Syvähiekantie 13, Vehmersalmi, Kuopio
Uudenveroinen omakotitalo Vehmersalmelta
Tämä vakituiseen asuinkäyttöön vuonna 2012 valmistunut valloittava koti toimii myös erinomaisesti tasokkaana vapaa-ajankotina vaativampaankin makuun. Harkitun pohjaratkaisun kruunaa viimeistellyt sisätilat. Valkoisessa unelmakeittiössä runsaasti kaapistoja, täyskorkeat kylmälaitteet ja laskutilaa kivitasoille. Keittiö jatkuu yhtenäisenä tilana ruokailutilana kautta olohuoneeseen. Makuuhuoneita on kolme ja säilytystilaa on myös vaatehuoneessa. Lisälämmönlähteenä ja tunnelmanluojana toimii varaava takka/leivinuuni. Yleislämmityksestä huolehtii Nila poistoilmalämpöpumppu, jossa on myös viilennystoiminto. Saunaosasto kahdella suihkulla vastaa tämän päivän vaatimustasoa.
Omakotitalovaltaisella asuinalueella luonto on vahvasti läsnä ympäröivän mäntykangasmetsän ja vesistön läheisyyden ansioista. Kodin suojainen piha-alue on toteutettu kauniisti runsain istutuksin.
Kodin takapiha on todellinen kesäkeidas uima-altaineen ja pihasaunoineen. Pihasaunassa on lisäksi tupa, jossa voi majoittaa kesävieraita. Ruuanlaittoon ja ruokailuun on osittain katettu terassi ja kookkaalla aurinkopatiolla uima-altaan äärellä pääsee nauttimaan kesästä. Kahdelle autolle on oma tilansa tallirakennuksessa.
Vehmersalmella asut laadukkaasti!
Tämän kodin myy: Saija Miettinen 0500 279 441, saija.miettinen@op.fi
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 601242
- Kohdetyyppi
- Omakotitalo
- Osoite
- Syvähiekantie 13, 71310 VEHMERSALMI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 4
- Huoneet
- 4h, k, s + pihasauna + autotalli
- Asuinpinta-ala
- 119,7 m2Pinta-alat rakennuspiirustuksista
- Kokonaispinta-ala
- 134,7 m2
- Muu ala
- 15 m2tekninen tila
- Käyttöönottovuosi
- 2012
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- Sauna
- Kyllä
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 235 000,00 €
- Kiinteistövero
- 572,14€/ vuosi 2024
Sähkö: 15000-16000 khw/vuosi (sis.lämmityksen) . Vesi ja jätevesi: Kulutuksen mukaan. Puhtaanapito: Jätekukon hinnasto. Kiinteistövero: 572,14€/ vuosi 2024. .
Varustus
Keittiö
Jääkaappi, pakastekaappi, erillisuuni, keraaminen liesi, liesituuletin, leivinuuni, mikroaaltouuni, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet, pöytätasojen materiaali kivi. A la carte - keittiö
Pesutilat
Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc, suihku x2, peilit, kaapit, allaskaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, kiinteät valaisimet.
Säilytystilat
Vaatehuone, ulkovarasto
Materiaalit
Kodinhoitohuone: lattia laatta, seinät maali. Sauna: lattia laatta, seinät paneeli. Kylpyhuone: laatoitettu. Eteinen: lattia laatta, seinät maali. Asuinhuoneet: lattia parketti, seinät maali/tapetti.
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Puu
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Pelti
- Lämmitysjärjestelmä
- Muu
- Lämmönjakojärjestelmä
- Lattialämmitys vesi
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen tulo, Koneellinen poisto
- Energialuokka
- Ei energiatodistusta
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Kohteella ei ole lain edellyttämää energiatodistusta ja sen vuoksi energialuokka ei ole tiedossa
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 1 106 m2
- Omistus
- Vuokrattu
- Vuokralleantaja
- Kuopion kaupunki
- Tontin vuokra-aika
- Vuokrasopimus päättyy 31.12.2060
- Tie perille
- Kyllä
- Rakennusoikeus
- 276 m2
- Lisätietoja maapohjasta
- Kuopion kaupunki, käytetty rakennusoikeus rakennuspiirustusten mukaan AO, e=0,25
Vesi ja viemäröinti
- Vesijohto
- Kyllä
- Käyttövesi
- Kunnan.
- Viemäri
- Kyllä
- Jätevesihuolto
- Kunnan.
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Hyvät peruspalvelut Vehmersalmen kylällä 3,6 km päässä. Kylällä palvelee muun muassa ruokakauppa, apteekki ja pankki. Koulut: Vehmersalmen koulu, perusopetus luokat 1-9. Reilun sadan metrin päässä talosta on lähin uimaranta sekä lasten leikkipaikka sekä kuntoiluun tarkoitettuja tankoja ja telineitä. Rannassa myös ns. kotakeittiö yleisessä käytössä sekä veneiden säilytyspaikat. Satama ja vierasvenesatama. Satamassa palvelee myös kesäravintola. Liikenneyhteydet: Kuopioon noin 50 km
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaan Hanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenKuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Kuopio OP Koti Itä-Suomi Oy LKV
Maljalahdenkatu 29-31, KUOPIO
010 258 8505 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.