Enkelistöntie 12, Kytäjärvi, Hyvinkää

Velaton myyntihinta 110 000 € Myyntihinta: 110 000 €
Pinta-ala
4,9 ha

Hyvinkään kaupungilla etuosto oikeus. Enkelistöntie on yksityistie ja sen kunnossapidosta vastaavat tien varren asukkaat. Vanha maatila millä on suvun tarina. Tila on siirtynyt Nobelin öljyntuonti osakeyhtiöltä Suomessa ja henkilöomistajilta Isoisoisälleni. Hän on ostanut tilan tammikuussa 1922, joten kolmen vuoden päästä tila olisi ollut suvussa 100 vuotta. Edellinen omistaja oli siis "Kytäjän kartano", mutta kartanon rälssitiloineen omisti tuossa vaiheessa Nobel yms. ulkomaiset omistajat. Isovanhempani ostivat tilan isoisoisältäni. Hänelle jäi kuitenkin vielä alue kirkolle menevän tien toiselta puolelta. Siellä on vieläkin isoisoäitini ihan pieni mökki, jossa hän loppuvaiheessa asusteli. Isovanhemmillani oli eläimiä. Hevosen aitaus oli siinä talon lähellä metsään päin. Lehmien laidun oli talon ja joen välissä. Joen toisella puolella oli pelto. Luonto on aina ollut lähellä tilalla ja metsän eläimiä on hoidettu. Peuroja on ruokittu talon ikkunan alla, eikä isoisäni ole ikinä sallinut metsästystä omilla maillaan. Ikkunan alla kävi syömässä myös valkoinen peura. Kun vanhempani perivät tilan, he alkoivat eläkkeelle jäätyään harrastusmielessä viljellä yrttejä luonnonmukaisesti. Viljely toisin laajeni jossain määrin kaupalliseksi, koska luomuyrteillä oli kysyntää. Tila on siis viimeksi ollut sertifioitu luomutila (2000-luvulla). Vanhemmillani oli myös eläimiä: lampaita, possuja, kanoja, ankkoja ja hanhia. Lammessa kasvatettiin karppeja ja ne talvehtivat siinä. Saattaa kai niitä vieläkin olla jäljellä, jos ovat lisääntyneet. Lammella on jo joitakin vuosia pesinyt kattohaikara. Eläimet kuuluvat tilan historiaan ja siinä mielessä positiivisesti suhtaudumme siihen, että jatkossakin tilalla pidettäisiin eläimiä, esim. hevosia. PS. Enkelistöntie nimi tulee sanasta Ängelistö. Peltoa kutsuttiin Ängelistöksi. Se on nyt jo lähes kadonnutta Nurmijärven murretta, jota isovanhempani puhuivat.

Kohdetta välittää:

Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä

Viesti
Etunimi
Sukunimi
Puhelinnumero
Sähköposti

Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.

    Kohteen tiedot

    Perustiedot

    Kohdenumero
    649049
    Kohdetyyppi
    Maatila
    Osoite
    Enkelistöntie 12, 05720 HYVINKÄÄ
    Omistusmuoto
    Omistus

    Hintatiedot

    Myyntihinta
    110 000,00 €

    Tila

    Pinta-ala
    4,9 ha
    Tilan jakaminen
    Voidaan lohkoa.
    Omistus
    Oma
    Tie perille
    Kyllä
    Kaavoitus
    Yleiskaava, suunnittelutarvealue. Tilalla on 4 laskennallista rakennuspaikkaa. Rakentaminen vaatii suunnittelutarveratkaisun. Yleiskaavasuunnittelija Hannu Lindqvist 0401554275

    Metsät ja pellot

    Metsien pinta-ala
    3 ha
    Metsien kuvaus
    Metsäarvio tehty 2018
    Metsäarvio
    Ei
    Metsänhoitosuunnitelma
    Ei
    Pellon pinta-ala
    2 ha
    Peltokuvaus
    Pelto on ollut kesannolla useamman vuoden. Pellon pinta-alaa ei ole mitattu ja arvio on n.1-2 ha.

    Vesi ja viemäröinti

    Vesijohto
    Ei
    Käyttövesi
    Kaivo.
    Lisätietoa käyttövedestä
    Vanha rengaskaivo. 22.11.2017 vesitutkimus.
    Viemäri
    Ei
    Jätevesihuolto
    Umpisäiliö, saostuskaivo, maasuodattamo.
    Jätevesi-selvitys tehty
    Kyllä
    Lisätietoa kunnallistekniikasta
    Käymälävedet ohjattu 5 m3 lasikuitusäiliöön vuodelta 1990. 3-osainen 5 m3 lasikuituinen saostuskaivo. Harmaat vedet johdetaan 3-osaiseen suodatinkenttään.

    Palvelut ja liikenneyhteydet

    Palvelut: Hyvinkään keskusta n. 15 km.

    Lisätiedot

    Hyvinkään kaupungilla etuosto oikeus. Enkelistöntie on yksityistie ja sen kunnossapidosta vastaavat tien varren asukkaat.

    Pohja

    Sijainti

    Kuvat

    Löydä remonttiapua palveluhausta

    Näytä palveluntarjoajat
    Palvelun tarjoaa OP-Palvelut Oy
    Hae asuntolainaaOsuuspankista!