Kaskilaaksontie 3 C, Soukka, Espoo
ILMOITTAUDUTHAN ESITTELYYN VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA 14.5 KLO 18.00.
Hissitalon 3/10 kerroksen tilava yksiö hyvällä sijainnilla. Olohuoneesta ja keittiöstä on vehreät sisäpihanäkymät. Olohuoneen yhteydessä olevassa alkovissa on tilaa sängylle. Keittiö kaipaa päivitystä ja on kooltaan tilava, joten sinne mahtuu hyvin myös ruokapöytä. Asunnon kylpyhuone on remontoitu loppuvuodesta 2024, joten uusi omistaja saa uunituoreen kylpyhuoneen käyttöönsä. Maalämpö mahdollistaa edulliset asumiskustannukset. Huoneiston hoitovastike on vain 165 euroa/kk. Yhtiössä on tehty vuosien varrella paljon saneerauksia. Yhtiö siirtyi maalämpöön vuonna 2018, käyttövesiputket on uusittu v. 1999-2000 ja viemärit on sukitettu v. 2021. Yhtiössä on meneillään kokonaisvaltainen julkisivun saneeraus. Julkisivu-urakkaan kuuluu mm. ikkunoiden uusiminen, maalämpöviilennyksen asentaminen huoneistoihin. Urakka on jo loppusuoralla ja valmistuu vuoden 2025 aikana. Sijainti on mitä parhain. Bussi kulkee yhtiön vierestä ja Soukan metroasemalle on kävelymatka. Lähin kauppa sijaitsee muutaman minuutin kävelymatkan päässä ja isommat ostokset hoituvat Lippulaivan kauppakeskuksessa. Espoonlahdessa on myös Fressin ja Elixian liikuntakeskukset. Lähistöllä on monipuoliset ulkoilumaastot kuten Hanikan luontopolku, Suvisaaristo ja Rantaraitti. Meren rantaan on kävelymatka ja Rantaraitti tarjoaa merelliset ulkoilumaastot.
Tervetuloa tutustumaan. Myynti ja esittelypyynnöt: Petra Mantere, petra.mantere@op.fi ja puh. 050 365 1765.
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 591676
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Kaskilaaksontie 3 C, 02360 ESPOO
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 1
- Huoneet
- 1h, k, alkovi, kph (yj. 1h + k)
- Asuinpinta-ala
- 37,5 m2
- Kokonaispinta-ala
- 37,5 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1971
- Yleiskunto
- Tyydyttävä
- Kerros
- 3/10
- Hissi
- Kyllä
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On , lasitettu
- Ikkunat ja näköalat
- Vehreät sisäpihanäkymät
- Vapautuminen
- Heti
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 125 430,81 €
- Velaton hinta
- 129 000,00 €
- Lainaosuus
- 3 569,19 €
- Neliöhinta
- 3 440,00 €
- Hoitovastike
- 165,00 €/kk
- Rahoitusvastike
- 99,00 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 264,00 €/kk
- Vesimaksu
- 24,00 €/hlö/kk
Vesimaksu 24,00 €/hlö/kk, saunamaksu 20,00 €/kk, autopaikka 20,00 €/kk, tietoliikenneyhteysmaksu 0,40 €/kk. Vesimaksu on 1.7.2025 lukien 22 € / kk ja laajakaistamaksu, hsto / kpl / kk 0,60 kpl/kk. Ostaja ottaa vastatakseen nyt myytävälle huoneistolle myöhemmin jyvitettävän ja kohdistettavan osuuden yhtiön julkisivuremonttilainasta. Julkisivuremontti valmistuu vuoden 2025 aikana. Yhtiökokouksessa 8.4.2024 päätettiin ottaa laina pääomaltaan 5.300.000 euroa julkisivu-urakan rahoittamiseksi ja yhtiökokouksessa 4.3.2025 päätetään ottaa lisälaina pääomaltaan korkeintaan 700 000 € julkisivu urakan rahoittamiseksi vuonna 2025. Meneillään olevan julkisivu-urakan arvio lainaosuudesta/rahoituslaskelma tämän huoneiston osalta 11.2.2025 arvion mukaan on 28.818 euroa ja rahoitusvastike 151,30 eur/kk. Maalämpö, lämmön talteenotto. Autopaikkamaksut: kylmä autopaikka 10 eur, lämmin 20 euroa. Hallituksella valtuudet periä/jättää perimättä enintään yhden kuukauden hoitovastiketta vastaava määrä sekä periä yksi ylimääräinen pääomavastike yhtiön taloudellisen tilanteen niin vaatiessa.
Varustus
Keittiö
Kaapistot, kiinteät valaisimet.
Pesutilat
Kylpyhuone, suihku, suihkuseinä, peilikaappi, kaapit, allaskaappi, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet.
Säilytystilat
Kellari, jäähdytetty kellari
Materiaalit
Keittiö: Lattia:muovimatto. Olohuone: Lattia:muovimatto. Kylpyhuone: Lattia:laatta / seinä:laatta.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Soukanharju
- Isännöitsijä
- Lena Linnasalmi / Braleva kiinteistöpalvelu, lena.linnasalmi@braleva.fi
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 120
- Taloyhtiössä on
- Sauna, talopesula, kuivaushuone, jäähdytetty kellari, kellarikomerot, pyörävarasto, askarteluhuone, väestösuoja, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys, mahdollisuus autopaikkaan, nikkarihuone, rengasvarasto
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Tasa
- Kattomateriaali
- Huopa
- Lämmitysjärjestelmä
- Maalämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmän lämmön talteenotolla (LTO). Jäähdytysjärjestelmä tulossa 2025.
- Energialuokka
- C 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Energiatodistus voimassa 26.10.2033 asti
Tehdyt korjaukset
Suoritettuja korjauksia ja perusparannuksia: Pyydä täydellinen lista suoritetuista korjauksista välittäjältä. Julkisivuremontti vv 2024-2025-kiinteistön ja asuntojen peruskorjausten kokonaisuudet: - Ylimmän kerroksen asuntojen kattoeristeet - Kaikki sekä kiinteistön että asuntojen uudet ikkunat ja niiden puitteet sekä ikkunalaudat - Asuntojen uudet parvekeseinät - Asuntojen kaikki maalämpökierron uudet patterit - Korvausilman perusparannus: Purmo Air ratkaisut makuu- ja olohuoneissa, yksiöissä lisäkorjausilma Air-Dir - Antenni - ja televerkon uudistaminen, tähtiverkko, Telia-sopimus 3 vuotta - Maalämpöviilennys, putkisto jokaiseen asuntoon, optiona huoneistokohtainen viilennyksen asennus - Tuulettuva julkisivu: lisälämmön eriste ja kivi-komposiitti-laatta, värit valkea, okran keltainen ja harmaa - Toteutus ARA-avusteisena energiaremonttina tavoitteena kiinteistön e-luvun muutos luvusta 190 lukuun 87 2023: Kameravalvonnan vaatimia asennuksia maastoon, 10. kerrosten asuntojen yläkattojen eristys / laaja JS-remontti, C-saunan kiuas uusittu, Pesutuvan ryhmäkeskuksen uusiminen. 2022: Piha-alueen ja ajoteiden asfaltointi, kaapelointi pesulaan ja portaikkoon digitaalisia muutoksia varten, pattereiden ilmanpoistinjärjestelmän Spiro Vent asennus, saunojen puku- ja pesuhuoneiden vesikiertoiset patterit, saunatilojen halogeenivalaistuksen vaihto led-valaisimiin, pesutuvan koneistuksen liittäminen iLoq-seurantaan, portaikkojen digitaaliset näyttölaitteet One4all asennettu. 2021: Parkkipaikkojen rakennesuunnittelu, leikkipihan vaarallisten puiden ja kurtturuusujen poisto, uusien penkkien hankinta etu- ja takapihoille, leikkikentän turvallisuuden parantaminen, saunojen pesuhuoneiden peruspuhdistus ja silikonisaumaukset, D-portaan kellaritilojen lattiamaalaus, polkupyörätilojen ja -telineiden uudistus, Purmo-pattereiden korvausilmapilotit, viemäreiden sukitus ja tarpeelliset kaluston vaihdot / Picote, pesutuvan koneistusta uusittu ja huollettu, DNA-tukiasemien päivitys. 2020: Takapihan kalliolouhinta ja pelastusteiden perustaminen, 2020-2022 kylpyhuoneremontit 5-8 kpl vuosittain, lämpimän käyttöveden valmistuksen asetuksien optimointi, saunojen poistoilmanvaihdon parannus, ilmanvaihdon hormien nuohous, porrasvalojen liiketunnistimet ja hämäräkytkentä, kiinteistöautomaation asennus, väestösuojien ja pesutuvan valaistuksen uusiminen, huoltosopimus vaihdettu / Espoon hissit Oy, pääsynhallinnan iLoq S5 käyttöönotto. 2019: Kiinteistön lämpökamerakuvaus, kaikkien ulko-ovien tiivisteiden korjaus, kellarin kattorakenteisiin luukut korjauksia varten, D-kellarin käytävien asbestilaattojen korjaus, etupihan ulkovalojen kaapelointi ja sähköliitännät, tontin rajapyykit merkitty. 2018: Kellarin kattolevyjen asennus, parvekeovien kuntokatselmus tiivistäminen, termostaattien asennus, patteriverkon kuntotarkastus, puhdistus ja säätö, kaapeli TV:n asennus, maalämmön ja LTO etäseurannan asennus, maalämpöön ja ja lämmön talteenottoon siirtyminen, 2018-2022 Pihan ja puutarhan uudistaminen, reunakivetys ja asfaltointi. 2017: IV-koneiden uusinta, huoneistojen LVI-katselmus ja vuotavien hanojen vaihto, 2017-2018 maalämpökeskuksen ja LTO asentaminen, puistomuuntamon ja sähköjärjestelmien rakentaminen maalämpöön, maalämmön energiakentän rakentaminen, 2017-2022 leikkipihojen kaluston uusiminen. 2016: Kerhohuoneen palautus käyttöönsä ja kunnostus, kellarikäytävien seinien ja lattioiden maalaus, Enveran Fiksuvesijärjestelmän käyttöönotto, kiinteistön lamppujen vaihtaminen LED.lampuiksi. 2014: Kalliolla sijaitsevan aidan uusiminen, roskakatoksen huoltomaalaus ja vesikatteen uusiminen, poistoilmanvaihdon säätö. Pyydä välittäjältä täydellinen selvitys huomattavista korjauksista / perusparannuksista v. 2000-2022.. Asunnon remontit: Kylpyhuone on remontoitu vuonna 2024 yhtiön toimesta.
Suunnitellut korjaukset
Taloyhtiössä meneillää iso julkisivuremontti. Uudistettavat kohteet ovat julkisivu, ikkunat, parvekeseinät, korvausilman parannus, tele- ja antenniverkon uudistus sekä huoneistokohtaisen jäähdytyksen parantaminen. Julkisivuremontti valmistuu vuoden 2025 aikana. Yhtiökokouksessa 8.4.2024 päätettiin ottaa laina pääomaltaan 5.300.000 euroa julkisivu-urakan rahoittamiseksi. Laina-aika on enintään 30 vuotta urakan valmistumisesta lukien. Laina tullaan jyvittämään osakkaille remontin valmistuttua ja kun lopulliset kustannukset ovat selvillä. Yhtiökokous 4.3.2025: Päätetään ottaa Uudenmaan Osuuspankista lisälaina pääomaltaan korkeintaan 700 000 € julkisivu urakan rahoittamiseksi vuonna 2025. Laina otetaan vihreänä lainana. Laina-aika on enintään 25 vuotta urakan valmistumisesta lukien. Kts. lisätietoa yhtiökokoukse päätökset.
Muut tiedossa olevat korjaukset
Korjaustarveselvitys vuosille 2025-2029: 2025: Kylpyhuoneiden peruskorjaus, 5 uutta Molokit (syväkeräysastiat), tarpeen tehdä ennen piha-alueen kunnostusta, mahdollinen sijoitus nykyiseen roska-aitaukseen (louhintaa 64 m³) Piha-alueiden asfaltointi, reunustus ja muu kunnostus+ istutukset ARA-tuettu julkisivu-urakka Maalämpöviilennys, putkisto jokaiseen asuntoon 2026-2029 muut peruskorjaukset ja painopistevuosi Kylpyhuoneet n. 5 per vuosi Uusiutuvien energiaratkaisujen toteutus (suunnittelu hyväksytty YK 2019), pp 2026 Aurinkoenergia, aurinkokeräimet lämpimän veden tuottoon Katon pinnoitus (hyväksytty jo YK 2019), pp 2026 Saunojen ja pesuhuoneiden peruskorjaus, pp 2027 Kiinteistön sähköjärjestelmän uusiminen Parkkipaikan laajennus & hitaan latauksen lämmitystolpat laajennusosalle (suunnitelma 2021) Salaojien, piha- ja pohjaviemäreiden painehuuhtelu Pyydä virallinen korjaustarveselvitys kustannusarvioineen välittäjältä. Asunto-osakeyhtiölain mukaisen hallituksen kirjallisen selvityksen yhtiön rakennusten ja kiinteistön kunnossapitotarpeista seuraavan viiden vuoden aikana tarkoitus on, että hallitus esittää arvionsa kunnossapitotöitä, jotka voivat vaikuttaa osakehuoneiston käyttämiseen tai siitä aiheutuviin kustannuksiin. Päätökset mahdollisesti käynnistettävien kunnossapitotöiden ja muutostöiden toteutuksesta sekä rahoituksesta tehdään aina yhtiökokouksessa erikseen. Kunnossapitotarveselvitys päivitetään vuosittain.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 7 877 m2
- Omistus
- Oma
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: ruokakauppa Soukan ostoskeskuksen palvelut 0,500 km, Alepa 0,900 km, Lippulaivan kattavat palvelut noin 1,5 km, posti palvelupiste R-kioski 0,650 km, Lippulaivan kauppakeskus 1,6 km, kirjasto Lippulaivassa 1,6 km, terveysasema Soukan terveysasema 0,550 km. Koulut: Soukan koulu kävellen n. 700 m ja Koulumäen koulu kävellen n. 750 m etäisyydellä. Espoonlahden lukio n. 700 m kävelymatkan päässä. Päiväkoti: Useita alueella. Puropuisto, kuntoportaat ja urheilukenttä vieressä, Hanikan luontopolku ja kuntorata 2,8 km. Espoonlahden uimahalli noin 1 km, Fressi noin 1,1 km, Elixia Espoonlahti 1,6 km. Monipuoliset ulkoilumaastot, meri/rantaraitti kävelymatkan päässä. Liikenneyhteydet: Lähin bussipysäkki noin 100 metriä, Soukan metroasemalle vain noin 500 metriä.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaan Hanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Espoo OP Koti Uusimaa Oy LKV
Sammonsilta 8, ESPOO
010 255 5930 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.