Matintie 31, Korpilahti, Putkilahti, Jyväskylä
Kattava kokonaisuus, jossa aika pysähtyy Päijänteen laineiden kuiskaukseen. Oma 6350 m² tontti levittäytyy rantaa kohti, ja noin 140 metriä omaa etelään avautuvaa rantaviivaa varmistaa, että aurinko seuraa päiväsi aamukahvista iltanuotioon saakka.
Pyöröhirrestä rakennettu vapaa-ajanasunto seisoo tukevasti maisemassa, kuin se olisi aina kuulunut tänne. Hirsien lämmin sävy, järveltä kantautuva tuoksu ja ympäröivän luonnon hiljainen humina tekevät tästä paikasta enemmän kuin mökin: tämä on oma rauhan tyyssija.
Pihan kätköistä löytyy kuin yllätyksenä hauska, lintumainen tynnyrisauna, joka kutsuu löylyihin päivän päätteeksi. Sen pehmeistä löylyistä voi astella suoraan laiturille vilvoittelemaan, katse seuraa veden pintaa pitkin horisonttiin ja usein myös joutsenperheeseen, joka on ottanut lähistön pellot omaksi lounasravintolakseen.
Vierasmaja majoittaa ystäväsi tai sukulaiset, antaen heillekin oman rauhallisen tilansa luonnon sylissä. Autotalli huolehtii autoista ja veneen tarvikkeista, ja grillikota kruunaa yhteiset illat, siellä kypsyvät niin kesän ensimmäiset makkarat kuin syksyn viimeiset tarinat.
Tunnelma on kauttaaltaan rauhaisa. Täällä ei ole kiirettä muualle, sillä kaikki olennainen on jo läsnä: vesi, metsä, aurinko ja tila hengittää.
Kohde vapautuu käyttöönne nopeasti, joten jos tunnet pienenkin nykäyksen sydämessäsi tätä lukiessa, ota yhteys välittäjään ja sovitaan yksityisesittely. Tätä paikkaa on vaikea pukea täysin sanoiksi, se pitää kokea paikan päällä.
Ota yhteyttä välittäjään
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 618052
- Kohdetyyppi
- Vapaa-ajan asunto
- Osoite
- Matintie 31, 41870 PUTKILAHTI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 3
- Huoneet
- 3h, k, kh, s, wc, terassi + vierasmaja, ulkosauna, autotalli, grillikota
- Asuinpinta-ala
- 59 m2terassi.
- Kokonaispinta-ala
- 72 m2
- Muu ala
- 13 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1991
- Yleiskunto
- Tyydyttävä
- Kerros
- Sauna
- Kyllä
- Vapautuminen
- sopimuksen mukaan
Hintatiedot
Hinta
- Velaton hinta
- 189 000,00 €
- Myyntihinta
- 189 000,00 €
- Lainaosuus
- 0,00 €
Muut maksut
- Kiinteistövero
- 564,40 € / vuosi 2025
Lämmitys: puuta joitain motteja. Sähkö: kesäkäyttö, talvena pidetty peruslämpö . Vesi ja jätevesi: kulutuksen mukaan. Puhtaanapito: kulutuksen mukaan. Tiemaksut: n. 50 €/ vuosi, Kouhinsalon yksityistiekunta. Kiinteistövero: 564,40 € / vuosi 2025. .
Osuuspankin lainalaskuri
Lainasi kuukausierä olisi 797 € kuukaudessa
Varustus
- Keittiö
- Jääkaappipakastin, sähköliesi, liesituuletin, astianpesukone pöytämallinen pieni tistikone, kaapistot, kiinteät valaisimet.
- Pesutilat
- Sauna, sähkökiuas, puukiuas erillisessä saunarakennuksessa, kylpyhuone, erillinen wc, suihku, peilikaappi, kaapit, allaskaappi, pesukoneliitäntä sisä wc:n yhteydessä, lattialämmitys kylpyhuoneessa, kiinteät valaisimet.
- Säilytystilat
- mökin kaapistot, varastotilat
Materiaalit
Keittiö: lankkulattia, seinät pyöröhirsi. Olohuone: lankkulattia, seinät pyöröhirsi. Makuuhuone 1: lankkulattia, seinät pyöröhirsi. Makuuhuone 2: lankkulattia, seinät pyöröhirsi. Sauna: laattalattia, seinät pyöröhirsi / tiili. Kylpyhuone: laattalattia, seinät pyöröhirsi. Eteinen: lankkulattia, seinät pyöröhirsi. Wc: laattalattia, seinät pyöröhirsi.
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Hirsi. Pyöröhirsi.
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Pelti. Aaltopelti, lisäksi lumiesteet. Katto uusittu noin 15 vuotta sitten (vanhan katon päälle asennettu uusi katto).
- Lämmitysjärjestelmä
- Sähkö. / puu. Varaava takka, ilmalämpöpumppu.
- Lämmönjakojärjestelmä
- Sähköpatterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painovoimainen.
- Energialuokka
- Ei energiatodistusta
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Kohteelle ei lain mukaan tarvitse hankkia energiatodistusta
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 6 350 m2
- Omistus
- Oma
- Tie perille
- Kyllä
- Kaavoitus
- Rantaosayleiskaava, yleiskaava, Rakennuslupa 1991. Ympäristökeskuksen vahvistama yleiskaava (oikeusvaikutteinen). Rakentamisessa on säästettävä arvokkaita kasvillisuuden reunavyöhykkeitä, luonnon merkittäviä kauneusarvoja ja erikoisia luonnonesiintymiä. Rakennuksen korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Rakennusten etäisyys rantaviivasta ja niiden sijainti rakennuspaikalla tulee määritellä tapauskohtaisesti siten, että maiseman luonnonmukaisuus säilyy. Jos rakennuspaikalle (RA- ja AP-alueet) tehdään vesikäymälä, rakennuksen jätevedet tulee johtaa umpikaivoon. Saarissa olevilla rakennuspaikoilla vesikäymälän rakentamista ei sallita. Muilla alueilla (RM, RA-1, M, M-1, V) umpikaivon tarpeellisuus ratkaistaan tapauskohtaisesti. Jyväskylän kaupunki / rakennusvalvonta
- Rakennusoikeus
- 100 m2
- Lisätietoja maapohjasta
- RA-1: Alueen rakentaminen tulee toteuttaa yksityiskohtaisen suunnitelman perusteella. Rantasaunaa lukuunottamatta rakennukset on sijoitettava vähintään 100 metrin etäisyydelle rantaviivasta. RA- ja RA-2 –alueita koskeva määräys: Lomarakennuspaikan rakennusten yhteenlaskettu kerrosala on enintään 100 m². Muun kuin alle 25 m² suuruisen saunarakennuksen etäisyyden keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee olla vähintään 20 metriä ja alimman sokkelikorkeuden vähintään 1 metri ylimmästä havaitusta vedenkorkeudesta. Rakennusten etäisyys rantaviivasta ja niiden sijainti rakennuspaikalla tulee määritellä tapauskohtaisesti siten, että maiseman luonnonmukaisuus säilyy.
Rantaoikeudet
- Ranta
- Oma ranta
- Lisätiedot
- Rannan käyttöön liittyvä oikeus, Päijänne (Ruotsulan lohkokunta, Kilvensalon eli Varmanmaan kalastuspiiri, Vanhanselän yhteisalue)
- Rannan pituus
- noin 140 m
- Rannan suunta
- Etelä
- Vesistön tyyppi
- Järvi
- Vesistö
- Päijänne
- Rannan kuvaus
- Ranta on lapsiystävällinen, laskee loivasti.
Vesi ja viemäröinti
- Vesijohto
- Kyllä
- Käyttövesi
- nousee Päijänteestä letkulla.
- Lisätietoa käyttövedestä
- Talousvesi tulee Päijänteestä, juomavesi tuodaan mukana. Talousveden vesiletku järvessä, 30-40 m:n päässä rantaviivasta, kaislikon suojassa, syvällä. Vesi nousee pumpulla, pumppu sijaitsee omassa kopissa mökin yhteydessä, omalla sisäänkäynnillä. Lämpövahti käytössä talvisin.
- Viemäri
- Kyllä
- Lisätietoa viemäristä
- Tehty, kts. alla oleva kohta lisätiedot vesi- ja viemärijärjestelmästä. - Nykyisellään tyhjennettävät lokakaivot. Kaikki vesi mitä päämökistä tulee, menee kaivoon, ensimmäiseen kaivoon jää painavampi tarpeisto, josta irtaantuu seuraavaan kaivoon nesteet / juokseva vesi. - Vesikäymälän jätevedet tulee kuitenkin ohjata umpisäiliöön nykyisten imeytyskaivojen sijasta. Tai laittaa joku pienpuhdistamo tai muuttaa WC kuivakäymäläksi. Korjaus on tehtävä 5/2027 mennessä. Suunnitelma pitää luoda, hyväksyttää se ja sitten vasta kaivuut ym. Arvioija käy toukokuun lopulla katsomassa paikan. Hinta-arviota ei voi vielä antaa, mutta ehkä 5000-10000 väliin varmaan menee 5000 litran säiliöllä. Nykyiset lokakaivot sijaitsevat parkkipaikalta katsottuna autotallin vasemmalla puolella rinteessä. Eli kulkutien ja autotallin välissä.
- Jätevesihuolto
- Saostuskaivo.
- Jätevesi-selvitys tehty
- Kyllä
- Lisätietoa kunnallistekniikasta
- Alueella on voimassa oleva yleiskaava (Korpilahden-Päijänteen rantaosayleiskaava) ja rakennus sijoittuu loma-asuntoalueelle, jossa kaavamääräyksissä määrätään; "Jos rakennuspaikalle tehdään vesikäymälä, rakennuksen jätevedet tulee johtaa umpikaivoon." Tämä siis omalta osaltaan rajaa vaihtoehdot, jos vesikäymälä kiinteistöllä halutaan pitää käytännössä tuohon yhteen. Ympäristönsuojeluun toimitetun jätevesiselvityksen mukaan kiinteistöllänne muodostuvat jätevedet käsitellään 2-osaisessa saostussäiliössä. Saatujen tietojen perusteella on todettu, ettei kiinteistön jätevesijärjestelmä täytä nykyisiä jätevesien käsittelyvaatimuksia ja järjestelmä on uusittava. Kiinteistön omistajalla on velvollisuus huolehtia, että kiinteistön jätevesijärjestelmä täyttää jätevedelle asetetun tiukemman puhdistustason, jolloin jätevesijärjestelmän pitää puhdistaa jäteveden orgaanisesta aineesta 90 %, kokonaisfosforista 85 % ja kokonaistypestä 40 %. Vesikäymäläjätevedet tulee johtaa umpisäiliöön ja toimittaa hyväksyttyyn jatkokäsittelypaikkaan tai käsitellä pienpuhdistamossa. Ympäristönsuojelu kehottaa kunnostamaan jätevesijärjestelmän kiinteistöllä viimeistään 31.5.2027 mennessä. Tieto kunnostamisesta on toimitettava ympäristötarkastajalle. Toimenpidelupaa koskevissa asioissa ottakaa yhteys rakennusvalvontaan. Yhteystiedot löytyvät Jyväskylän kaupungin verkkosivuilta sekä välitysliikkeellä olevasta toimintaohjeesta.
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Lähimmät peruspalvelut löytyvät Korpilahdelta, noin 25 km:n päästä. Korpilahdella sijaitsee 2 ruokakauppaa (S- ja K-Marketit), apteekki, pankki. Korpilahden Nesteelle on matkaa noin 23,5 km., postin palvelupiste sijaitsee Korpilahden K-Marketissa. Liikenneyhteydet: Oma auto tai vene.
Ajo-ohjeet
Omin päin kiinteistölle tutustuminen ei ole sallittua, kohteen esittely vain välittäjän kanssa. Myyjän perhe käyttää mökkiä vapaa-aikanaan.
Lisätiedot
Rakennuksen pohjakuva ei ole mittakaavassa, vain suuntaa antava.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanMökkivakuutus
vapaa-ajan asunnolle
Tutustu Pohjola MökkivakuutukseenPohja

Kuvat




















































Sijainti
Kohdetta välittää
Jyväskylä OP Koti Sisä-Suomi Oy LKV Kankaankatu 17, JYVÄSKYLÄ
010 256 5950 Katso puheluhinnat
opkoti.keski-suomi@op.fi
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.