Ampumakentänkatu 11 C, Kärsämäki, Turku
Kauttaaltaan remontoitu kaksio vapautuu nopeasti!
Tämä suloinen pikkukoti on kokenut mittavan muodonmuutoksen vain pari vuotta sitten. Muun muassa lattiat, vaatekaapit ja keittiön yksityiskohdat on suunniteltu kodikkaaksi ja aikaa kestämään. Kylpyhuone remontoitiin linjasaneerauksen yhteydessä vuonna 2023 perustasoa laadukkaammin. Kauniiksi ajatuksella remontoitu koti vapautuu uudelle asukkaalle jo 30.11.
Keittiö on kätevästi omassa syvennyksessään ja ruokailu-olohuonetila muodostaa toimivan kokonaisuuden. Makuuhuone sen sijaan on sijoitettu asunnon toiseen päähän, mikä helpottaa arjen toimivuutta. Kaappitilaa on runsaasti niin makuuhuoneessa kuin keittiössäkin.
Läpitalon kodissa on ikkunat kahteen suuntaan. Olohuoneen yhteydestä löydät lasitetun parvekkeen, josta aukeaa idylliset näkymät yli Räntämäen omakotitalojen.
Yhtiöstä on pidetty hyvää huolta vuosien varrella. Pari vuotta sitten toteutettiin perinteinen putkiremontti, jonka yhteydessä uusittiin kaikki yhtiön kylpyhuoneet. Samalla siirryttiin myös energiatehokkaaseen maalämpöön.
Sijainti keskellä idyllistä Kärsämäen omakotitaloaluetta on ihanteellinen sinulle, joka kaipaat rauhallista asumisympäristöä läheltä luontoa. Lähimmät kaupat löytyvät alle 1,5 kilometrin päästä. Urheilumahdollisuudet lödyät lyhyen kävelymatkan päästä Leaf Areenalta.
Tätä kaunista kotia sinulle esittelee Siiri Karisto, puh. 040 136 5686 tai siiri.karisto@op.fi
Kohdetta välittää:
Ota yhteyttä välittäjään
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 607678
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Ampumakentänkatu 11 C, 20360 TURKU
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 2
- Huoneet
- 2h + kk + kph + las.parv
- Asuinpinta-ala
- 51 m2
- Kokonaispinta-ala
- 51 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1971
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 1/2
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On , lasitettu
- Ikkunat ja näköalat
- Parveke Ampumakentänkadun suuntaan, länteen.
- Vapautuminen
- 30.11.2025
Hintatiedot
- Muut kulut
- Vesimaksu 20,00 €/hlö/kk, tietoliikenneyhteysmaksu 1,00 €/kk. Yhtiö laskuttaa huoneistokohtaisen sähkön käytön 4 krt/vuodessa. Yhtiö laskuttaa huoneistoissa kulutetun veden vesimittareiden mukaan joulukuun lopulla. Vesiennakko 20 eur/hlö/kk. Yhtiöjärjestys 4 §: Yhtiökokous määrää osakkeenomistajien hallitsemistaan huoneistoista yhtiölle suoritettavan vastikkeen suuruuden käyttäen perusteena edellä 3 §:ssä mainittuja osakemäärien suhdetta.
- Myyntihinta
- 101 855,07 €
- Velaton hinta
- 148 000,00 €
- Lainaosuus
- 46 144,93 €
- Hoitovastike
- 204,00 €/kk
- Rahoitusvastike
- 256,02 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 460,02 €/kk
- Vesimaksu
- 20,00 €/hlö/kk
Vesimaksu 20,00 €/hlö/kk, tietoliikenneyhteysmaksu 1,00 €/kk. Yhtiö laskuttaa huoneistokohtaisen sähkön käytön 4 krt/vuodessa. Yhtiö laskuttaa huoneistoissa kulutetun veden vesimittareiden mukaan joulukuun lopulla. Vesiennakko 20 eur/hlö/kk. Yhtiöjärjestys 4 §: Yhtiökokous määrää osakkeenomistajien hallitsemistaan huoneistoista yhtiölle suoritettavan vastikkeen suuruuden käyttäen perusteena edellä 3 §:ssä mainittuja osakemäärien suhdetta.
Osuuspankin lainalaskuri
Lainasi kuukausierä olisi 624 € kuukaudessa
Varustus
- Keittiö
- Jääkaappipakastin, erillisuuni, liesitaso, induktioliesi, liesituuletin aktiivihiili, mikroaaltouuni integroitu, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.
- Pesutilat
- Kylpyhuone, suihku, suihkuseinä, peilikaappi, allaskaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, kiinteät valaisimet.
- Säilytystilat
- Kellari
Materiaalit
- Keittiö: Lattia vinyyli, seinät maalattu. Olohuone: Lattia vinyyli, seinät maalattu/tapetti. Makuuhuone 1: Lattia vinyyli, seinät maalattu/tapetti. Kylpyhuone: Kaakeloitu. Eteinen: Lattia vinyyli, seinät tapetti.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto-osakeyhtiö Leirikenttä
- Isännöitsijä
- Jussi Jalonen, Turun Seudun Kiinteistöpiste
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 72
- Taloyhtiössä on
- Sauna, pyörävarasto, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys, mahdollisuus autopaikkaan, kellarikerroksessa säilytyskomeroita
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Tasa
- Kattomateriaali
- Huopa
- Lämmitysjärjestelmä
- Maalämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen
- Energialuokka
- D 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Voimassa 19.09.2033 asti
Tehdyt korjaukset
Autokatoksien puuosien pesu ja uudelleen kyllästäminen 2024, Uudet pyörätelineet (2 kpl) 2024, Ilmanvaihdon automaation tosiboxien ja mokkuloiden vaihdot 2024, LVIS-peruskorjaus (nk. perinteinen menetelmä), vesi- ja viemärijohdot uusittu, kylpyhuoneet uusittu, sähköjärjestelmät peruskorjattu 2023, Kaukolämmön muutos maalämpöön 2023 LVIS/MLP-toteutussuunnittelu valmistunut 2022, Putkiston kuntotutkimus + hankesuunnittelun aloitus 2020, Asfalttikorjauksia + parkkiviivojen uudelleenmaalaus 2019, D-talon alustan kuivatustoimenpiteet 2018, Viheralueiden parantaminen 2017, Asfaltointi sovituilta osin 2017, Vesiliittymän uusinta 2017, Porrashuoneiden ulko-ovien uusinta ja ovikatosten rakentaminen sekä saunan ja varasto- tilojen ulko-ovien uusinta 2016, Parvekkeiden ja sokkeleiden korjaus 2016, Käyttölukkojen uusinta (ILOQ/Lukkotaiturit) 2016, Pihalaatoitusten uusinta 2016, Pihavalaistuksen parantaminen 2016, Saunan pukuhuoneiden korjaus sekä ilmanvaihdon uusiminen 2014, Ilmanvaihtojärjestelmän kunnostus, puhdistus ja säätö 2014, Ikkunoiden uusinta 2013, Patteriventtiilien uusinta 2010, Autopistorasioiden uusinta, ulkopaikat 2010, Vesikatot uusittu 2008, Kaapeli-TV, antenniverkon kunnostus 2002, Öljylämmitys -> Kaukolämpöön 2000, Käyttölukkojen uusinta 1997, Jätesäiliöiden hankinta (MOLOK) 1997, Porrashuoneet maalattu 1994.. Asunnon remontit: 2022: Lattiat uusittu, keittiön kaapistojen vetimet ja välitilan laatoitus vaihdettu, kaikki pinnat uusittu, vaatekaapit uusittu. Kylpyhuone uusittu linjasaneerauksen yhteydessä (materiaalivalinnat poikkeavat perustasosta). Yhtiön tiedossa olevat huoneiston muutostyöt: 25.05.2022 : Keittiöremontti (KUMONI Oy Etelä-Suomi) 2023: Kylpyhuone ja/tai erillis WC poikkeavat yhtiön hyväksymästä perustasosta kalustuksen osalta. Katso yhtiöjärjestys 16 §.
Suunnitellut korjaukset
YHTIÖSSÄ SEURAAVAN VIIDEN (5) VUODEN AIKANA SUORITETTAVAT KUNNOSSAPITOTYÖT Esitetty yhtiökokoukselle 23.04.2025: Piha 202X Pyörätelineiden uusiminen 20XX Leikkikenttien mahdollinen kunnostus (YK 28.5.2024)
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 13 063 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Turun kaupunki
Lisätiedot
Taloyhtiö on siirtynyt sähköiseen Huoneistotietojärjestelmään. Myyjällä on kaupan kohteeseen kohdistuva sähköinen omistajamerkintä osakehuoneistorekisterissä. Ostaja on tietoinen siitä, että hänen tulee hakea omistusoikeutensa rekisteröintiä huoneistotietojärjestelmään Maanmittauslaitokselta kauppakirjan allekirjoituksesta. Rekisteröintikustannuksista vastaa ostaja yksin. Ostaja maksaa varainsiirtoveron 1,5% kaupanteossa velattomasta kauppahinnasta. Yhtiöjärjestys 3§: Ilmalämpöpumpun asentaminen parvekkeelle tai ulkoseinään on kielletty. Yhtiön omistamilla autopaikoilla sähköauton lataaminen on kielletty.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja

Kuvat




































Sijainti
Kohdetta välittää
Turku OP Koti Varsinais-Suomi Oy LKV
Brahenkatu 11 G, TURKU
010 2569 118 Katso puheluhinnat
opkoti.varsinais-suomi@op.fi
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.