Mikko Hilden
Vuonna 2012 aloitin kiinteistönvälittäjän työt, jossa työskentelin sekä työntekijänä että myös yrittäjänä ja vastaavana hoitajana eri yrityksissä. Olen laatinut myös satoja kauppakirjoja ja arviolausuntoja, ja kuulunut SKVL:n Keski-Suomen aluejaoston hallitukseen.
1.1.2024 aloitin OP Koti Pirkanmaalla arviointiasiantuntijana. Toimimme pankin sisäisen vakuusarvioinnin parissa, tämä ollen päätyöni.
Olen Keskuskauppakamarin hyväksymä kiinteistönarvioitsija (KHK) ja Auktorisoitu kiinteistöarvioija (AKA).
Työpisteeni sijaitsee Jyväskylän Kankaankadulla tai etänä kotoa työskennellen. Tarvittaessa hoidan myös kaupanvahvistuksen Jyvässeudulla.
Olen Hildenin Mikko, paljasjalkainen jyväskyläläinen, tosin Muuramessa olemme asuneet kohta jo kymmenen vuoden ajan perheeni kanssa, johon jälkikasvun lisäksi kuuluvat kolme mopsia. Kotimme on vuonna 1953 valmistunut ns. rintamamiestalo, jossa aina tuntuu remonttia riittävän. Laaja piha-alue on vehreä, ja kesäaikana siellä on mukava viettää aikaa, vaikkapa riippumatossa loikoillen.
Työotteeni on tarkka ja innostunut, ja olen myös analyyttinen. Sen, mitä teen, teen huolellisesti. Opettelen mielelläni uutta ja pyrin aina löytämään mahdollisimman tehokkaan työotteen ja -tavan, jolla saadaan enemmän irti tekemisestä samassa ajassa!
Uusimmat myytävät asunnot - OP Koti Pirkanmaa Oy LKV
Ota yhteyttä
Olemme sinuun lähiaikoina yhteydessä.