Dalgårdintie 85, Kulloo, Porvoo
Kuntotarkastettu 1,5 kerroksinen omakotitalo, jonka alkuperäinen osa valmistunut 1930 luvulla ja Arkkitehtitoimisto Pekka Hornamon suunnittelema laajennus 1980 luvun lopulla. Parvella on lisää oleskelutilaa ja pieni työhuone. Aurinkopaneelit ja ilmasta-veteen lämmitystekniikka mahdollistavat edulliset asumiskustannukset, e=B2018.
Suurella 1,1236 ha:n tilalla sijaitsevat erilliset autotalli-, sauna-, uima-allas, aitta, varastorakennus sekä kaksi ulkovarastointiin sopivaa katosta. Puutarhapihassa on myös paljon hyötykasveja mm. omena-, luumu-, kirsikka- ja päärynäpuita sekä marjapensaita että kasvihuone.
Syksyn kauneudesta pääset nauttimaan grillikatos/vilpolassa keskellä pihaa. Perheen koirille on oma aidattua juoksu/tarhatilansa. Lapsiperheen suojaisa koti, jossa koulu ja päiväkoti lähellä (1 km).
Myytävä kiinteistö on puolet Keskinäinen Kiinteistö Oy Stubben -nimistä osakeyhtiötä, Siihen kuuluu kaksi vierekkäistä kiinteistöä. Varainsiirtoveroa maksat 1,5% kauppasummasta. Molemmat kiinteistöt vastaavat täysimääräisesti omista kustannuksistaan, kiinteistövero ja -vakuutus on jaettu.
Voisiko tämä tila ja talo olla sinun uusi kotisi?
Esittelyt ja lisätiedot Jukka Karppinen 050 306 1823 tai jukka.karppinen@op.fi
Onko nykyinen kotisi vielä myymättä? Autan mielelläni myös sen myymisessä. Ota yhteyttä, minulta saat maksuttoman arvion sekä henkilökohtaisen välitystarjouksen.
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot .
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 582790
- Kohdetyyppi
- Erillistalo
- Osoite
- Dalgårdintie 85, 06830 KULLOONKYLÄ
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 5
- Huoneet
- 5h, k, s
- Asuinpinta-ala
- 115 m2Asuinpinta-alaan laskettu 3mh,oh,k,parvi,kph,s,eteinen
- Kokonaispinta-ala
- 135 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1988
- Yleiskunto
- Tyydyttävä
- Kerros
- 1/-
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Kyllä
- Parveke
- Ei
- Ikkunat ja näköalat
- Kaikki pääilmansuunnat omalle pihalle ja naapurustoon.
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 309 000,00 €
- Neliöhinta
- 2 686,96 €
Sähkölämmitys 100,00 €/kk 10000 kWh/v. Ei peritä erillistä hoitovastiketta. Osakkeiden omistaja vastaa kaikista hallintaan kuuluvista rakennuksista ja maa-alueiden ylläpidosta omalla kustannuksellaan. Kokonaissähkönkulutuskustannus noin 100 €/kk on viimeisen 12 kk:n keskimääräinen kulutus, sisältäen sähköenergiamaksut perusmaksuineen ja sähkönsiirtomaksut perusmaksuineen sekä sähköveron. Sähkönkulutus on nykyisellä perheellä (2 henkilöä) viimeisen 12 kk aikana ollut noin keskimäärin 10000 kWh/v sisältäen lämmitys ja kulutussähkön. Aurinkopaneelien tuottama ylijäämäenergia on myyty takaisin verkkoyhtiölle.
Varustus
Keittiö
Jääkaappipakastin (uudehko), Keraaminen liesi (uudehko), Liesituuletin (ulos, 6/2000), Mikroaaltouuni (uudehko), Astianpesukone (uudehko), Kaapistot (6/2000), Kiinteät valaisimet, muuta laminaattityötasot. Muuta: Kellarissa viinikaappi, kolme pakastinta ja jääkaappi.
Pesutilat
Sauna (toinen ulkosauna), sähkökiuas (sisäsauna), puukiuas (ulkosauna), kylpyhuone, suihku, peilikaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys (keittiö, eteinen), kiinteät valaisimet.
Säilytystilat
Kellari, ulkovarasto
Materiaalit
Keittiö: laattalattia, seinät tapetti ja puolipaneeli. Olohuone: lautalattia, seinät maali. Makuuhuone 1: lautalattia, seinät maali. Makuuhuone 2: lautalattia, seinät maali. Makuuhuone 3: lautalattia, seinät maali. Sauna: laattalattia, seinät paneeli. Kylpyhuone: laattalattia, seinät laatta. Eteinen: laattalattia, seinät maali.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Keskinäinen Kiinteistö Oy Stubben
- Isännöitsijä
- Matti Lehesniemi, matti.lehesniemi@gmail.com, 0405289380
- Kiinteistönhuolto
- Osakkaat
- Asuinhuoneistoja
- 2
- Autopaikat
- 2 kpl
- Taloyhtiössä on
- Satelliittiantenni
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Puu
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Pelti. Peltikate uusittu 2011.
- Lämmitysjärjestelmä
- Muu. Varaava takka, ilmalämpöpumppu.
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys. Asennettu 2011.
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painovoimainen
- Energialuokka
- B 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Voimassa 02.02.2034
Tehdyt korjaukset
Lattia avattu/uusittu 1980 luvulla, 2005 ilmalämpöpumppu, 2011 vesikiertoinen patterilämmitys, laattalattiapinnoitus keittiöön ja eteiseen, vesipatterit. 2016 asennettu peltikatto ja katon turvatuotteet, yläpohja lisäeristetty. Aurinkopaneelit katon etelälappeelle 2021 ja siivelle 2023, 7 Kwh:n maksimituotto
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 11 236 m2
- Omistus
- Oma
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Sipoon Nikkilän ja Söderkullan kaupat n. 12 km, ravintola/pitseria, eläinlääkäri ja autokorjaamo n. 1.5 km. Koulut: Kulloon koulu n. 1,0 km. Päiväkoti: Kulloon päiväkoti n. 1,0 km. Porvoon keskustan palvelut n. 15 km. Liikenneyhteydet: Linja-autopysäkki n. 900 m
Lisätiedot
Myytävänä on Keskinäinen Kiinteistö Oy Stubben -nimisen yhtiön osakkeet 1-300, jotka oikeuttavat hallitsemaan kiinteistöä nimeltään Stubben II ja sillä sijaitsevia rakennuksia, kiinteistötunnus 638-440-14-1.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaan Hanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Porvoo OP Koti Uusimaa Oy LKV
Rauhankatu 27, PORVOO
010 256 3160 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.