Palkkatilankatu 8 F, Länsi-Pasila, Helsinki
Heti vapaa koti, loistavalla paikalla Pasilan palveluiden läheisyydessä ja Keskuspuiston upeiden ulkoilureittien laidalla. Toimiva ja tilava pohjaratkaisu, mistä saa remontoimalla viihtyisän kodin. Asunnosta löytyy vaatehuoneen verran erinomaista säilytystilaa huoneissa olevien kaapistojen lisäksi. Kodin lasitetulla parvekkeella otat mukavasti vastaan pimenevät syysillat teekupposen äärellä tai vilvoittelet saunan löylyjen välissä. Yhtiössä on päätetty tehdä linjasaneeraus vaiheittain ja ensimmäisessä vaiheessa saneerataan huonokuntoiset kylpyhuoneet, joihin tämän asunnon märkätilat lukeutuvat. Nyt on mahdollista päästä vielä vaikuttamaan ja teettämään kylpyhuoneesta mieleinen. Ekologiseen maalämpöön yhtiö liitettiin viime vuonna ja aurinkovoimala asennettiin vuonna 2019. Vehreällä ja viihtyisällä sisäpihalla lasten on hyvä olla ja leikkiä naapuruston kavereiden kanssa. Tässä asunnossa luonto ja kaupunkiasuminen yhdistyvät saumattomasti. Sijainti hyvien kulkuyhteyksien äärellä, lähellä Triplan kattavia palveluita helpottaa arkea. Täältä nappaat kätevästi paikallisjunan ja matkustat sujuvasti lentokentälle. Päiväkodit, koulu ja leikkipuistot löytyvät myös kaikki vain pienen kävelymatkan päästä. Lisätiedot ja esittelyt: Tiina Korpinen, tiina.korpinen@op.fi tai 0407755377.
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 604450
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Palkkatilankatu 8 F, 00240 HELSINKI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 4
- Huoneet
- 4h, k, s, p, vh, kph, wc (YJ: 4 h + k + s)
- Asuinpinta-ala
- 100,5 m2
- Kokonaispinta-ala
- 100,5 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1981
- Yleiskunto
- Välttävä
- Kerros
- 2/-
- Hissi
- Kyllä
- Sauna
- Kyllä
- Parveke
- On , lasitettu
- Ikkunat ja näköalat
- etelä
- Vapautuminen
- Heti
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 341 295,63 €
- Velaton hinta
- 349 000,00 €
- Lainaosuus
- 7 704,37 €
- Neliöhinta
- 3 472,64 €
- Hoitovastike
- 653,25 €/kk
- Rahoitusvastike
- 100,10 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 753,35 €/kk
Tietoliikenneyhteysmaksu 1,00 €/kk. Saunamaksu 12,00 €/kk. Yhtiökokous 2025 myönsi hallitukselle valtuudet periä ylimääräinen enintään kahden kuukauden hoitovastiketta vastaava määrä yhtiön taloudellisen tilanteen niin vaatiessa. Päätettiin myös myöntää hallitukselle valtuudet nostaa tai laskea pääomavastikkeen suuruutta yhtiön rahoituslainojen korkomuutosten niin vaatiessa tai salliessa.
Osuuspankin lainalaskuri
Lainasi kuukausierä olisi 1 439 € kuukaudessa
Varustus
- Keittiö
- Jääkaappipakastin, lattialiesi, liesituuletin, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.
- Pesutilat
- Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc, suihku, suihkuseinä, peilit, kaapit, allaskaappi, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet. bidee-suihku
- Säilytystilat
- Vaatehuone, kellari
Materiaalit
- Keittiö: muovi/linoleum, maali. Olohuone: parketti, tapetti, maali. Makuuhuone 1: parketti, maali, tapetti. Makuuhuone 2: parketti, maali, tapetti. Makuuhuone 3: parkettin, maali, tapetti. Sauna: laatta, paneeli. Kylpyhuone: laatta, kaakeli. Wc: laatta, kaakeli.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Magdaleenanpuisto
- Isännöitsijä
- Iskurit Oy Jarkko Svensk
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 91
- Taloyhtiössä on
- Sauna, mankeli, urheiluvälinevarasto, väestösuoja, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys, mahdollisuus autopaikkaan, pesutupa, verkkokellari, kerhohuone
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Tasa
- Kattomateriaali
- Huopa
- Lämmitysjärjestelmä
- Maalämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä lämmöntalteenotolla.
- Energialuokka
- B 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- E-luku 209. Viimeinen voimassaolopäivä 7.5.2034
Tehdyt korjaukset
2024 Maalämpöjärjestelmäurakka, koneellisen poistoilmavaihdon lämmöntalteenottojärjestelmäurakka, kaukolämmöstä irtautuminen, uusien energiatodistusten laadinta, kylpyhuoneiden perustason määritys (vesieristys + laatoitus). 2022 huoneiston G66 vesivuodon tutkinta ja mekaanisten osumajälkien paikkaus, kermisauman tiivistys ja läpivientien juurien tiivistys, konehuoneen kynnyksen peltisauman tiivistys, huoneiston kattovuotovauriojälkien korjaus, huoneiston vahinkokorjaustöiden valvonta ja huoneiston vahinkokartoitukset, matalien talojen (6kpl) A, B, C, D, E, F tarkastus ja GHI-talon katon läpivientien tarkastus ja korjaus, G-rapun kulman peltien massaukset ja tarkastukset, myrskylistan asennus, kerhohuoneen lattian korjaustyöt. 2022 Huoneiston I85 kylpyhuoneen vedeneristystarvikkeet ja työt, uusittu G- ja H-rappujen saunojen kiukaat, asuinkerrostalon kattohuoneiston parvekkeen lasittaminen, asunto-osakeyhtiön tupakointikielto. 2021 Sadevesikaivojen korjaus ja reunalaattojen oikaisu, sadevesikaivojen puhdistus, lelulaatikko, 3 kpl pyörätelineitä ja seinäteline koukuilla 30 kpl, kangaspuiden siirto, C21 ja C22 märkätilan vedeneristys, C 19 keittiön ilmavuotojen korjaus, viallisen patteriverkoston venttiilimoottorin uusiminen , A-rapun IV koneen moottorin ja laakerien vaihto, C-rapun IV koneen puhaltimen ja moottorin laakerien vaihto, C-rapun ovikoodilaite uusittu, kylpyhuoneiden kuntotarkastukset. 2020 Talojen G-H-I sekä huoneiston G 63 asunnon omalla tasolla olevan vesikaton alueen uusiminen. 2020 Kolmen hissin konehuoneiden räystäät uusittiin 2020 Pellityksiä ja saumauksia 2020 Huoneistojen G 63 ja G 64 sisäpuolten ennallistaminen sekä porrashuoneen ylimmän kerroksen sisäpuoliset korjaukset 2020 VAK-järjestelmän uusiminen, vanhan Atmostech järjestelmän saneeraus Ouman Outflex järjestelmään 2020 LJH moottoriventtiilin uusiminen Ouman M31C150 2020 Vesimittarien sulkuventtiilien uusiminen 2020 G-portaan iv-puhaltimen laakereiden vahto ja äänieristeet ja varaosien vaihdot 2020 E-portaan sähkömoottorin ja puhaltimen laakerien vaihto, siipien puhdistus ja hihnan vaihto ja osat 2019 Kaivonteko 2019 Kellarikerroksen lattioiden teko I ja H porras 2019 Aurinkovoimala 2018 G, H, I-rappujen hissien uusiminen 2018 Kattojen kuntotarkastus ja korjaustyöt 2018 I, G -rappujen korjaukset hissin kuilun edustalla 2018 E-rapun kellarikomeroiden tyhennys ja tiivistys 2017 G-H-I portaiden hissien korjaussuunnittelu ja kilpailutus 2017 Porrashuoneiden ilmanvaihdon tarkistus ja ilmahormien nuohous 2016 A-rapun matonpesulan seinän laattojen korjaustyö. Asunnon remontit: 2025 olohuoneen seinän reijän paikkaus ja seinän maalaus
Suunnitellut korjaukset
Yhtiökokouksessa 2025 päätettiin vaiheittaisen linjasaneerauksen aloittaminen siten, että ensimmäisessä vaiheessa saneerataan huonokuntoiset kylpyhuoneet (KL1+KL2a+KL2b) ja että urakka rahoitetaan enintään 402.000 euron suuruisella remonttilimiitillä. Laina-aika on 10 vuotta urakan valmistumisesta laskien. Remonttilimiitti muutetaan velkakirjalainaksi viimeistään kahden vuoden kuluttua urakan valmistumisesta. Hallitus ja isännöitsijä edistävät asiaa, ja asukkaita sekä osakkaita informoidaan, kun tarkempi aikataulu on selvillä. Urakan aikainen tiedottaminen vastuutetaan urakoitsijalle.
Muut tiedossa olevat korjaukset
Hallituksen kunnossapitotarveselvitys 2025-2028: 2025 Vaiheittaisen linjasaneerauksen aloittaminen ja KL1+ KL2 kylpyhuoneiden saneeraus (päätetty) . 2025 Yleisten tilojen kunnostusta ja saunatilojen kunnostus. 2025 Julkisivujen täsmäkorjaukset. 2026 Julkisivujen kuntotutkimus. 2026 Parvekkeiden kuntotutkimus. 2027 Parvekkeiden korjaus. 2027 Vesi- ja viemärijärjestelmien kuntokartoitus. 2028 Puhelin- /dataverkon uusimisen suunnittelu. Kunnossapitotarveselvitystä päivitetään vuosittain yhtiökokouksessa. Toteutettavat toimenpiteet ja hankkeet sekä niiden rahoituspäätökset edellyttävät yhtiökokouksen päätöstä.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 5 584,3 m2
- Omistus
- Vuokrattu
- Vuokralleantaja
- Helsingin kaupunki
- Tontin vuokra-aika
- Vuokrasopimus päättyy 31.12.2040
- Kaavoitus
- Asemakaava. Helsingin kaupunki
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: K-Supermarket, Prisma , Lidl Tripla n. 0,55km K-Market Pasaati n. 1,1km. Koulut: Pasilan peruskoulu n. 1,2km, Helsingin Rudolf Steiner koulu n.1,2km,. Päiväkoti: Susanna n. 0,15km, Pasilanraitio n. 0,35km. Liikenneyhteydet: Raitovaunut, paikallisjunat, bussit n. 0,5km
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaan Hanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja

Kuvat





























Sijainti
Kohdetta välittää
Helsinki OP Koti Uusimaa Oy LKV
Arkadiankatu 23, HELSINKI
010 255 5900 Katso puheluhinnat
opkoti.helsinki@op.fi
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.