Lepolantie 7 B, Vaajakoski, Jyväskylä
Laajojen vesistöjen ja jylhien mäkien keskellä kasvoi 1800-luvulla pienestä maalaiskylästä merkittävä teollisuuskeskus: Vaajakoski. Tukinuiton, sahateollisuuden ja SOK:n tehdastoiminnan jälkeen alue on muuntunut yhä vahvemmin luonnonkauniiksi ja moderniksi asuinalueeksi. Alueen omat palvelut, urheiluseurat ja alueen oma paikallislehti tekevät Vaajakoskesta yhteisöllisen asuinalueen. Kulttuurihistoriallisesti merkittävät tehdasmiljööt ovat saaneet uusia käyttötarkoituksia ja yhä edelleen Vaajakoski tunnetaan myös yritteliäisyydestä ja menestyksekkäistä yrityksistään.
Tämä siistikuntoinen ja valoisa koti vapautuu käyttöösi joustavalla aikataululla. Kyseessä on toisen kerroksen läpitalon kaksio. Olohuoneeseen lisätilaa ja valoa tuo kaakkoon päin oleva lasitettu parveke. Asunnon lattiat, keittiö ja kylpyhuone on uusittu vuosien varrella.
Asunnon läheisyydestä löytyvät lähes kaikki arjen ja vapaa-ajan palvelut: kaupat, terveysasema, kirjasto ja ulkoilumaastot. Bussipysäkki on myös lähellä, jollet halua hurauttaa Jyväskylän keskustaan omalla autolla noin 10 minuutissa.
Asunto-osakeyhtiö Lepolantie 7 on valmistunut omalle tontilleen vuonna 1965. Yhtiössä on asuntoja kaikkiaan 27 kpl. Merkittävimpiä yhtiöön tehtyjä kunnostuksia viime vuosina ovat olleet ikkunoiden ja parvekeovien uusiminen Lepolantien puolelle 2005 ja taloyhtiön sisäpihan puolelle 2008 sekä piha-alueen ja salaojien remontti 2008. Kattava remontti yhtiössä on tehty 2016, jonka yhteydessä on uusittu pohjaviemäri, uusittu sauna- ja pesutilat sekä uusittu käyttövesiputket, sähköt ja ATK. Viemäreiden pinnoitus on tehty 2017.
Ollaan yhteydessä ja sovitaan näyttö sinun aikataulujesi mukaan!
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 588798
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Lepolantie 7 B, 40800 VAAJAKOSKI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 2
- Huoneet
- 2h + k + kh
- Asuinpinta-ala
- 54 m2
- Kokonaispinta-ala
- 54 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1965
- Yleiskunto
- Tyydyttävä
- Kerros
- 2/3
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On , lasitettu
- Ikkunat ja näköalat
- Läpitalon huoneisto. Parveke ja olohuoneen ikkuna kaakkoon sekä keittiön ja makuuhuoneen ikkunat luoteeseen.
- Vapautuminen
- Heti
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 47 163,70 €
- Velaton hinta
- 58 000,00 €
- Lainaosuus
- 10 836,30 €
- Neliöhinta
- 1 074,07 €
- Hoitovastike
- 253,80 €/kk
- Rahoitusvastike
- 261,00 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 514,80 €/kk
Saunamaksu 10,00 €/kk, autopaikka 10,00 €/kk. Vesimaksuennakko 25 euroa/hlö/kk, tasaus kulutuksen mukaan: lämminvesi 12,40 e/m3 ja kylmävesi 6,95 e/m3.
Varustus
Keittiö
Jenkkikaappi, sähköliesi, liesituuletin, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.
Pesutilat
Kylpyhuone, suihku, suihkuseinä, peilit, allaskaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, kiinteät valaisimet. Pyyhekuivain
Säilytystilat
Kellari
Materiaalit
Keittiö: lattia laminaattia, seinät maalattu. Olohuone: lattia laminaattia, seinät tapetoitu. Makuuhuone 1: lattia laminaattia, seinät tapetoitu. Kylpyhuone: lattia ja seinät laatoitettu.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto-osakeyhtiö Lepolantie 7
- Isännöitsijä
- Tiina Moilanen / Talohallinto ja isännöinti Oy, p. 040 543 0682
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 27
- Autopaikat
- Autotalleja tai hallipaikkoja 4 kpl, piha-autopaikkoja 13 kpl
- Taloyhtiössä on
- Sauna, talopesula, mankeli, kellarikomerot, yhteisantennijärjestelmä, ulkoiluvälinevarasto
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Pulpetti
- Kattomateriaali
- Pelti
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poisto
- Energialuokka
- E 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- E-luku: 183
Tehdyt korjaukset
2024 autotallien ovien uusiminen sekä seinäpaneeleiden uusiminen ja eristys 2021 kylmäkellariin asennettin uudet jäähdytyslaitteet sekä ilmanvaihtokanavien puhdistus 2018 rännit ja syöksyt uusittu, sulatuskaapeli asennettu 2017 viemäreiden pinnoitus 2016 käyttövesi, sähköt ja ATK uusittu, pohjaviemäri uusittu sekä sauna ja pesutilat uusittu 2013 katon huoltomaalaus sekä ilmanvaihtokanavien puhdistus 2012 LJ-keskuksen uusiminen 2008 salaoja / piharemontti sekä pihanpuolen ikkunat ja parvekeovet uusittu 2005 kadunpuolen ikkunat ja parvekeovet uusittu sekä talon huoltomaalaus. Asunnon remontit: Asuntoa on remontoitu (mm. kylpyhuone, keittiö ja lattiat), mutta tekijät ja ajankohdat eivät ole tiedossa.
Suunnitellut korjaukset
8.5.2024 yhtiökokouksessa päätetyt korjaukset, autotallien ovien uusiminen sekä seinäpaneeleiden uusiminen ja eristys, on jo tehty. Hallituksen selvitys kunnossapitotarpeista vuosille 2024-2028: -julkisivut: huoltomaalaus -ikkunat ja parvekeovet: parvekkeellisten huoneistojen olohuoneen ikkunoiden uusiminen, autotalliovien uusiminen nosto-oviksi (tehty 2024) sekä paneeleiden uusiminen ja lisäeristys (tehty 2024) -yleiset tilat: väestönsuojan kunnostus sekä häkkikomeroiden uusiminen
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 3 235 m2
- Omistus
- Oma
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Lähikauppa (K-Supermarket Vaajakoski) noin 650 metriä, Postin palvelupiste, K-Market Jyskä, noin 1,5km, Vaajakosken aluekirjasto noin 450 metriä, Sampoharjun terveysasema noin 350 metriä. Koulut: Vaajakummun yhtenäiskoulu noin 150 metriä. Päiväkoti: Wessmanninmäen päiväkoti noin 150 metriä. Liikenneyhteydet: Paikallisliikenne
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaan Hanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja

Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Jyväskylä OP Koti Keski-Suomi Oy LKV
Kauppakatu 22, JYVÄSKYLÄ
010 256 5950 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.