Asuntokauppa junnaa yhä – OP Kodin tuoreissa kauppatiedoissa vain omakotitalokauppa on hiukan piristymään päin

OP Kodin kautta myytiin huhtikuussa asuntoja noin 26 prosenttia viime vuoden huhtikuuta vähemmän. Omakotitalojen kohdalla pudotus kauppamäärissä ei viime vuoteen verrattuna ole aivan näin suuri. Asuntokauppojen lisääntynyt ketjutus hidastaa nyt asuntokauppaa.

OP Kodin kautta myytiin huhtikuussa omakotitaloja noin 17 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden huhtikuussa.

– Omakotitalot kiinnostavat ostajia nyt hiukan muita asuntoja enemmän. Omakotitalojen kauppamäärä ei ole pudonnut yhtä paljon kuin muiden asuntotyyppien, mutta myös omakotitalojen myyntiajat ovat pidentymään päin. Talven pahimmasta notkosta on nyt noustu, mutta voimakasta käännettä parempaan vielä odotellaan, OP Kodin johtaja Lasse Palovaara sanoo.

OP Kodin kautta myytiin asuntoja ja kiinteistöjä huhtikuussa yhteensä 642 kappaletta, mikä on noin 26 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa vähemmän. Kauppamäärä on pienempi kuin maaliskuussa, jolloin OP Kodin kautta myytiin 794 asuntoa.

– Ero johtuu osin pääsiäisestä, minkä vuoksi huhtikuu on yleensäkin maaliskuuta hiljaisempi. On kuitenkin todettava, että asuntomarkkinat hieman junnaavat nyt paikallaan, varovaisuus vallitsee. Mökkikauppa ei oikein vieläkään ole käynnistynyt, eikä asuntoja muutenkaan tule nyt myyntiin maaliskuuta enemmän, Palovaara sanoo.

Asuntokaupan ketjut eivät nyt rullaa

Asuntokaupassa asuntosijoittamisen suosion lasku näkyy nyt monin tavoin. Pieniä asuntoja tulee myyntiin aiempaa enemmän, eivätkä asunnon ostajat enää jätä vanhaa asuntoaan sijoitusasunnoksi yhtä usein kuin aiemmin.

– Korkotaso ja vastikkeiden nousupaineet tarkoittavat käytännössä sitä, että vanha asunto halutaan myydä pois ennen kuin uutta uskalletaan ostaa. Asuntosijoittamisesta ei tässä kustannuspaineessa nähdä sellaista tuottopotentiaalia, että oman vanhan asunnon jättäminen vuokralle tuntuisi houkuttelevalta, Palovaara sanoo.

Asuntojen ostotarjouksien ehtona on nyt usein aiemman asunnon myynti.

– Näin syntyy kauppaan ketjuja, jotka eivät nyt rullaa. Kun vanhaa asuntoa ei saada myytyä, ei haaveiltua uuttakaan kotia voida ostaa. Ketjut hidastavat siten myös perheasuntojen myyntiä, vaikka kysyntää niitä kohtaan olisikin. Kun yritetään vaihtaa pienestä asunnosta suurempaan, pitäisi se pienempi saada ensin myytyä ja markkinoilla on nyt sijoittajakysynnän heikkenemisenkin vuoksi runsaasti yksiöitä ja kaksioita myynnissä. Uskoakseni asuntokauppa odottaa nyt ennen kaikkea korkotason vakiintumista, Palovaara sanoo.

Lisätiedot medialle:

OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi