Pohjanniementie 3 B, Ritoniemi, Jyväskylä
Kolmannen kerroksen saunallinen kolmio ja iso, lämmin autotalli
Tässä on heti vapaa kulmahuoneisto, jossa vain yhdellä seinällä on naapurit. Koti sijaitsee kolmannessa kerroksessa, hissittömässä talossa, mutta näkymät asunnosta ja lasitetulta parvekkeelta ovat sangen viihtyisät ja suojaisat. Koivut ja männyt suojaavat kivasti kesän paahteilta, kun leveä parveke on lounaaseen. Asunnon ikkunat ovat kolmeen suuntaan, tehden asunnosta entistä avaramman oloisen.
Kodin pinnat saattavat kaivata jo päivitystä, mutta asunto on valoisa siisti. Lattia on vaaleaa laminaattia ja seinät vaaleaksi maalattuja. Keittiö on päivitetty arviolta 2009 ja kylpyhuonetta, sekä saunaa päivitetty 2005. Yhtiön ikkunat uusittiin 2010, kaukolämpö yksikkö 2018 ja lukitus päivitettiin 2022 ja muutenkin yhtiöstä on pidetty hyvin huolta. Suunnitteilla on mm. autopaikkojen lisääminen kolmella, mutta asunnon ostajalla on mahdollista ostaa myös lämmin 19 m² autotalliosake, hintaan 12.500 €.
Ritoniemi asuinalueena on perhepainotteinen ja rauhallinen. Turvalliset koulumatkat ilman ison tien ylityksiä tekee paikasta houkuttelevan. Palokan yhtenäiskoulu ja Jokelan koulu, sekä päiväkodit ovat kivan kävelymatkan päässä (alle 2 km). Lähimpään lapsiystävälliseen uimarantaan on matkaa vajaa 500 metriä. ja kesällä näkeekin usein naapurien suuntaavaan pulahdukselle pelkät pyyhkeet, tai kylpytakit, päällä. Karvakuonot arvostavat upeaa rantaraittia.
Lähin ruokakauppa, Postin noutopiste, terveyskeskus, tori, kirjasto, grilli, ravintola ja pitseria ovat noin 1,4 kilometrin päässä. Keskustaan on reilu 5 kilometriä. Sujuva paikallisliikenne palvelee, aina yö bussia myöten ja pyöräbaana keskustaan on mainio.
Olisiko teidänkin perheenne aika tulla viihtymään Palokan Ritoniemeen?
Varaa oma esittelyaikasi välittäjältä ja tule toteuttamaan remonttiunelmianne Pohjanniementie kolmoseen!
Ota yhteyttä välittäjään
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 612681
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Pohjanniementie 3 B, 40250 JYVÄSKYLÄ
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 3
- Huoneet
- 3h + k + kph/s
- Asuinpinta-ala
- 75,5 m2
- Kokonaispinta-ala
- 75,5 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1982
- Yleiskunto
- Tyydyttävä
- Kerros
- 3/3
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Kyllä
- Parveke
- On, lasitettu
- Vapautuminen
- Heti
Hintatiedot
Hinta
- Velaton hinta
- 79 000,00 €
- Myyntihinta
- 79 000,00 €
- Lainaosuus
- 0,00 €
- Neliöhinta
- 1 046,36 €/m²
Vastikkeet
- Hoitovastike
- 400,15 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 400,15 €/kk
Muut maksut
- Vesimaksu
- 20,00 €/kk/henkilö
Vesimaksu 20,00 €/hlö/kk, autopaikka 14,00 €/kk. Vesimaksutasaus: Kylmävesi 7,00 €/ m³, lämminvesi 14,00 €/ m³. Autotalli nro 4 hoitovastike 50,35 €/ kk.
Osuuspankin lainalaskuri
Lainasi kuukausierä olisi 333 € kuukaudessa
Varustus
- Keittiö
- Jääkaappipakastin, sähköliesi, liesikupu (ei varmuutta toimivuudesta), astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet. Keittiötä päivitetty arviolta 2009
- Pesutilat
- Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, suihku, suihkuseinä, peilikaappi, allaskaappi, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet.
- Säilytystilat
- Kellari, jäähdytetty kellari
Materiaalit
Keittiö: Laminaatti, seinät maali, katto maali, välitila maalattu kaakeli, tasot laminaatti/ rosteri. Olohuone: Laminaatti, seinät maali, katto maali. Makuuhuone 1: Laminaatti, seinät lasikuitu/maali, katto maali. Makuuhuone 2: Laminaatti, seinät lasikuitu/maali, katto maali. Sauna: Lattia laatta, seinät ja katto paneeli (alkuperäinen), lauteet puu (2005). Kylpyhuone: Lattia laatta, seinät laatta, katto paneeli. Eteinen: Laminaatti, seinät lasikuitu/maali, katto maali.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Pohjanniementie 3
- Isännöitsijä
- Kiinteistö-Tahkola Jyväskylä Oy, Jaakko Rentola
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 18
- Autopaikat
- Autotalleja tai hallipaikkoja 7 kpl, sähköpistokepaikkoja 18 kpl
- Taloyhtiössä on
- Talopesula, kuivaushuone, kellarikomerot, urheiluvälinevarasto, väestösuoja, yhteisantennijärjestelmä, mahdollisuus autopaikkaan
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Tasa
- Kattomateriaali
- Huopa
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä
- Energialuokka
- E 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- E-luku 167 kWhE/m2 vuosi. Energiatodistus on voimassa 2.11.2033 asti.
Tehdyt korjaukset
- 2003 Elementtien saumauksen uusiminen - 2005 Antenniverkoston saneeraus - 2008 Vesikaton korjaus ja lisäautopaikkojen rakentaminen - 2010 Ikkunoiden ja parvekeovien uusinta (Fenestra), termostaattien uusinta (Danfoss) - 2011 IV-putkisto nuohous ja säätö, huippuimureiden huolto - 2014 Käyttövesiputkiston uusinta. Sähköverkon osittainen saneeraus - 2017 Parvekekaiteiden saneeraus - 2018 Lukituksen uusinta - 2018 Kaukolämpöyksikön uusinta - 2019 Pesutuvan pesukoneen uusinta - 2019 Tontin veden ohjausta jätekatoksen alueella - 2021 Kattoturvatuotteet uusittu - 2021 Autopaikka suunnitelma tehtynä ja lupa saatuna - 2022 IV-putkisto nuohous ja säätö - 2022 Lukituksen uudelleen sarjoitus - 2023 Väestönsuojan padotusventtiilin korjaus - 2023 Kuntoarvion teettäminen - 2024 Pihan sorapinnan kunnostus - 2024 Viemärikuvaus - 2025 Taloyhtiön energialiittymiä uusittu lämpö- ja sähköyhtiön toimesta tontilla - 2025 Palovaroittimien päivitys ja kunnossapitovastuun siirtyminen taloyhtiölle. Asunnon remontit: Edellinen omistaja on päivittänyt keittiötä ja maalannut seinäpintoja arviolta 2009, sekä asennuttanut laminaatin lattiaan. Ei ole tiedossa, onko laminaatin alla muovimattoa. Kylpyhuone on päivitetty 2005.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 2 700 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Jyväskylän kaupunki, kaavoitus
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: S-market, kirjasto, terveyskeskus, pitseria, ravintola ja Grilli n. 1,5 km. Torille 1,4 km. rantaraittia pitkinkin pääsee pyörällä, tai kävellen. Koulut: Palokan yhtenäiskoulu n 1,5 km (lk. 1-9), Jokelan koulu (lk. 1-6) 1,6 km. Päiväkoti: Jokelan päiväkoti n. 1,6 km. Pappilanvuoren päiväkoti 1.8 km. Lähin uimaranta 500 m. Palokan avanto ja Ollilan ranta n. 2,6 km. Jyväskylän keskustan kompassi 5,2 km. Palokan kauppakeskus (Prisma, Citymarket ym) 3,3 km. Liikenneyhteydet: Jyväskylän liikenne S6, S5. Hyvä pyöräilyreitti keskustaan, n 20 min.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja

Kuvat




























Sijainti
Kohdetta välittää
Jyväskylä OP Koti Sisä-Suomi Oy LKV Kauppakatu 22, JYVÄSKYLÄ
010 256 5950 Katso puheluhinnat
opkoti.keski-suomi@op.fi
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.