Kaarlenkatu 12 B, Kallio, Helsinki

Velaton myyntihinta259 000 € Myyntihinta: 259 000 €
Käyttöönottovuosi1930
Pinta-ala
45,6 m2
1h, alkovi, keittiö, kylpyhuone (Yj. 1 h + k)

Joskus koti osuu oikeaan elämäntilanteeseen täydellisesti.

Tämä on sitä Kalliota, jota moni etsii, mutta harvemmin löytää. Vuonna 1930 valmistunut arvotalo edustaa sitä vanhaa Kalliota, jota ei enää rakenneta. Korkeat porrashuoneet, jykevä tiilirakenne ja vuosien varrella huolella peruskorjattu taloyhtiö luovat turvallisen kehyksen kaupunkiasumiselle. Yhtiövastike vain 4,00 € / m2.

Tämä koti on tehty ihmiselle, joka nauttii kaupunkielämästä. Aamukahvit omassa keittiössä sisäpihan rauhassa, ja vaikka yövieraan kanssa yhdessä kokkaillen. Spontaani ilta ystävien kanssa Kallion kulmilla vaikka Rivieran leffassa tai Brakulla pelaillen ja sunnuntainen kävely Karhupuistoon brunssille. Tässä kodissa moni arjen parhaista hetkistä tapahtuu ilman suurempia suunnitelmia.

Kaarlenkatu 12 kuuluu niihin taloihin, joihin ihastutaan jo ennen kuin asuntoon on astuttu sisään. Upea arkkitehtuuri, kaunis rappukäytävä ja tunnelma, jota uusista taloista on vaikea löytää.

Nykyinen omistaja rakastui tähän kotiin ensi silmäykellä. Käykö sinulle samoin? Varaa oma esittelyaikasi niin lähdetään katsomaan.

Emilia Saapunki OP Koti Senaatintori p. 050 350 2951 emilia.saapunki@op.fi

Kohdetta välittää:

Ota yhteyttä välittäjään

Viesti
Etunimi *
Sukunimi *
Sukunimi *
Puhelinnumero *
Sähköposti *

Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.

Kohteen tiedot

Perustiedot

Kohdenumero
626164
Kohdetyyppi
Kerrostalo
Osoite
Kaarlenkatu 12 B, 00530 HELSINKI
Omistusmuoto
Omistus
Huoneluku
1
Huoneet
1h, alkovi, keittiö, kylpyhuone (Yj. 1 h + k)
Asuinpinta-ala
45,6 m2
Kokonaispinta-ala
45,6 m2
Käyttöönottovuosi
1930
Yleiskunto
Hyvä
Kerros
2/7
Hissi
Kyllä
Sauna
Ei
Parveke
Ei
Ikkunat ja näköalat
Läpitalon, kadulle ja sisäpihalle
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan

Hintatiedot

Hinta

Velaton hinta
259 000,00 €
Myyntihinta
259 000,00 €
Lainaosuus
0,00 €
Neliöhinta
5 679,82 €/m²

Vastikkeet

Hoitovastike
182,40 €/kk
Muu vastike
11,40 €/kk
Yhtiövastike yhteensä
193,80 €/kk

Muut maksut

Vesimaksut kulutuksen mukaan vesimaksuennakko. Kylmävesi 4,20 €/m3 ja lämminvesi 8,20 €/m3.

Osuuspankin lainalaskuri

Euro
30 v
3,00 %
1 092 €/kk

Lainasi kuukausierä olisi 1 092 € kuukaudessa

Varustus

Keittiö
Jääkaappipakastin, erillisuuni, induktioliesi, liesituuletin, mikroaaltouuni, astianpesukone, kiinteät valaisimet.
Pesutilat
Suihku, suihkuseinä, peilikaappi, allaskaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys wc / kph, kiinteät valaisimet.
Säilytystilat
Kellari, vintti

Materiaalit

Keittiö: Puustellin keittiö uusittu linjasaneerauksen yhteydessä vuonna 2019.

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi
Asunto-osakeyhtiö Helsinginkatu 22
Isännöitsijä
Kallion Isännöinti Oy / Nea Eränen
Kiinteistönhuolto
Huoltoyhtiö
Asuinhuoneistoja
74
Liikehuoneistoja
8
Liikehuoneistojen pinta-ala
664,9 m2
Taloyhtiössä on
Talopesula, mankeli, kellarikomerot, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys, ullakkokomero

Rakennuksen tiedot

Rakennusmateriaali
Tiili
Kattotyyppi
Harja
Kattomateriaali
Pelti
Lämmitysjärjestelmä
Kaukolämpö
Lämmönjakojärjestelmä
Vesikiertoinen patterilämmitys
Ilmanvaihtojärjestelmä
Painovoimainen ilmanvaihtojärjestelmä
Energialuokka
E 2018
Lisätietoa energiatodistuksesta
Voimassa 23.01.2036 saakka

Tehdyt korjaukset

2023 Lukituksen uusiminen Abloy Easy järjestelmään, hissien peruskorjaus 2019 Taloyhtiön huoneistojen A1, A2, A6 ja B52 remontointi 2019-2020 LVIS-linjasaneeraushanke 2018 LVIS-linjasaneerauksen toteutussuunnittelu 2017 LVIS-linjasaneerauksen hankeselvitys 2015 Putkiston kuntotutkimus 2013 Pihakadun puolen räystäspellityksen uusiminen, ullakon tuuletuksen parantaminen, kaukolämpölaitteiden uusiminen, verkoston lämmönsäätö ja patteriventtiilien asennus 2012 Kadun puolen räystäspellityksen uusiminen 2011-2012 Katu- ja pihajulkisivujen peruskorjaus 2010 Ilmanvaihtohormiston puhdistaminen 2009 Huoneistoikkunoiden sisäpuolinen tekninen kunnostustyö 2005 Katon kunnostus ja uudelleen pinnoitus sekä kattoturvatuotteiden uusiminen ja uudet kattoikkunat 2004 Rappukäytävien kunnostus ja maalaus 2002 Patteriventtiilien sekä linjasulku- ja linjasäätöventtiilien uusiminen 2001 Sisäpihan parvekkeiden ja tukimuurin kunnostus- ja maalaustyöt 2000 Hormien piippujen kattaminen ja ilmanvaihtohormiston puhdistaminen 1997 Rappukäytävien ulko-ovet 1995 Hissien peruskorjaus 1989 Pihan parannustyöt 1986 Ikkunat uusittu 1975-1988 Sähkö, puhelin ja antenninousut 1973 Piharakennuksen katto uusittu 1962-1973 Vesi- ja viemärilinjat uusittu. Asunnon remontit: Osakasmuutostöihin ei saa ryhtyä ilman muutostyölupaa ja rakenteisiin liittyviin purkutöihin edellytetään aina asbestinäytteen ottamista (asbestilaki). Vesieriste, kylmälaite-, sähkö- ja putkityöt vaativat aina valtuutetun liikkeen/asentajan suorittamaan työt. Tämä kannattaa huomioida mm. kodinkoneiden vaihdon yhteydessä (astianpesukone ja sähköliesi).

Tontti ja kaavoitus

Tontin pinta-ala
1 168 m2
Omistus
Oma
Kaavoitus
Asemakaava. Helsingin kaupunki

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut: Kallion kivijalkapalvelut, ruokakaupat, erikoisliikkeet, herkulliset kahvilat, viihtyisät ravintolat ja baarit löytyvät lähikortteleista. Brahenkenttä talon kulmalla, jossa voi talvisin luistella ja kesäisin pelata esim. kori- ja jalkapalloa. Kallion Urheilutalo 250 m, josta löytyy mm. kuntosali ja uimahalli, sulkapallo- ja muut pallopelikentät. Kallion kirjasto ja Karhupuisto 400 m, Lyyran palvelut ja ravintolat 600 m. Riviera Kallion elokuvateatteri 400 m. Koulut: Lähellä mm. Kallion lukio, Kallion ala-aste, Aleksis Kiven kadun peruskoulu ja Alppilan lukio. Päiväkoti: Useita lähellä (mm. Alppimaja ja Franzenia). Kallion alueen monipuoliset palvelut kävelyetäisyydellä ja loistavat julkiset liikenneyhteydet eri puolille kaupunkia. Liikenneyhteydet: Raitiovaunupysäkki talon edessä, Hakaniemen metrolle 600 m, Sörnäisten metrolle 800 m.

Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin

Tutustu OP:n asuntolainaan
Asuntolainan myöntää osuuspankki

Hanki kotisi
kokoinen vakuutus

Tutustu Pohjola Kotivakuutukseen
Vakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus Oy

Pohja

Kohteen pohjakuva

Kuvat

Kohdekuva 1Kohdekuva 2Kohdekuva 3Kohdekuva 4Kohdekuva 5Kohdekuva 6Kohdekuva 7Kohdekuva 8Kohdekuva 9Kohdekuva 10Kohdekuva 11Kohdekuva 12Kohdekuva 13Kohdekuva 14Kohdekuva 15Kohdekuva 16

Sijainti

Powered by Esri
Ladataan

Kohdetta välittää

Helsinki OP Koti Uusimaa Oy LKV Aleksanterinkatu 30-34, HELSINKI

010 255 5920 Katso puheluhinnat
opkoti.senaatintori@op.fi

Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.

Pyydä esite välittäjältä
Hae asuntolainaaOsuuspankista!