Ida Thynell
MyyntineuvottelijaKielitaito: englantiKoulutus: Tradenomi (AMK), BBA (talous, hallinto ja markkinointi)
Kiinteistönvälityksessä yhdistän henkilökohtaisen palvelun, vahvan markkinatuntemuksen ja aidon asiakaslähtöisyyden onnistuneiksi asuntokaupoiksi. Vuosikymmenten kokemus asuntosijoittamisesta ja asuntojen kehittämisestä sekä roolini taloyhtiön hallituksessa antavat käytännönläheisen näkemyksen asuntojen arvosta, taloyhtiöistä ja asuntokaupan eri vaiheista.
Pitkä työura media- ja kulttuurialalla on opettanut kuulemaan ihmisiä, ymmärtämään erilaisia elämäntilanteita sekä tunnistamaan, mikä puhuttelee eri kohderyhmiä. Hyödynnän viestinnän, visuaalisuuden ja markkinoinnin osaamistani, jotta kohteet tavoittavat oikeat ostajat.
Koti on Helsingin kantakaupungissa, joten sydämeni sykkii vahvasti Helsingille ja sitä kautta on muodostunut paikallistuntemus myös eri kaupunginosista. Tunnen alueet, niiden ominaispiirteet ja tunnelman omakohtaisesti. Olen kuitenkin asunut myös Vantaalla ja Espoossa, joten koko pääkaupunkiseutu on tullut hyvin tutuksi.
Työn ulkopuolella viihdyn Helsingin kaduilla bassettini Tepon kanssa. Minä tarkkailen kaupungin kehittymistä ja asuntomarkkinaa, kun taas uskollinen lenkkikaveri on kiinnostunut lähinnä alueen uusista tuoksuista.
Real estate services also available in English.
Tavoitteeni on tehdä asuntokaupasta turvallinen, sujuva ja onnistunut kokemus, jossa asiakkaani kokee tulleensa aidosti kuulluksi ja palvelluksi. Minulle asuntokauppa ei ole vain kauppa. Siksi välitän.
Ota yhteyttä
OP Koti palvelee koko maassa, Hangosta Kittilään. Meiltä löydät myytävät asunnot ja omakotitalot, loma-asunnot, toimitilat, uudiskohteet, metsätilat ja vuokra-asunnot. Kiinteistönvälittäjämme etsii sinulle myös sopivan uuden kodin tai asunnollesi vuokralaisen.
Olemme sinuun lähiaikoina yhteydessä.