Tupatie 3 A, Piikkiö, Kaarina
Reilunkokoinen kulmakaksio Kaarinan Piikkiössä, palvelujen tuntumassa.
Omalla tontilla, korkeammalla kallion päällä sijaitsevassa taloyhtiössä on nyt napattavissa omaksi 1. asuinkerroksen kulmahuoneisto.
Taloyhtiössä on maalämpö ja tyylikäs ulkoasu, sillä julkisivut, parvekkeet ja ikkunat on uusittu 2019-2020. Alaovessa on oviautomatiikka ja myös hissi löytyy. Kulku on siten esteetöntä. Tällä hetkellä ei taloyhtiössä ole mitään suurempia remontteja suunnitteilla. Hoitovastike on erittäin kohtuullinen tämän päivän tasoon nähden; 3,20 €/m2/kk (190,40 €/kk)!
Lounaaseen suuntautuva lasitettu parveke on yllättävän suuri. Näkymät keittiöstä avautuvat kohti vehreää virkistysaluetta, joka rajautuu yhtiön tonttiin. Luontoa on runsaasti ympärillä. Myös taloyhtiön piha on erittäin kaunis varsinkin kesäisin.
Keittiö on remontoitu 2010-luvun alussa. Kylpyhuone yllättää tiloillaan, ja on varsin käyttökelpoinen, tulevaisuudessa kuitenkin kaipanee jossain vaiheessa remonttia. Asunnossa on vaatehuone ja eteisessä kaapisto. Makuuhuoneeseen saa halutessa helposti lisättyä kaapistoa, sillä tilaa siellä riittää. Lattia- ja seinäpinnat ovat hyvässä ja siistissä kunnossa.
Taloyhtiössä on sauna ja pesutupa, sekä autopaikkoja saman verran kuin asuntoja. Noin 800 metrin päästä löytyy ruokakaupat, ja kulkuyhteydet Turkuun, Kaarinaan ja Helsingin suuntaan ovat erittäin nopeat ja sujuvat.
Tähän asuntoon kannattaa tutustua, mikäli toivoo järkevän hintaista asumista, tinkimättä kuitenkaan kaupungin tarjoamista palveluista ja keskeisestä sijainnista.
Taina Kyläkoski LKV, KTM 044 740 0044 taina.kylakoski@op.fi
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 595599
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Tupatie 3 A, 21500 PIIKKIÖ
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 2
- Huoneet
- 2h + k + kph/wc + vh + las.parv. (yht.j. 2h + k)
- Asuinpinta-ala
- 59,5 m2
- Kokonaispinta-ala
- 59,5 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1978
- Kerros
- 1/5
- Hissi
- Kyllä
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On , lasitettu
- Ikkunat ja näköalat
- Kulmahuoneisto; parveke lounaaseen, keittiö luoteeseen
- Vapautuminen
- 2.5.2025 mennessä
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 83 064,37 €
- Velaton hinta
- 85 000,00 €
- Lainaosuus
- 1 935,63 €
- Neliöhinta
- 1 428,57 €
- Hoitovastike
- 190,40 €/kk
- Rahoitusvastike
- 52,52 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 242,92 €/kk
- Vesimaksu
- 25,00 €/hlö/kk
Vesimaksu 25,00 €/hlö/kk. Sähkömaksut kulutuksen mukaan, hinta määräytyy taloyhtiön hankintahinnan mukaan, sähkön perusmaksu 2,10 €/kk. Autokatosvuokra 10,00 €/kk, pylväspaikkavuokra 5,00 €/kk. Saunamaksu vakiovuoro 10,00 €/kk, kertavuoro 4,00 €/kerta. Hoitovastikeperuste pinta-ala, rahoitusvastikeperuste osakkeiden lukumäärä.
Varustus
Keittiö
Jääkaappipakastin, sähköliesi, liesituuletin, astianpesukone.
Pesutilat
Suihku, peilikaappi, pesukoneliitäntä, Käsienpesuallas.
Säilytystilat
Vaatehuone, kellari, jäähdytetty kellari
Materiaalit
Lattiat: laminaatti, kph laatta. Seinät: tapetti, kph kaakeli.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Rekolanpirtti
- Isännöitsijä
- PL-Isännöinti Oy / Pasi Leppänen, pasi.leppanen@pl-isannointi.fi, 050 478 2727
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 25
- Autopaikat
- Autokatospaikkoja 10 kpl, sähköpistokepaikkoja 8 kpl, piha-autopaikkoja 7 kpl
- Taloyhtiössä on
- Sauna, talopesula, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys, mahdollisuus autopaikkaan, ulkoiluvälinevarasto
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Muu. Betonielementti.
- Kattotyyppi
- Tasa
- Kattomateriaali
- Huopa
- Lämmitysjärjestelmä
- Maalämpö
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen/poistoilma
- Energialuokka
- B 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Viimeinen voimassaolopäivä: 24.6.2030
Tehdyt korjaukset
1998 Parvekelinjat, elementtisaumat 1999 Etuikkunoiden vaihto, ei parveke 2001 Ilmastoinnin puhdistus ja säätö, poistokoneen uusinta 2002 Porrashuoneen kunnostus 2003 Vesikatteen uusinta 2005 Hissin peruskunnostus 2009 Parvekeovet uusittu 2014 Maalämpö ja lämmitysjärjestelmän säätö 2014 Patteriventtiilien, termostaattien ja linjasulkuventt. uusiminen 2014 Ilmanvaihdon puhdistus ja säätö 2014 Poistoilman talteenotto 2014 Sähköpääkeskuksen huolto ja tarkastus 2019-2020 Julkisivuremontti, parvekkeiden ja ikkunoiden uusiminen, sisääntulon esteettömyys/oviautomatiikka 2022 Ilmanvaihdon puhdistus ja säätö 2023 Lämmönjakohuone palo-ovi. Asunnon remontit: Keittiö remontoitu n. 2012
Muut tiedossa olevat korjaukset
Selvitys korjaustarpeesta vuosille 2025-2030 (suluissa kunnostustoimenpiteen ajankohtaisuus), käsitellään yhtiökokouksessa 28.4.2025: Palovaroittimien asennus (0-1 vuotta) Saunaremontti (1-4 vuotta) Ala-aulan/käytävien maalaus (4-10 vuotta) Parkkipaikan asfaltointi (4-10 vuotta) Autokatoksen maalaus (4-10 vuotta)
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 3 205 m2
- Omistus
- Oma
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaan Hanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Kaarina OP Koti Turun Seutu Oy LKV
Oskarinaukio 3, KAARINA
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.