Takojankatu 1a B, Kaleva, Tampere
Tarjolla kiinanmuurista!
Kalevan legendaarisesta kiinanmuurista nyt myynnissä kaunis ja tunnelmallinen kolmiokoti ylimmästä kerroksesta. Keittiöön mahtuu mukavasti pieni ruokapöytä, ja kodissa on kaksi kivan kokoista makuuhuonetta. Ikkunallinen kylppäri mahduttaa myös sisäänsä kaiken tarvittavan. Tässä sympaattisessa läpi talon huoneistossa on menneen ajan henki, modernilla tavalla. Kodissa on ihanat kiviset ikkunalaudat, sekä parveke suoraan Karjalanpuistoon neljännen kerroksen näkymin.
Asunto-oy Sammonkatu 32 on valmistunut vuonna 1958. Yhtiö koostuu kolmesta erillisestä talosta, ja asuntoja on kaikkinensa 92. Tontin vuokrasopimus solmittu 2068 saakka kaupungin kanssa. Autopaikkoja on vuokrattavissa yhtiön pihalta. Tärkeä sähkösaneeraus on nyt tulossa yhtiössä, ja esim julkisivusaneeraus on suoritettu 2014.
Sijainti on tässä kodissa ihanteellinen, ja kaikki palvelut löytyvät aivan kävelyetäisyydeltä. Ulkoilumaastona voisi olla vaikka Kaupin lenkkipolut. Sorsapuiston kesäiset piknikit ja Tammelantori odottavat aurinkoa ja lämpöä. Lähtisikö keskustaan ratikalla vai kävellen?
Tervetuloa lämpimästi tutustumaan tähän kotiin!
Ole yhteydessä ja varataan oma esittelyaika.
Maria Ahokainen, puh 040 178 8605, maria.ahokainen@op.fi
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 597006
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Takojankatu 1a B, 33540 TAMPERE
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 3
- Huoneet
- 3h + k + wc/kph + p
- Asuinpinta-ala
- 56 m2
- Kokonaispinta-ala
- 56 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1958
- Kerros
- 4/4
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On
- Ikkunat ja näköalat
- Etelä/lounas
- Vapautuminen
- Viimeisään elokuun alussa 2025
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 198 000,00 €
- Neliöhinta
- 3 535,71 €
- Hoitovastike
- 329,67 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 329,67 €/kk
- Vesimaksu
- 19,00 €/hlö/kk
Vesimaksu 19,00 €/hlö/kk, saunamaksu 14,00 €/kk, autopaikka 15,00 €/kk, tietoliikenneyhteysmaksu 5,00 €/kk. Hoito- ja rahoitusvastikkeen perusteena on yhtiöjärjestyksessä mainittu jyvitetty pinta-alaluku, tämän huoneiston osalta luku on 122,10. Autopaikkavuokra 15 €/kk. Autotallivuokra 50 €/kk. Vastikkeet 1.7.2025 alkaen: Hoitovastike 366,30 €/kk. Vesimaksu 26 €/hlö/kk.
Varustus
Keittiö
Keittiössä jääkaappipakastin, lattialiesi keraamisella tasolla, liesituuletin, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.
Pesutilat
Kylpyhuoneessa suihkukaappi, peili- ja allaskaappi, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet sekä lattialämmitys.
Säilytystilat
Kellari, jäähdytetty kellari
Materiaalit
Keittiössä maalatut seinät, linoleum-matto. Kodissa muuten maalatut seinä ja parkettilattia, toisessa makuuhuoneessa yksi seinä tapetoitu. Kylpyhuone laatoitettu.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto-oy. Sammonkatu 32
- Isännöitsijä
- Isännöintipalvelu Järvinen Oy
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 92
- Autopaikat
- Autotalleja tai hallipaikkoja 7 kpl
- Taloyhtiössä on
- Sauna, talopesula, kuivaushuone, jäähdytetty kellari, kellarikomerot, urheiluvälinevarasto, väestösuoja, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys, mahdollisuus autopaikkaan
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Tiili
- Kattotyyppi
- Pulpetti
- Kattomateriaali
- Pelti
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painovoimainen
- Energialuokka
- D 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- E-luku 152 kWhE/m2 vuosi. Energiatodistus on voimassa 21.11.2033 asti.
Tehdyt korjaukset
1995 Putkisaneeraus 2002 Lämmitysjärjestelmän saneeraus 2007 Asuntoparvekeovet 2009 Porrashuoneiden ulko-ovet uusittu 2010 Paloilmoitinjärjestelmän asennus 2010 Porrashuoneiden maalaus 2011 A-portaan akustointi ja ala-aulan maalaus 2013 Ilmanvaihdon nuohous ja hormien tarkastukset 2013 Ekonor lämmönvahti 2014 Julkisivusaneeraus 2015 Laajakaistaliittymä 2018 Raakavesijohdon uusiminen 2020 Taloyhtiön asunnon A 1 saneeraus 2020 Lamellitalon kellarin portaiden maalaukset 2023 Lukoston uusinta 2024 Tuloilmaventtiileiden suodattimien vaihdot 2024 Pyörätelineet varastoihin ja pihalle. Asunnon remontit: Pintojen maalausta.
Suunnitellut korjaukset
Sähkösaneerauksen käynnistäminen: Yhtiökokouksessa 9.4.2025 päätettiin yksimielisesti myöntää hallitukselle valtuudet ja hyväksyä hallituksen kilpailuttamat valinnat sähkö- ja saunasaneeraushankkeen rakennuttajakonsultiksi Pekka Savuoja Afry Oy, sähkösuunnittelijaksi Suunnittelu Isotalo Oy ja arkkitehdeiksi sähkösaneeraukseen Arkkitehtuuri Oy ja saunojen saneeraukseen Arkion Oy. Päätettiin lisäksi yksimielisesti myöntää hallitukselle valtuudet kilpailuttaa suunniteltu sähkö- ja saunasaneerausurakka. Sähkö- ja saunasaneeraushankkeen käynnistäminen rahoitetaan hoitoylijäämällä maksimissaan 40.000 €. Varsinaiseen sähkö- ja saunasaneerausurakkaan ryhtymisestä ja rahoittamisesta päätetään tarjousten saavuttua ja tarjouksia tarkentavien selontekoneuvottelujen päätyttyä elokuun lopussa/syyskuun alussa 2025 järjestettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Urakan mahdollista toteutusaikataulua käsiteltiin alustavasti suunnittelukokouksessa 10.4.2025 ja aikataulu olisi mahdollisesti tammi-lokakuu 2026.
Muut tiedossa olevat korjaukset
2025-2026 Saunojen kunnostukset 2025-2026 Sähkösaneeraus, Hissin ovien kunnostukset, Ilmanvaihdon nuohous 2025 Huoneistojen palovaroittimet 2025 Vesikaton tarkastus
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 11 975 m2
- Omistus
- Vuokrattu
- Vuokralleantaja
- Tampereen kaupunki
- Tontin vuokra-aika
- Vuokrasopimus päättyy 2068
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Lähikauppa K-Market Domus 250 m Prisma Kaleva 1 km Stadionin K-Supermarket 1 km. Koulut: Yliopiston keskuskampus 1,2 km, Hervannan kampus 6,8 km (ratikka suoraan), Tampereen ammattikorkeakoulu 1,3 km, Sammon koulu n. 700 m ja Sammon lukio n. 700 m. Kalevan uintikeskus 500 m Kaupin urheilupuisto 2 km.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaan Hanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Tampere OP Koti Pirkanmaa Oy LKV
Hämeenkatu 12, TAMPERE
010 254 6800 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.