Suursuontie 2 B, Maunula, Helsinki
Tervetuloa ihaniin 60-luvun tunnelmiin vehreään ja rauhalliseen Maunulaan. Sijainti on aivan huippu - vain kävelymatkan päässä Maunulan kattavista palveluista ja erinomaisista kulkuyhteyksistä. Asunnon isot ikkunat avautuvat väljiin ja avariin sisäpihan puistomaisemiin, jotka tuovat luonnon osaksi arkea.
Pohjaratkaisu on käytännöllinen ja toimiva: iso olohuone ja tilavat makuuhuoneet. Tyylikästä keittiötä on uudistettu vuonna 2025 ja kylpyhuone on saneerattu vuonna 2015. Tilava vaatehuone tuo aina kaivattua lisäsäilytystilaa. Olohuoneesta on käynti reilunkokoiselle parvekkeelle (2,95X2,0 m), jossa voit nauttia loppupäivän auringosta iltaan asti. 3/4 krs. Hissi.
Asunto Oy Ratasuo on vuonna 1963 valmistunut, hyvin hoidettu yhtiö. Yhtiössä on alkamassa parvekkeiden korjaustyö. Uudet parvekkeet lasituksineen valmistuvat loppuvuodesta. Työ pitää sisällään myös parvekeikkunoiden ja -ovien uusimisen sekä taustaseinän kunnostamisen. Urakkaneuvottelujen jälkeen hintaa on saatu tarkennettua, ja kustannusarvio on noin 600 000 euroa. Isännöitsijältä saadun arvion mukaan myytävän huoneiston arvioitu osuus olisi 28 048,78,- euroa.
Yhtiö käsittää 28 huoneistoa, ja osakkaiden käytössä ovat saunaosasto, talopesula, kuivaushuone, kuntosali sekä vintti- ja kellarikomerot. Lisäksi yhtiössä on pyörävarasto, 5 kpl autotalleja ja 9 pihapaikkoja. Yhtiö omistaa 35 m²:n asunnon, jonka vuokratulot vuonna 2025 olivat 8 152,80,- euroa.
Maunula on viihtyisä ja vehreä asuinalue Pohjois-Helsingissä, joka tarjoaa rauhallista arkea hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Alue tunnetaan Keskuspuiston läheisyydestä, kattavista lähipalveluista ja yhteisöllisestä tunnelmasta. Raide-Jokeri ja useat bussilinjat takaavat sujuvat yhteydet eri puolille kaupunkia.
Tervetuloa ihastumaan tähän kotiin. Esittelyt, lisätiedot ja asiakirjat kiinteistönvälittäjä Anne Flinkman, 040 352 5312, anne.flinkman@op.fi.
Tarvitsetko rahoitusta uuden kodin hankintaan? Kauttani ohjaudut lainaneuvotteluun OP Pankin asiantuntijan kanssa. Autan mielelläni kodinvaihdossa 16 vuoden kokemuksella. Tervetuloa asiakkaakseni.
Ota yhteyttä välittäjään
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 618142
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Suursuontie 2 B, 00630 HELSINKI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 3
- Huoneet
- 3h + k + kph + las.p (yj:n mukaan 3h + k + p)
- Asuinpinta-ala
- 69 m2Pinta-alaa ei ole tarkastusmitattu SFS 5139 standardin mukaisesti.
- Kokonaispinta-ala
- 69 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1963
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 3/4
- Hissi
- Kyllä
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On, lasitettu
- Parvekkeen kuvaus
- Iso parveke 2,95 X 2,0 m.
- Ikkunat ja näköalat
- Parveke länteen. Kulmahuoneisto, ikkunat länteen ja yksi mh ikkuna pohjoiseen.
- Vapautuminen
- 2kk/sop.mukaan
Hintatiedot
Hinta
- Velaton hinta
- 239 000,00 €
- Myyntihinta
- 239 000,00 €
- Lainaosuus
- 0,00 €
- Neliöhinta
- 3 463,77 €/m²
Vastikkeet
- Hoitovastike
- 387,63 €/kk
- Muu vastike
- 59,13 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 446,76 €/kk
Muut maksut
Vesimaksuennakko 20,00 €/hlö/kk, vesimaksun tasaus kerran vuodessa. Muut asuinkustannukset: saunamaksu 10,00 €/kk, saunamaksu (kertavuoro) 3,00 €/krt, pesulamaksu 3,00 €/koneellinen, autopaikka 12,00 €/kk, autotallimaksu 60,00 €/kk. Hallituksella valtuutus periä kaksi ylimääräistä hoitovastiketta taloustilanteen niin vaatiessa. Ylimääräinen yhtiökokous 28.8.2025 päätti parvekeremontin suunnittelusta ja toteuttamisesta enintään miljoonan (1.000.000,00) euron suuruudella. Yhtiöllä on hanketta varten limiittitili 1.000,000,00 euroa, josta käytössä 6.354,87 euroa per 7.4.2026. Yhtiökokous voi päättää limiittitilin ja hoitolainan muuttamisesta rahoituslainaksi, jolloin jäljellä oleva lainapääoma tulee osakkaiden maksettavaksi. Vastikeperusteena huoneiston jyvitetty pinta-ala. Lopulliset kustannukset selviävät vasta remontin valmistuttua, nyt myytävän huoneiston tuleva lainaosuus tulee ostajan maksettavaksi. Urakkaneuvottelujen jälkeen hintaa saatu tarkennettua ja hinta-arvio on noin 600.000 euroa. Isännöitsijältä saadun arvion mukaan myytävän huoneiston arvio osuudesta näin olen olisi 28 048,78 €.
Osuuspankin lainalaskuri
Lainasi kuukausierä olisi 1 008 € kuukaudessa
Varustus
- Keittiö
- Jääkaappipakastin, induktioliesi, liesituuletin, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet. Laminaattitasot
- Pesutilat
- Kylpyhuone, suihku, suihkuseinä 2 kpl, peilikaappi, allaskaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys (sähkö), kiinteät valaisimet. Pyyhepatteri (vesikiertoinen)
- Säilytystilat
- Vaatehuone, kellari, vintti
Materiaalit
Keittiö: Lattiat: vinyyli. Seinät: maali. Olohuone: Lattiat: parketti. Seinät: maali. Makuuhuone 1: Lattiat: laminaatti. Seinät: maali. Makuuhuone 2: Lattiat: laminaatti. Seinät: maali. Kylpyhuone: Lattiat: laatta. Seinät: laatta. Eteinen: Lattiat: parketti. Seinät: maali. Vaatehuone: Lattiat: muovimatto. Seinät: maali.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Ratasuo
- Isännöitsijä
- Oiva Isännöinti Oy / Pertsa Kuusisto, p. 010 755 65 47
- Kiinteistönhuolto
- Talonmies
- Asuinhuoneistoja
- 28
- Autopaikat
- Autotalleja tai hallipaikkoja 5 kpl, piha-autopaikkoja 9 kpl
- Taloyhtiössä on
- Sauna, talopesula, kuivaushuone, vinttikomerot, kellarikomerot, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja, yhteisantennijärjestelmä, kuntosali
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Pulpetti
- Kattomateriaali
- Pelti
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painovoimainen
- Energialuokka
- F 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Viimeinen voimassaolopäivä 29.11.2034.
Tehdyt korjaukset
1996 KaukolämpöremonttiKaukolämpölaitteet uusittu, käyttövesi sekä lämmitysjärjestelmän putkien eristeet uusittu ja asbestieristeet poistettu. 1998 ParvekeremonttiKorjattut asuntoparvekkeita 16 kpl ja siiousparvekkeita 6 kpl. 2001 PesutuparemonttiKuivaushuoneeseen vaihdettu uusi kuivauspuhallin ja uusia kalusteita hankittu. 2002 SaunaremonttiLöylyhuoneen, pesuhoneen ja pukuhuoneen tilat peruskorjattu, uudet käyttövesiputket, valaistus ja sähköinen lattialämmitys ym. 2003 Peltikatto maalattu 2004 Ns. sisäänvedetyt parvekkeet korjattu, 8 kpl 2004 Porrashuoneet maalattu 2005 Ulkoikkunoiden kunnostus Ulkoikkunat otettu pois paikoiltaan, hiottu ja maalattu. 2005 Ulkoseinäremontti tehty Seinät korjattu ja maalattu kahteen kertaan yli. Talon eteläpäätyyn asennettu lisälämmöneristys ja kolmikerrosrappaus Fescoterm. Etupina ja takapihan rappaukset korjattu. 2006 Piha-asfaltti uusittu 650 m2 Iskuasfaltti Oy 2007 Ulkoseinäremontin tarkastus 2008 Viemäriputkien painepesu ja kuntotutkimus Kuvattu asunnoista päin myös vaakaputket. 2008 Vintin ikkunoiden ja katon kulkusiltojen uusiminen Remonttipari Aarnio Oy 2008 Tonttiviemärin uusinta sujuttamalla Aarslef Oy (22.10.2008) 2009 Katolle ilmahormien päälle asennettiin ilmanvaihtoa parantavat lintusuojatut teräspellit. Remonttipari Aarnio Oy 2009 Pääpirustusten tarkastusmittaus.Piirustukset muutetiin sähköiseen muotoon, Global House Oy 2009 Viemäriremontti osa I Sujutusputkimenetelmällä käsittäen pohjaviemärin ja kahdeksan pystyviemäriä ensimmäiselle alhaalla olevalle tarkastusluukulle saakka. Aarslef Oy, aliurak. Souranmaa Oy 2010 WC-istuinten uusinta Uudet wc-ituimet vaihdettiin viemäriremontti osa II yhteydessä. 2010 Viemäriremontti osa II Putket karstattiin, pestiin ja kuivattiin ja kuvattiin ennen pinnoittamista ruiskutusmenetelmällä asunnoista päin ensimmäiselle tarkastusluukulle saakka. Putket kuvattiin pinnoittamisen jälkeen uudelleen. Uuudenmaan Putkipinnoitus Oy aliurak. Normiputki Oy ja Souranmaa Oy, valoja Tekno-Plan Oy. 2011 Käyttövesiputkien uusinta pintavetona Aloitus 15.12.2010, urakoitsija LVI-Marjanen Oy, aliurak. Remonttipari Aarnio Oy, suunnitt. ja vavoja Ins.tsto Pekka Salin. 2011 Asuntokohtaiset vesimittarit Asennus vain kylmävesipuolelle. 2012 Kellarin ja huoltotilojen maalausremontti Remonttipari Aarnio Oy 2013 Lukituksen uusinta, Abloy Sento Helsingin Lukkokeskus Oy 2013 Pihavalojen asennus Kodin Sähkö Oy/ Olli Välimäki 2014 TV / HD-laitteet MT-Huolto 2016 Hissit jälkiasennettuna porrashuoneisiin KONE 2017 Petikaton maalaus Remonttipari Aarnio Oy 2018 Piipun korjaus 2020 Lämpökeskuksen kaukolämpölaitteiden uusinta sekä huoneistojen pattereiden termostaattien uusinta. MM-Putki ja LVI-Marjanen Oy, valvojana Laskentasäästö Visa Kukkonen. 2021 Parvekkeiden kuntotutkimus 2022 Ulko-ovien ovikoodilaitteet 2022 Talon päädyn tiilisaumojen korjaus 2022 Löylyhuoneen saneeraus 2023 Takapihan ikkunapokien maalaus ja osittinen ikkunapeltien uusiminen 2025 Palovaroittimet asuntoihin 2025 Parvekeremontin suunnittelu 2026 Ilmanvaihtokanavien nuohous. Asunnon remontit: Marraskuu 2015 - perusteellinen kylpyhuoneremontti (lattiakaivon siirto, ammeen poisto, pesukoneliitäntä, lattialämmitys asennettu, vesieriste ja laatat, katto, valaistus, kaikki kalusteet uusittu) - seinien ja kattojen maalaus kaikissa huoneissa - vaatekaappien maalaus sisältä ja ulkoa Vuodenvaihde 2022/2023: - uusittu astianpesukone ja jääkaappi (viiden vuoden jatkettu takuu voimassa) Elokuu 2024: - sisäpuolisten ikkunapokien hionta ja maalaus (vuotta aiemmin takapihan puolen ikkunapokien huoltomaalaus ulkopuolelta taloyhtiön toimesta) Alkuvuosi 2025: - keittiön katto ja seinät maalattu - keittiön allas ja tasot vaihdettu - välitilan kaakelit maalattu - keittiökalusteiden etulevyt maalattu, vetimet uusittu - erillisten yläkaappien rungot uusittu - lattialle asennettu vinyylilaatta, sokkelit uusittu - induktioliesi uusittu (viiden vuoden takuu voimassa)
Suunnitellut korjaukset
28.08.2025 Ylimääräinen yhtiökokous päätti parvekeremontin suunnittelusta ja toteuttamisesta enintään miljoonan (1.000.000,00) euron suuruudella.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 2 414 m2
- Omistus
- Vuokrattu
- Vuokralleantaja
- Helsingin kaupunki
- Tontin vuokra-aika
- Vuokrasopimus päättyy 31.12.2080
- Kaavoitus
- Asemakaava. Helsingin kaupunki
Lisätiedot
Yhtiön lainaerittely isännöitsijäntodistuksessa ja tilinpäätösaineistossa. Yhtiö on siirtänyt osakeluettelonsa Maanmittauslaitoksen ylläpitämään Huoneistotietojärjestelmään. Ostajan tulee hakea omistusoikeutensa rekisteröintiä 2 kk:n kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta Ostaja vastaa rekisteröintikustannuksista. Alueella on vireillä seuraavat asemakaavahankkeet: Maunula, Suursuonlaita 2 - Kaavamuutos mahdollistaa kahden uuden, 5-6-kerroksisen asuinkerrostalon rakentamisen kaupungin omistamalle tontille. Mäkelänkadun bulevardikaupunki - Mäkelänkadun bulevardikaupungin suunnittelu etenee. Alueelle suunnitellaan rakentamista noin 15 000 - 17 000 uudelle asukkaalle ja tuhansille työpaikoille. Pakila, Länsi-Pakilan täydennysrakentamisen suunnitteluperiaatteet - Länsi-Pakilaan on laadittu suunnitteluperiaatteet, joissa määritetään suuntaviivat yleiskaavan mahdollistavalle täydennysrakentamiselle. Suunnitteluperiaatteet perustuvat Helsingin yleiskaavaan 2016.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja

Kuvat
































Sijainti
Kohdetta välittää
Helsinki OP Koti Uusimaa Oy LKV Arkadiankatu 23, HELSINKI
010 255 5900 Katso puheluhinnat
opkoti.helsinki@op.fi
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.