Tero Rämö

Kiinteistönvälittäjä, LKV, YKVKoulutus: Asuntokaupan alalta olen suorittanut laillistetun kiinteistönvälittäjän (LKV) tutkinnon vuonna 2012 sekä vaativan ylemmän kiinteistönvälittäjän koulutuksen ja tutkinnon (YKV) vuonna 2016. Minulla on myös kaupanvahvistajan oikeudet.

Kiinteistönvälittäjä, LKV, YKVKoulutus: Asuntokaupan alalta olen suorittanut laillistetun kiinteistönvälittäjän (LKV) tutkinnon vuonna 2012 sekä vaativan ylemmän kiinteistönvälittäjän koulutuksen ja tutkinnon (YKV) vuonna 2016. Minulla on myös kaupanvahvistajan oikeudet.

Mukavaa, että olet löytänyt välittäjäsivulleni - sillä sinun asuntoasiasi kiinnostavat minua aidosti. Teen kiinteistönvälitystyötä ihmisläheisesti, määrätietoisesti ja vahvalla ammattitaidolla. Tavoitteeni on, että jokainen asiakkaani kokee tulleensa kuulluksi ja palvelluksi niin hyvin, että minua on helppo ja mieluisa suositella eteenpäin.

Pidän työstäni, koska se on monipuolista ja täynnä kohtaamisia. Parhaita hetkiä ovat ne, kun saan onnitella ostajaa uudesta kodista ja kiittää myyjää luottamuksesta onnistuneiden kauppojen päätteeksi - ne muistuttavat, miksi tätä työtä teen.

Olen toiminut kiinteistönvälittäjänä jo 15 vuoden ajan, ja matkan varrella on kertynyt vahva kokemus erilaisista kodeista ja elämäntilanteista. Tässä työssä oppiminen ei kuitenkaan koskaan lopu, joten seuraan aktiivisesti alan kehitystä ja pidän osaamiseni ajan tasalla. Välitän asunto-osakkeita, omakotitaloja ja vapaa-ajan kohteita sekä laadin niistä virallisia arviolausuntoja.

Vapaa-ajallani viihdyn vauhdin parissa motocrossin ja moottoripyöräilyn merkeissä, tasapainottaen arkea luonnossa liikkumisella koirien kanssa ja kuntosaliharjoittelulla. Vastapainoa vauhdille ja työlle tuo rentoutuminen perheen kanssa maaseudun rauhassa.

Ota rohkeasti yhteyttä - teen parhaani, jotta asuntokauppasi sujuu mutkattomasti ja hyvällä fiiliksellä

ForssaOP Koti Lounaismaa Oy

Sibeliuksenkatu 330100 FORSSA

Asiakaspalautteet

Ota yhteyttä

OP Koti palvelee koko maassa, Hangosta Kittilään. Meiltä löydät myytävät asunnot ja omakotitalot, loma-asunnot, toimitilat, uudiskohteet, metsätilat ja vuokra-asunnot. Kiinteistönvälittäjämme etsii sinulle myös sopivan uuden kodin tai asunnollesi vuokralaisen.

Olemme sinuun lähiaikoina yhteydessä.