Itäinen Pitkäkatu 20 A, Itäinen Keskusta, Turku
Kompakti kaupunkikoti lähellä korkeakouluja!
Siisti 22 m²:n yksiö erinomaisella sijainnilla Kupittaalla, aivan korkeakoulujen ja Kupittaanpuiston kupeessa. Asunto sijaitsee neljännessä kerroksessa, johon kulku käy kätevästi hissillä tai portaita pitkin. Asunnon ikkunoista ja lasitetulta parvekkeelta avautuu miellyttävät näkymät viereiseen puistoon.
Pohjaratkaisu on kompakti ja toimiva: neliöt on käytetty tehokkaasti, ja asunnossa on selkeä oleskelutila, johon mahtuu sekä sänky että työpiste ja pieni ruokapöytä. Asunnosta löytyy myös vaatehuone.
Taloyhtiö As Oy Kupittaankenttä on vuonna 1963 valmistunut, hyvin hoidettu yhtiö, jossa on tehty laajasti peruskorjauksia. Yhtiön asukkaiden käytössä ovat mm. sauna, talopesula, mankeli, jäähdytetty kellari, vinttikomerot ja urheiluvälinevarasto. Autopaikkoja on vuokrattavissa jonotusperiaatteella.
Sijainti on ihanteellinen. Korkeakoulut, Kupittaan urheilumahdollisuudet ja palvelut ovat lähellä. Kulkuyhteydet niin kävellen, pyörällä kuin julkisillakin ovat erinomaiset.
Vuokrasopimus laaditaan toistaiseksi voimassa olevana, kuitenkin vähintään vuodeksi. Vakuus on kahden kuukauden vuokraa vastaava summa. Vuokralaiselta edellytetään kotivakuutusta, eikä asunnossa sallita lemmikkejä tai tupakointia. Luottotiedot tarkastetaan ja niiden tulee olla kunnossa.
Asunto vapautuu kesäkuun alkuun mennessä. Tule tutustumaan tähän valoisaan ja kodikkaaseen yksiöön Kupittaanpuiston kupeessa!
Täytä hakemus OP Kodin nettisivuilla op-koti.fi.
Lisätiedot ja esittelyt: Iina Myllykylä Myyntineuvottelija 050 301 2857 iina.myllykyla@op.fi
Hae tätä asuntoa
Ota yhteyttä välittäjään
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 619592
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Itäinen Pitkäkatu 20 A, 20520 TURKU
- Omistusmuoto
- Vuokra
- Huoneluku
- 1
- Huoneet
- 1h + kk + kph + lp
- Asuinpinta-ala
- 22 m2
- Kokonaispinta-ala
- 22 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1963
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 4/8
- Hissi
- Kyllä
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On, lasitettu
- Vapautuminen
- 1.6.2026 mennessä
Hinta ja ehdot
Hinta
- Vuokra
- 490,00 €/kk
- Vuokravakuus
- 980,00 €
- Vuokra-aika
- Toistaiseksi, irtisanomisajan alkamiskohta aikaisintaan 11 kk vuokrasuhteen alusta.
- Lisätietoa vuokra-ajasta
- vähintään vuodeksi, sopimussakko 1,5 x kuukauden vuokra
- Erityisehdot
- Ei lemmikkejä, ei tupakointia, kotivakuutus
- Vuokrataan kalustettuna
- Ei
Muut maksut
Sähkö kulutuksen mukaan, taloyhtiö laskuttaa 4kk välein. Vesi kulutuksen mukaan, taloyhtiö laskuttaa 4kk välein.
Osuuspankin lainalaskuri
Lainasi kuukausierä olisi 63 € kuukaudessa
Varustus
- Keittiö
- Jääkaappi pakastelokero, lattialiesi, liesituuletin, kaapistot.
- Pesutilat
- Kylpyhuone, suihku, peilikaappi, allaskaappi, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet.
- Säilytystilat
- Vaatehuone
Materiaalit
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Energialuokka
- C 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Voimassa 2.2.2035 saakka.
Tehdyt korjaukset
Hallituksen korjaustarveselvitys ja korjaushistoria: 1989 Osittainen ikkunauusinta (julkisivun ikkunat etelä- ja länsipuolella) 1990 Vesikaton uusinta (rakennus 2) 1992 Julkisivujen lisäeristäminen ja levytys. Osittainen ikkunauusinta (julkisivun ikkunat pohjois- ja itäpuolella). Piha-alueen vesi- ja lämpökanaalien uusinta 1993 Porrashuonemaalaus ja ulko-ovien uusinta 2000 Vesikaton uusinta (rakennus 1) 2005 Siivousparvekekorjaus 2008 Jätealueen uusinta 2011-2012 Huoneistoparvekekorjaus. Parvekekaiteiden ja kaidelevyjen uusinta. Parvekeikkunoiden ja -ovien uusinta. Parvekelasitukset. 2014 LVIS-saneerauksen hanke- ja toteutussuunnittelu 2015-2016 Linjasaneeraus, toteutettu kahtena erillisurakkana; vesi- ja sähköjohtojen uusinta sekä viemärien sukkasujutus. Huoneistojen kylpyhuoneita ei urakkaan kuuluvana kunnostettu. Lämmönvaihtimen uusinta ja LTO asennus. Ilmanvaihtokanavien puhdistus. Lukkosarjoitus. 2017-2018 Piha-alueen perusparannus ja asfaltoinnin uusinta 2019 Paineenkorotusasema 2020 Siivousparvekkeiden kuntotutkimus, orsiveden seuranta-antureiden uusinta 2021 Siivousparvekkeiden kunnostus, paalutuksen kuntotarkastus (koekuopat) 2024 Autotallin ovien uusinta, Vesikaton pinnoitus D, E ja F-talo 2025 Vesikaton pinnoitus A, B ja C-talo
Lisätiedot
15.5.2026 Isännöitsijältä saadun tiedon mukaan, autopaikkajonossa on n. 20 henkilöä. Vapaita autopaikkoja ei ole.
Joustoa muuttoon ja
remonttiin
Tutustu OP:n joustoluottoonHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja

Kuvat








Sijainti
Kohdetta välittää
Turku OP Koti Varsinais-Suomi Oy LKV Brahenkatu 11 G, TURKU
010 2569 118 Katso puheluhinnat
opkoti.varsinais-suomi@op.fi
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.