- Keittiö
- Jääkaappipakastin, kylmiö alkuperäinen, lattialiesi, liesituuletin, astianpesukone uusittu vuonna 2024, kaapistot, kiinteät valaisimet. Avohyllyt 3 kpl. -
- Pesutilat
- Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc, suihku, suihkuseinä, peilikaappi molemmissa tiloissa, allaskaappi molemmissa tiloissa, pesukoneliitäntä yläkerran kylpyhuoneessa, kiinteät valaisimet. Erillis-WC:n avohylly . Alakerran WC- istuin on uusittu vuonna 2020 (Ido Basic)
- Säilytystilat
- Vaatehuone, ulkovarasto
Materiaalit
- Keittiö: Korkkilattia, seinissä tapetti / maali. Olohuone: Parketti lattia, seinissä tapetti / maali. Makuuhuone 1: Mosaiikkiparketti, seinissä tapetti. Makuuhuone 2: Laminaattilattia, seinissä tapetti / maali. Makuuhuone 3: Laminaattilattia, seinissä tapetti / maali. Sauna: Tumma saunapaneli, lattia laatoitettu. Kylpyhuone: Kokonaan laatoitettu. Eteinen: Lattiassa parketti / maali / tapetti / Siparilan paneelilauta.. Wc: Kokonaan laatoitettu. Tuulikaappi: Laattalattia, seinät paneloitu / maalattu.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Frälsinpelto
- Isännöitsijä
- Peter Sjösten / Varsinais-Suomen isännöintitalo Oy puh. 020 7229 927
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 19
- Autopaikat
- Autokatospaikkoja 19 kpl
- Taloyhtiössä on
- Talopesula, kuivaushuone, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys, mahdollisuus autopaikkaan, talonmiehen asunto, kerhohuone, kylmä ulkovarasto
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Auma
- Kattomateriaali
- Pelti. Vuonna 2009 on katteet korjattu ja muutettu peltikatteeksi, kattosillat ja lumiesteet lisätty.
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö. Yhtiössä on 07/2025 alkanut siirtyminen maalämpöön.
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poistoimanvaihto ilman lämmöntalteenottoa
- Energialuokka
- C 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Voimassa 22.08.2035 saakka.
Tehdyt korjaukset
1983 Katto muutettu aumakatoksi tasakatosta. 1991 Ulkovarastot korjattu. 1993 Patteriventtiilien uusinta. 1997 Patteriverkoston perussäätö. 2000 Ulko-ovet uusittu. 2003 Peruskuntoarvio teetetty. 2005 Ikkunat ja terassiovet vaihdettu. 2006 C 13 asunnon sisäkatot korjattu osakkaan toimesta. 2009 Katteet korjattu ja muutettu peltikatteeksi, kattosillat ja lumiesteet lisätty. Yläpohjasta imettypilaantunutta villaa pois ja suoritettu lisälämmön eristystä. A 4 asunnon sisäkatot korjattu. 2011 C-talon varastojen huonokuntoiset ja rikkinäiset julkisivunpaneelit korjattu. 2012 Ilmastointiputket tuettu kattorakenteisiin. B 5 porrasaulan sisäkatto korjattu. 2013 Asunto 2 märkätilat vesieristetty + sisäkatot korjattu. B-talon varastojen huonokuntoisen ja rikkinäiset julkisivunpaneelit korjattu. 2014 Asunto 1 märkätilat vesieristetty + sisäkatot korjattu. Pelastussuunnitelma päivitetty. 2015 Puiden kaato A- ja B-talojen patioilta. V-venttiilit vaihdettiin ja ilmastoinnin nuohous. Leikkipaikan kunnostus As Oy Frälsinpuiston kanssa. Pihavarastojen kunnostus, A ja B-talo. Etupiha-aitojen korjaus, 3:n asunnon aidan korjaus takapiha. Pohjakuvien digitointi. C 15 asunnon sisäkatot korjattu. 2016 Pihavalaistuksen parantaminen, valaisimien uusiminen. Paloportaiden hionta ja maalaus. A 3 asunnon porrasaulan ja 2 makuuhuoneen sisäkatot korjattu. B 8 asunnon sisäkatot korjattu. C 12 asunnon porrasaulan ja 2 makuuhuoneen sisäkatot korjattu. Talojen julkisivut pestiin. 2018 Sisakaton korjaus asunnossa C 12. 2019 B 5 pienen makuuhuoneen sisäkatto korjattu. 2020 Julkisivupellitykset uusittu. B 5 ison makuuhuoneen sisäkatto korjattu. Yllä olevien lisäksi sisäkattoja on korjattu myös seuraavasti: - B 4 asunnon kaikki katot korjattu 2023. - B 7 asunnon porrasaulan ja yhden makuuhuoneen sisäkatot korjattu. - B 9 asunnon yhden makuuhuoneen sisäkatto korjattu. - B 10 asunnon kaikki katot korjattu 2025. - B 12 asunnon kaikki katot uusittu, osa niistä 2016. - C 11 asunnon porrasaulan ja kahden makuuhuoneen sisäkatot korjattu. - C 16 asunnon kahden makuuhuoneen sisäkatot korjattu. - C 17 asunnon sisäkatot korjattu.. Asunnon remontit: Kylpyhuone remontoitu vuonna 2007, keittiökaappien ovet uusittu samoin vuonna 2007. Olohuoneen ja eteisen väliseinään asennettu ikkuna. Eteisen yksi seinä paneloitu Siparilan paneelilaudalla.
Suunnitellut korjaukset
Maalämpöhanke ja yhteensä 26 autopaikan latausinfrahanke 2025-2026. Maalämpöhanke on käynnissä. Kustannusarvio 277 000 EUR. Maalämpölaina on hoitolaina. Ks. tarkemmin Lisätiedot. Putkiremontin toteutussuunnittelu: Käyttövesi, lämpöputket, salaojat, viemärit. Kustannusarvio enintään 900 000 EUR. Ks. tarkemmin Lisätiedot.
Muut tiedossa olevat korjaukset
- asuntojen, 2-3 kpl, sisäkattojen korjaus /vuosi - etu- ja takapiharemontti salaojien korjauksien yhteydessä - asuntojen kosteantilan vesieristys osakasremonttien yhteydessä - ulko-ovet uusinta/korjaus tarvittaessa
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 3 761 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Raision kaupunki
Lisätiedot
Taloyhtiö on siirtynyt sähköiseen Huoneistotietojärjestelmään. Ostaja on tietoinen siitä, että hänen tulee hakea omistusoikeutensa rekisteröintiä huoneistotietojärjestelmään Maanmittauslaitokselta kahden (2) kuukauden kuluessa kauppakirjan allekirjoituksesta. Samalla ostajan on toimitettava paperinen osakekirja Maanmittauslaitokselle mitätöitäväksi. Ostaja on tietoinen siitä, että mikäli edellä mainittu määräaika laiminlyödään, seuraa tästä hakemusmaksun korotus. Ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista mahdollisista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta. Ostaja maksaa varainsiirtoveron 1,5% velattomasta kauppahinnasta kaupanteon yhteydessä.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaan Hanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja

Kuvat
















































Sijainti
Kohdetta välittää
Turku OP Koti Varsinais-Suomi Oy LKV
Brahenkatu 11 G, TURKU
010 2569 118 Katso puheluhinnat
opkoti.varsinais-suomi@op.fi
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.