Sturenkatu 38 A, Vallila, Helsinki
VIIHTYISÄÄ ASUMISTA VALLILASSA Keskeltä klassista Vallilaa on myynnissä kaunis koti. Avokeittiö, tilava ja selkeä olohuone, moderrni kylpyhuone ja erillis-wc muodostavat toimivan kokoonaisuuden. Asunto sijaitsee kolmannessa kerroksessa ja omaa kaksi isoa vanhaa ikkuna-aukkoa joiden leveät ikkunapenkit luovat ihanan tunnelman. Ikkunat avutuvat lähes kohti suoraan kaakkoon ja tuovat kotiin mukavasti päivänvaloa ja saavat asunnon tuntumaan neliöitään suuremmalta.
ISOT SANEERAUKSET YHTIÖSSÄ TEHTY Asunnossa yhdistyy kauniisti 1920-luvun klassinen arkkitethuuri ja 2020-luvun modernit talotekniset ratkaisut. Kerrostalo on saatettu kauniisti huippukuntoon ja isot remontit on tehty: 2015 Putkiremontti: Märkätilat ja käyttövesi uusittu perinteisellä menetelmällä. 2015 Asuntojen ilmanvaihto uusittu/ puhdistettu putkiremontin yhteydessä. 2016 Lukituksen uusinta. 2019 Katon uusiminen (tiilikatte). 2019 Julkisivusaneeraus.
HUOM* Yhtiön omistamista liiketiloista tulee myös tervetullutta lisävirtaa kiinteistön tuottopuolelle.
HYVÄ SIJANITNI JA JULKINENLIIKENNE Isoksi plusmerkiksi pitää myös ehdottomasti laskea hyvä sijainti. Vallilasta on hyvät yhteydet moneen suuntaan: jalan, pyörällä, ratikalla, bussilla ja miksei omalla autollakin. Palvelut pelaavat alueella ja ruokakaupat ovat melkein alakerrassa. Lähialueella on useita kahviloita, ravintoloita ja putiikkeja. Tripla ja Redi ovat molemmat yhtä lähellä ja Stadin perinteinen keskusta sporamatkan päässä.
Lisätiedot ja esittelyvaraukset: Jura Koljonen Puh. 050 523 8664 jura.koljonen@op.fi
Kun mietit kodin vaihtoa, niin valitse luotetuin! OP Koti on Suomen luotetuin kiinteistönvälittäjä 12. kertaa peräkkäin. Lähde: Suomi Tänään 2/2023 Kiinteistönvälitys, Taloustutkimus Oy.
Kohdetta välittää:
Ota yhteyttä välittäjään
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 584771
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Sturenkatu 38 A, 00550 HELSINKI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 1
- Huoneet
- 1h + avok + kph + wc
- Asuinpinta-ala
- 42 m2
- Kokonaispinta-ala
- 42 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1927
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 3/4
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Ei
- Parveke
- Ei
- Ikkunat ja näköalat
- Katunäkymät
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan
Hintatiedot
- Muut kulut
- Saunamaksu 20,00 €/kk. Taloyhtiössä on huoneistokohtaiseen vedenmittaukseen perustuva vesilaskutus. Isännöitsijätoimisto lähettää osakkaalle laskun veden kulutuksesta kaksi kertaa vuodessa,touko- ja marraskuussa. Hallituksella on valtuudet periä tai jättää perimättä tarvittaessa talousarvion lisäksi enintään kaksi (2) ylimääräistä hoitovastiketta ja enintään kaksi (2) ylimääräistä pääomavastiketta (per laina). Valtuutus voimassa seuraavan kevään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.
- Myyntihinta
- 153 987,48 €
- Velaton hinta
- 227 000,00 €
- Lainaosuus
- 73 012,52 €
- Hoitovastike
- 336,00 €/kk
- Rahoitusvastike
- 679,93 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 1 015,93 €/kk
Saunamaksu 20,00 €/kk. Taloyhtiössä on huoneistokohtaiseen vedenmittaukseen perustuva vesilaskutus. Isännöitsijätoimisto lähettää osakkaalle laskun veden kulutuksesta kaksi kertaa vuodessa,touko- ja marraskuussa. Hallituksella on valtuudet periä tai jättää perimättä tarvittaessa talousarvion lisäksi enintään kaksi (2) ylimääräistä hoitovastiketta ja enintään kaksi (2) ylimääräistä pääomavastiketta (per laina). Valtuutus voimassa seuraavan kevään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.
Osuuspankin lainalaskuri
Lainasi kuukausierä olisi 957 € kuukaudessa
Varustus
- Keittiö
- Jääkaappipakastin, erillisuuni kalusteuuni, keraaminen liesi, liesikupu, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.
- Pesutilat
- Erillinen wc, suihku, suihkuseinä, peilit, allaskaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys sähköinen, kiinteät valaisimet, kuivauspatteri vesikiertoinen.
- Säilytystilat
- Kellari, vintti
Materiaalit
- Keittiö: Lattia: laminaatti. Seinät: kaakeli/maalattu. Olohuone: Lattia: laminaatti. Seinät tapetoitu. Kylpyhuone: Lattia: laatta. Seinät: kaakeloitu. Eteinen: Lattia: laminaatti. Seinät: maalattu. Wc: Lattia: laatta. Seinät: kaakeloitu.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Sturenkatu 38
- Isännöitsijä
- SKH-Isännöinti, Markku Kulomäki asiakaspalvelu@skh.fi p. 09 530 8860
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 39
- Liikehuoneistoja
- 4
- Liikehuoneistojen pinta-ala
- 173 m2
- Taloyhtiössä on
- Sauna, talopesula, kuivaushuone, vinttikomerot, pyörävarasto, kaapeli-TV, taloyhtiölaajakaista 10 Mb
- Lunastuspykälä
- Lunastusoikeus on yhtiöllä. Yj 7§ säädellään kuinka monta osaketta/huoneistoa yksittäinen osakkeenomistaja voi omistaa yhtiössä.
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Tiili
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Pelti
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painovoimainen
- Energialuokka
- E 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Voimassa 20.11.2032
Tehdyt korjaukset
2024: Katon peltiosien maalaus. 2024: Kattoterassin lattialaatan kunnostaminen (koko laatan korjaaminen). 2023: Tonttivesijohto uusittu. 2023: Uusittu tonttivesijohto ja tonttiviemäri. 2022: Julkisivut, tuuletusparvekkeet, ikkunat, ulkoportaat, portti ja sisäänkäyntiovet (toteutus): Neljä tuuletusparveketta. 2021: Julkisivut, tuuletusparvekkeet, ikkunat, ulkoportaat, kadunpuolen ja sisäpihan sisäänkäyntiovet (toteutussuunnittelu): neljä tuuletusparveketta. Sisäänkäyntiportti. 2019: Katon uusiminen tiilikatteisena. 2019: Julkisivut, tuuletusparvekkeet, ikkunat ja ulkoportaat (hankesuunnittelu): Neljä tuuletusparvekketta. 2018: Kuntotutkimus: kokonaisvaltainen ulkopuoliset rakenteet. 2018: Katto (toteutussuunnittelu): Katon uusiminen. 2017: Kattoturvatuotteet: Kulkusillat ja työskentelytasot IV-piipuille. 2017: Terassiparvekkeen ja A18 kosteusvaurioiden korjaukset. 2016: Lukituksen uusinta ja Saunan kulunvalvonta: Abloy Sento. 2015: Putkiremontti (toteutus): Märkätilat ja käyttövesi uusittu. Viemärit uusittu ns. perinteisellä menetelmällä. 2015: Asuntojen ilmanvaihto uusittu/ puhdistettu putkiremontin yhteydessä. 2014: Liikehuoneiston 40 näyteikkunan korjaus. 2014: Liiketilan 42/43 oven kunnostus: Parannettu liiketilan lämpöolosuhteita kunnostamalla ulko-ovi ja tekemällä tuulikaappi. 2013: Putkiremontti (hankesuunnittelu, toteutussuunnittelu): Märkätilat, käyttövedet ja sähköverkko uusitaan. Viemärit uusitaan ns. perinteisellä menetelmällä. 2010: Lämmönvaihtimien ja paisunta-astioiden uusiminen. 2010: Peltikaton kuntotutkimus. 2009: Kylpyhuonekaivojen kuntotutkimus. 2008: Ikkunoiden ulkopuolen maalaus. 2007: Antenniverkoston kunnostus. 2006: Sokkelin eristys ja salaoja Kangasalantien puol.. 2004: Peltikaton maalaus. 2002: Liiketilojen- ja pohjaviemärit. 1999: Tonttiviemäri ja vesijohtoliittymä. 1998-1999: Sähkö- ja puhelinverkostot. 1998-1999: Porrashuoneiden maalaus. 1998-1999: Kellareiden kunnostus. 1996: Kiinteistön lukosto. 1996: Termostaattiventtiilit. 1992: Julkisivut. 1988: Antenniverkosto. 1986: Vesikalusteet. 1968: Putkisto. 1967: Ikkunoiden uusinta.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 962 m2
- Omistus
- Vuokrattu
- Vuokralleantaja
- Helsingin kaupunki. Esitteellä oleva vuokra on vuoden 2024 vuokra.
- Tontin vuokra-aika
- Vuokrasopimus päättyy 2050
- Kaavoitus
- Asemakaava. Helsingin kaupunki / Rakennettu ympäristö
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Lähimmät päivittäistavarakaupat n 200 metrin päässä. Arabian kauppakeskus n 1 km. Alueella pieniä liikkeitä, ravintola- ja kahvilapalveluita. Koulut: Alueella useita. Päiväkoti: Alueella useita. Liikenneyhteydet: Useita raitiovaunu ja bussilinjoja 200 metrin säteellä.
Lisätiedot
. Lähialueen kaavahankkeita ja -suunnitelmia: Kantakaupungin asemakaavojen ajantasaistaminen Hattulantie 2 oppilaitostontille suunnitellaan täydennysrakentamista Mäkelänkadun sekä Sturenkadun ja Aleksis Kiven kadun liikennesuunnitelmat Viikin-Malmin pikaraitiotien yleissuunnitelma Lisätietoja kartta.hel.fi
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja

Kuvat
























Sijainti
Kohdetta välittää
Helsinki OP Koti Uusimaa Oy LKV
Arkadiankatu 23, HELSINKI
010 255 5900 Katso puheluhinnat
opkoti.helsinki@op.fi
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.