Kiinteistönvälittäjästä arviointiasiantuntijaksi
Viisi vuotta sitten Sakari Suomisen urapolku sai uuden suunnan. Sakari oli toiminut OP Koti Turun Seudussa kiinteistönvälittäjänä reilun kahden vuoden ajan, kun hänelle ehdotettiin kesälomatuurausta ja sisäisten vakuusarvioiden tekemistä.
– Se oli todella mielenkiintoista, ja jatkoinkin arviointipuolella kiinteistönvälittäjän töiden ohella, Sakari kertoo. Päästessään yhä syvemmälle työhön hän ymmärsi, ettei huomiota kannattanut jakaa kahteen asiaan. Olisi keskityttävä toiseen täysillä.
Vaikka Sakari on LKV, hän valitsi arvioinnit. Nyt hän toimii OP Koti Turun Seudun vanhempana arviointiasiantuntijana. Sakari, 39, palasi töihinsä vakuusarvioiden pariin elokuussa 2024 kolmen kuukauden vanhempainvapaan jälkeen. Kotona riitti kaikenlaista työtä ja hauskaa puuhaa 1,5-vuotiaan lapsen kanssa. Silti Sakari avasi konttorin oven hyvillä mielin pidemmän tauon jälkeen.
– En ole työnarkomaani, mutta kaipaan jatkuvia haasteita. Samoin odotin paljon työkavereiden näkemistä ja – niin – aikuista seuraa ja juteltavaa, Sakari nauraa.
Kannustava ja sparraava työympäristö OP Kodin tiimissä on ollut hänelle alusta asti tärkeä asia. Korona-aikana ja arviointitöiden alussa olo oli orpo, koska kaikki tapahtui etänä.
– Tuntui oudolta vain soitella kollegoille. Nautin henkilökohtaisista kohtaamisista ja mielenkiintoisista keskusteluista. Sen jälkeen olen ollutkin toimistolla mahdollisimman paljon.
Raisiossa varttunut Sakari pohti nuorempana opettajan uraa. Lukion päättötodistus ei kuitenkaan ollut riittävän hyvä. Kauppakorkeakoulu jäi haaveeksi samasta syystä. Vuonna 2006 Sakari muutti Raumalle ja aloitti liiketalouden tradenomin opinnot Satakunnan ammattikoulussa. Palattuaan Turkuun hän näki televisiossa mainoksen Keskon järjestämistä K-kauppias-valmennuksista. Olisiko se minun juttuni, yrittäjyydestä kiinnostunut Sakari mietti.
– Kauppiaan työ oli pyörinyt mielessäni pitkään. Jo lapsena olin kaupoissa käydessäni järjestellyt hyllyjä, jos ne eivät olleet järjestyksessä. Epäsiisteys on aina ärsyttänyt minua, Sakari kertoo.