Pupuhuhdantie 26 C, Pupuhuhta, Jyväskylä
Pupuhuhdantien päässä sijaitseva rivitalokoti. Kahdessa kerroksessa olevassa asunnossa on toimiva pohjaratkaisu joka kätkee sisäänsä hyvät ja toimivat tilat. Yläkerrassa on olohuoneen, keittiön ja ruokailutilan muodostama oleskelutila, yksi makuuhuone ja erillinen wc. Alakerrassa on sauna- ja pesutilat, kaksi makuuhuonetta sekä vaatehuone. Alakerran isommasta makuuhuoneesta on käynti terassille. Kodin terassi on katettu valokatteella ja terassilta aukeaa metsäiset maisemat kohti ilta-aurinkoa. Takapihalla on myös pieni nurmialue johon on mahdollista laittaa istutuksia, kasvimaa yms. Taloyhtiö on valmistunut vuonna 1990. Omalla tontilla oleva yhtiö koostuu kerros- sekä rivitaloista ja asuntoja on kaiken kaikkiaan 41 kappaletta. Kiinteistöjen kunnosta on pidetty hyvää huolta ja vuosien varrella on uusittu mm. ikkunat ja parveke- ja terassiovet, vesikattojen pinnotteita, rivitalojen ulko-ovet, rivitalojen huoltomaalaus ja yläpohjan lisäeristys ja viimeisimpänä lämmönvaihtimen uusiminen. Asukkaiden käytössä on kuntosali. Soita ja sovi oma esittelyaikasi välittäjältä - Nyt kohtuuhintaan omaan rivitaloasuntoon!
Ota yhteyttä välittäjään
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 614804
- Kohdetyyppi
- Rivitalo
- Osoite
- Pupuhuhdantie 26 C, 40340 JYVÄSKYLÄ
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 4
- Huoneet
- 4h + k + s
- Asuinpinta-ala
- 93 m2
- Kokonaispinta-ala
- 93 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1990
- Yleiskunto
- Tyydyttävä
- Kerros
- 1-2/2
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Kyllä
- Parveke
- Ei
- Vapautuminen
- Heti
Hintatiedot
Hinta
- Velaton hinta
- 89 000,00 €
- Myyntihinta
- 89 000,00 €
- Lainaosuus
- 0,00 €
- Neliöhinta
- 956,99 €/m²
Vastikkeet
- Hoitovastike
- 342,98 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 342,98 €/kk
Muut maksut
- Vesimaksu
- 26,00 €/kk/henkilö
Vesimaksu 26,00 €/hlö/kk, autopaikka 10,00 €/kk. Hoitovastike on osakeperusteinen 0,1084 €/osake. Ap lataussähkö 0,1320 kWh.
Osuuspankin lainalaskuri
Lainasi kuukausierä olisi 375 € kuukaudessa
Varustus
- Keittiö
- Jääkaappi, erillisuuni, liesitaso Keraaminen, liesikupu, astianpesukone, kaapistot.
- Pesutilat
- Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc, suihku, suihkuseinä, peilit WC:ssä, peilikaappi Kylpyhuoneessa, allaskaappi WC:ssä, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet.
- Säilytystilat
- Vaatehuone, kellari, ulkovarasto
Materiaalit
Keittiö: Lattia laminaattia, seinät maalattu, kalusteväli sisustuslevy. Olohuone: Lattia laminaattia, seinät maalattu. Makuuhuone 1: Lattia laminaattia, seinät maalattu. Makuuhuone 2: Lattia laminaattia, seinät maalattu. Makuuhuone 3: Lattia laminaattia, seinät maalattu. Sauna: Lattia muovimattoa, seinät paneloitu. Kylpyhuone: Lattia muovimattoa,, seinät laatoitettu. Wc: Lattia muovimattoa, seinät maalattu.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Pupumäki
- Isännöitsijä
- Sulun Kiinteistönhoito Oy, Betonitie 4, 40320 Jyväskylä, Laura Perälä
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 41
- Autopaikat
- Sähköpistokepaikkoja 41 kpl
- Taloyhtiössä on
- Talopesula, kuivaushuone, kellarikomerot, urheiluvälinevarasto, väestösuoja, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys, mahdollisuus autopaikkaan, taloyhtiölaajakaista
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Muu
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Tiili
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä
- Energialuokka
- C 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Rakennuksen laskennallinen energiatehokkuuden vertailuluku eli E-luku on 146 kWhE/m²(vuosi). Todistuksen viimeinen voimassaolopäivä on 05.08.2034.
Tehdyt korjaukset
elementtisaumojen uusiminen 2002 C ja D talojen vedeneristys ja sadevesijärjestelmä 2002 A-talon parvekekaiteet kunnostettiin 2007 lämmönvaihtimen uusiminen 2008 rivitalojen ulko-ovet uusittiin 2009 palkoitusalueen muotoilu ja uudelleen asfaltointi 2011 pyörävaraston katon uusiminen 2012 ikkunoiden, parveke- ja terassiovien uusiminen 2013 A-talon pääulko-oven uusiminen 2014 A-talon vesikattopinnoitteen uusiminen 2015 A-talon ilmastointikoneen uusiminen 2018 A-talon ilmastoinnin mittaukset ja säädöt 2019 VSS passiiviantenni GSM 2019 lukkojen uudelleen sarjoitus 2020 Rivitalojen välikaton puhallusvillan lisäys 2020 Rivitalojen julkisivujen huoltomaalaus 2021 Rivitalon katon pesu ja pinnoitus 2022 Rivitalon ilmastoinnin puhdistus 2022 Ovi jätekatokseen 2023 Sähköautojen latauskapasiteetti kartoitus 2024 A-talon elementtisaumausten uusiminen 2024 Palovaroittimien asennus huoneistoihin 2025 Lämmönvaihtimen uusiminen 2025. Asunnon remontit: 09/2023 Kaikki saunan paneelit uusittiin, samoin lauteiden istuinosat. LVI-TYÖT Jyvässeudun Talotekniikka Oy (Saunan patterin irrotus ja takaisin asennus.)
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 6 400 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Jyväskylän kaupunki / kaavoitus
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Ruokakaupat ja kauppakeskus Sepän monipuoliset palvelut noin 1,5 km päässä. Huhtakeskuksen palvelut: kirjasto, terveyskeskus, R-kioski, ym. vain noin 500 m. Koulut: Huhtasuon yhtenäiskoulu n. 500 m. Päiväkoti: Huhtasuon päiväkoti n. 500 m. Liikenneyhteydet: Jyvässeudun joukkoliikenne linjat: nro 20, 25, 12.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja

Kuvat






















Sijainti
Kohdetta välittää
Jyväskylä OP Koti Sisä-Suomi Oy LKV Kauppakatu 22, JYVÄSKYLÄ
010 256 5950 Katso puheluhinnat
opkoti.keski-suomi@op.fi
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.