Elinantie 4 as, Nummi, Turku
Vuokrattavana upea yksiö korkeakoulujen läheisyydessä! Tämä 30 m²:n asunto sijaitsee rauhallisella alueella, vain lyhyen matkan päässä yliopistosta, tarjoten ihanteellisen kodin esimerkiksi opiskelijalle. Asunto on hyväkuntoinen ja hiljattain remontoitu, upeasti kunnioittaen aikakauden tyyliä. Keittiöön on saatu lisättyä myös pieni pyykinpesukone kauniisti kaapin sisään asunnon varustelutasoa parantamaan. Pesukone kuuluu siis asuntoon ja jää uuden asukkaan käyttöön.
Tämä kaunis huoneisto sijaitsee kuudennessa kerroksessa, johon kulku käy kätevästi hissiä käyttäen tai portaita pitkin. Taloyhtiössä on kaksi hissiä nopeuttamassa kulkemista. Asunnon kompakti, mutta viihtyisäksi sisustettu lasitettu parveke tarjoaa oivan mahdollisuuden pienille rentoutumishetkille raikkaassa ulkoilmassa esimerkiksi kahvin kera.
Yhtiöstä löytyy sauna, huoneistokohtaiset irtainvarastot ja urheiluvälinevarasto. Vuonna 1958 valmistunut taloyhtiö on hyvin hoidettu ja kokenut lukuisia peruskorjauksia vuosien varrella. DNA:n 10M laajakaista sisältyy vuokraan. Vuokrasopimus tehdään toistaiseksi voimassa olevana, kuitenkin vähintään vuodeksi. Vakuus on kahden kuukauden vuokraa vastaava summa. Lemmikit eivät ole sallittuja ja tupakointikielto koskee myös asunnon parveketta. Luottotietojen tulee olla kunnossa vuokralaiselta vaaditaan koti- ja vastuuvakuutuksen voimassaoloa koko vuokrasuhteen ajan.
Yhtiössä käynnistyy syksyllä 2025 perustusten vahvistamisremontti, jonka on arvioitu kohdistuvan Elinantie 4 -taloon vuoden 2026 puolella. Remontti kohdistuu pääasiassa yhtiön piha-alueeseen ja talon kellarikerrokseen. Remontista ei aiheudu merkittävää asumishaittaa huoneistoon.
Alueella on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet, ja läheisyydessä sijaitsevat urheilukentät, kuntoportaat ja lenkkipolut tarjoavat loistavat puitteet urheiluun- ja ulkoiluun. Tämä asunto on täydellinen valinta sinulle, joka arvostat siistiä ja hyvin hoidettua kotia keskeisellä sijainnilla. Vapautuminen tapahtuu 01.09.2025 mennessä, joten nyt on oikea hetki tarttua tilaisuuteen ja varmistaa itsellesi tämä upea koti!
Ota yhteyttä ja sovi esittelyaika - tervetuloa tutustumaan! Täytä hakemus OP Kodin nettisivuilla op-koti.fi.
Lisätiedot ja esittelyt: Iina Myllykylä Vuokraneuvottelija 050 301 2857 iina.myllykyla@op.fi
Kohdetta välittää:
Hae tätä asuntoa
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 603759
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Elinantie 4 as, 20540 TURKU
- Omistusmuoto
- Vuokra
- Huoneluku
- 1
- Huoneet
- 1h + kk + kph + lp
- Asuinpinta-ala
- 30 m2
- Kokonaispinta-ala
- 30 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1958
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 6/10
- Hissi
- Kyllä
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On , lasitettu
- Vapautuminen
- 01.09.2025 mennessä
Hinta ja ehdot
- Vuokra
- 570,00 €/kk
- Vuokravakuus
- 1 140,00 €
- Vuokra-aika
- Toistaiseksi, irtisanomisajan alkamiskohta aikaisintaan 11 kk vuokrasuhteen alusta.
- Lisätietoa vuokra-ajasta
- Vähintään vuokdeksi, sopimussakko 1,5 x kuukauden vuokra
- Erityisehdot
- Ei lemmikkejä, Ei tupakointia, kotivakuutus
- Vuokrataan kalustettuna
- Ei
Sähkö oma sopimus. Vesi Vesimaksu 20 €/hlö/kk.
Osuuspankin lainalaskuri
Lainasi kuukausierä olisi 63 € kuukaudessa
Varustus
- Keittiö
- Jääkaappi, liesi, pyykinpesukone.
- Pesutilat
- Kylpyhuone, suihku, pesukoneliitäntä.
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Energialuokka
- E 2018
Tehdyt korjaukset
SUORITETUT KORJAUKSET: 1981 Kaukolämpöön siirtyminen 1989 Saunan rakentaminen 1997 Etuikkunoiden asennus Julkisivupinnassa olevien olohuoneiden ikkunoiden uusinta 2000 – 2001 4- ja 6-talon perustusten osittaiskorjaus 2001 Hissien ohjausjärjestelmän uusinta 2003 – 2004 Parvekkeiden korjaus 2005 Antennijärjestelmän digitalisointi 2006 Julkisivujen rappaus 6- ja 8-talon kattojen uusinta ja muiden peltikattojen huoltomaalaus 2007 Invahissien rakentaminen 2008 Ilmanvaihtojärjestelmän puhdistus ja säätäminen 2011 6- ja 8-talojen välisen rakennuksen eristeiden korjaus Kattojen huoltomaalaus 2012 Jääesteiden lisäys lumiesteisiin 2011 - 2013 Vesi- ja viemäriputkiston uusinta kylpyhuonekorjauksineen Sähkö- ja telekaapeloinnin uusinta Patteriverkoston tasapainotus ja ilmanvaihdon säätö Porraskäytävien kunnostus 2014 Lukkojen vaihto 2015 Huoneistoparvekkeiden ovien uusinta 2017 Takapihan pysäköintialueen korjaus Autopaikkojen uudelleen sähköistys Yhdeksän autotallin ovien uusinta Autotalli- ja saunarakennuksien ulkopuolinen korjaus 2018 Koodilukkojen asennus ulko-oviin 2019 Aloitettu kellaritilojen pintaehostus Lämmön talteenoton kannattavuuden tutkiminen Saunan korjaustarpeen selvitys 2020 Kellaritilojen pintaehostuksen loppuun saattaminen 2021 Saunan saneeraus 4-6 talojen välipihan valaistuksen parantaminen Sähköautojen latauskartoitusraportin teettäminen 2022 Julkisivujen kuntotutkimus 6-8 talojen välipihan valaistuksen parantaminen 2023 Julkisivu- ja parvekekorjausten toteutussuunnittelun aloitus (keskeytetty v. 2024) 2024 Perustusten kuntoisuustutkimukset Perustusten vahvistamisen toteutussuunnittelun aloitus
Suunnitellut korjaukset
HALLITUKSEN NÄKEMYS SEURAAVAN 5-VUODEN AIKANA ESILLE TULEVISTA KORJAUKSISTA: - perustusten vahvistaminen ja piha-alueen asteittaisen kunnostuksen aloitus - lämmön talteenottojärjestelmän asennus ja lämmönvaihtimien uusinta - huoneistokohtaisten palovaroittimien uusinta - julkisivu- ja parvekesaneeraus - kuntoarvion laadinta - huoneistokohtaisten vesimittarien uusinta - hissien kunnon selvittäminen - ilmanvaihtojärjestelmän puhdistus ja säätö
Joustoa muuttoon ja
remonttiin
Tutustu OP:n joustoluottoon Hanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenKuvat











Sijainti
Kohdetta välittää
Turku OP Koti Varsinais-Suomi Oy LKV
Brahenkatu 11, TURKU
010 2569 119 Katso puheluhinnat
opkoti.vuokraus.turku@op.fi
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.