Kalliopolku 7, 402 Jormaskylä, Sotkamo

Velaton myyntihinta 123 000 € Myyntihinta: 123 000 €
Käyttöönottovuosi 1969
Pinta-ala
60 m2
2 tupaa, 1 mh, ph, s, wc

Sotkamon Petäjäniemessä, Nuasjärven rannalla on vapautumassa mökki perheeltä, jolla on muistoja alueelta varhaiselta seitsemänkymmentäluvulta alkaen. Mökkitontilla on rakenneltu majoja, opeteltu uimaan matalassa rantavedessä ja leikitty leikkimökissä, joka edelleen odottaa uusia leikkijöitään. Perheen äiti on pitänyt kasvimaata ja talven marjat on kerätty lähimetsistä, joissa myös perheen lapset ovat opetelleet aikuisiällekin säilyneen suunnistusharrastuksensa. Kesäisin kalasteltiin katiskoin ja verkoin ja talvisin käytiin pilkillä.

Saunamökki sai toisen kerroksen vuonna 1991. Näköala järvelle vain parantui ja yläkerran parvekkella vietetiinkin paljon aikaa. Yläkertaan saatiin lisää nukkumapaikkoja ja tilaa yhdessäoloon. Alakerran tuvasta pääsee lasitetulle ja sähköistetylle lasiterassille, joka on toiminut viimeisinä vuosina isännän kirjasto- ja lukuhuoneena. Lukeminen voi tosin häiriintyä, sillä näköala järvelle on lumoavan kaunis.

Tontin yläkulmassa sijaitseva kaksikerroksisessa luhtiaitassa on kolme huonetta. Rakennusta on vuosisien saatossa jatkettu niin , että on saatu varastotilaa lisää ja talon isäntä on käyttänyt tilaa myös autotallina.

2000-luvun alussa rakennettiin tontille savusauna, jonka lempeissä löylyissä vietetyistä saunahetkistä on monta hauskaa tarinaa. Grillikota rakennettiin aivan rannan tuntumaan v.2007.

Uusi monitoimivarasto rakennettiin kesällä 2006, jonka yhteydessä on rauhallinen vierashuone, verstas ja halkoliiteri ja vieläpä runsaasti avaraa varastotilaa.

Vanhan avotakan tilalle rakennettiin Tulikiven varaava takka kevättalvella 2011.Vanha porakaivo sai väistyä käytöstä, kun kiinteistö liitettiin Jormasjoen vesiosuuskuntaan vuonna 2013.

Rannalle on kasattu rantakivistä pikkuruinen saari, jonne perheen isä nikkaroi myös soman sillan.

Tänäpäivänä mökin varustetaso mahdollistaa sen ympärivuotisen käytön. Keittiössä on astianpesukone, keraaminen liesi sekä mikroaaltouuni. WC-tilassa on pyykinpesukone.

Vuokatin läheisyys monipuoliset harrastusmahdollisuudet mahdollistavat koko perheen harrastukset niin kesällä kuin talvellakin. Myös Kajaani on alle puolen tunnin ajomatkan päässä.

Haluaisitko alkaa keräämään omia mökkimuistoja? Jos kiinnostuit, niin ota yhteyttä ja käydään yhdessä katsomassa tätä ihastuttavaa paikkaa!

Kohdetta välittää:

Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä

Viesti
Etunimi
Sukunimi
Puhelinnumero
Sähköposti

Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.

    Kohteen tiedot

    Perustiedot

    Kohdenumero
    659293
    Kohdetyyppi
    Mökki tai huvila
    Osoite
    Kalliopolku 7, 88620 KORHOLANMÄKI
    Omistusmuoto
    Omistus
    Huoneluku
    3
    Huoneet
    2 tupaa, 1 mh, ph, s, wc
    Asuinpinta-ala
    60 m2
    Kokonaispinta-ala
    140 m2
    Käyttöönottovuosi
    1969
    Sauna
    Kyllä
    Vapautuminen
    Sopimuksen mukaan

    Hintatiedot

    Myyntihinta
    123 000,00 €
    Kiinteistövero
    149€/vuosi

    Tiekokouksessa suunniteltu tien huoltotoimenpiteitä, mm. tierumpujen korjauksia.

    Varustus

    Keittiö

    Keittiö: lautaparketti, hirsi, maalattu paneeli

    Pesutilat

    Sauna: Laatta, hirsi,paneeli.

    Säilytystilat

    Kellari, ulkovarasto

    Materiaalit

    Olohuone: lautaparketti, hirsi, maalattu paneeli. Kylpyhuone: saunassa. Eteinen: laatta, hirsi, paneeli. Wc: laatta, hirsi, paneeli. Yläkerta: lautaparketti, paneeli, paneeli

    Rakennuksen tiedot

    Rakennusmateriaali
    Puu
    Kattotyyppi
    Harja
    Kattomateriaali
    Pelti. Hyväkuntoinen.
    Lämmitysjärjestelmä
    Sähkö. Leivinuuni.
    Lämmönjakojärjestelmä
    Sähköpatterilämmitys
    Ilmanvaihtojärjestelmä
    painovoimainen
    Energialuokka
    Ei energiatodistusta
    Lisätietoa energiatodistuksesta
    Kohteelle ei lain mukaan tarvitse hankkia energiatodistusta

    Tontti ja kaavoitus

    Tontin pinta-ala
    2 000 m2
    Omistus
    Oma
    Tie perille
    Kyllä
    Kaavoitus
    Yleiskaava, rakennuslupa. Sotkamon kunta rakennustoimisto Sotkamon kunta rakennustoimisto
    Rakennusoikeus
    300 m2

    Rantaoikeudet

    Ranta
    Oma ranta
    Rannan pituus
    noin 40 m
    Vesistön tyyppi
    Järvi
    Lisätietoa vesistöstä
    Nuasjärvi
    Rannan kuvaus
    Rantaa on ruopattu pari kertaa. Matala ranta, jota ei ole käytetty viimeisten vuosien aikana.

    Vesi ja viemäröinti

    Käyttövesi
    Vesiosuuskunta.
    Lisätietoa käyttövedestä
    Jormasjoen vesiosuuskunta
    Viemäri
    Ei
    Lisätietoa viemäristä
    umpisäiliö ja likakaivo harmaille vesille
    Jätevesihuolto
    Umpisäiliö.
    Jätevesi-selvitys tehty
    Ei
    Lisätietoa kunnallistekniikasta
    Sotkamon kunta, Vesa Hakkarainen, p. +358 44 750 2142

    Palvelut ja liikenneyhteydet

    Palvelut: Kauppa 8km, Posti, Smartpost 8km, Sotkamon Terveysasema 15 km. Koulut: Tenetin koulu 9 km, Sotkamon lukio 15 km. Liikenneyhteydet: Sotkamo 15 km, Kajaani 29 km

    Lisätiedot

    Varainsiirtovero 4% kauppasummasta. Kiinteistö myydään irtaimistoineen.

    Asuntolaina –
    Avain unelmiesi kotiin

    Tutustu OP:n asuntolainaan
    Asuntolainan myöntää osuuspankki

    Mökkivakuutus
    vapaa-ajan asunnolle

    Tutustu OP:n mökkivakuutukseen
    Vakuutuksen myöntää OP Vakuutus Oy

    Pohja

    Sijainti

    Kuvat

    Hae asuntolainaaOsuuspankista!