Gunillankuja 2 A, Laajasalo, Helsinki

Velaton myyntihinta 419 000 € Myyntihinta: 419 000 €
Käyttöönottovuosi 1974
Pinta-ala
201,5 m2
6h + k + sauna + uima-allasosasto

AITOA RETROHENKEÄ JA PUHDASTA 70 -LUVUN TYYLIÄ VALOISASSA PERHEASUNNOSSA

Aidosta retrohengestä täyttyvä koti merellisestä ja puistomaisesta Laajasalosta. Huoneiston arkkitehtuurissa nousee mainiosti esille 70 -luvun aikakaudelle tyypilliset piirteet, kuten suuret valoa tuovat ikkunat ja runsas puupinnan käyttö sisustuksessa kuten puuviilupintaiset ovet sekä puiset kaiteet. Tämä hiljainen päätyasunto käsittää kaksi kerrosta, joihin sisältyy peräti neljä makuuhuonetta, uima-allasosasto, takkatila, olohuone ja ruokailutila. Huoneistolla on oma avoimin puistonäkymin suoraan etelään avautuva piha-alue, josta löytyy mm. herukkapensaita, omenapuu, pensastuija -aita ja muita istutuksia. Yläkerrassa voi puolestaan paistatella päivää tilavalta terassiparvekkeelta. Asuinympäristöstä löytyy paljon leikkikenttiä, aktiviteetti- mahdollisuuksia ulkoilureitteineen sekä koulut ja päiväkodit. Palvelutkin kehittyvät ympärillä uuden Laajasalon ostoskeskuksen myötä ja myös yhteydet kantakaupunkiin saavuttaa tulevaisuudessa nopeammin suunnitteilla olevan Kruunusilta -hankkeen myötä, joka yhdistää Laajasalon kantakaupunkiin kevyen liikenteen ja raideyhteyksien osalta jo 2020- luvulla. Tule retroilemaan ja ihastelemaan 70- luvun arkea ja luksusta samassa kuoressa ja sovi oma esittelyaikasi. Tiedustelut ja esittelyvaraukset: Mikko Piitulainen p. 040 564 7774/ mikko.piitulainen@op.fi

Tutustu kohteeseen heti ja kierrä huoneisto virtuaalisesti läpi linkissä: https://my.matterport.com/show/?m=Uig8auaTpw2

Kohdetta välittää:

Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä

Viesti
Etunimi
Sukunimi
Puhelinnumero
Sähköposti

Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.

    Kohteen tiedot

    Perustiedot

    Kohdenumero
    634752
    Kohdetyyppi
    Rivitalo
    Osoite
    Gunillankuja 2 A, 00870 HELSINKI
    Omistusmuoto
    Omistus
    Huoneluku
    5
    Huoneet
    6h + k + sauna + uima-allasosasto
    Asuinpinta-ala
    201,5 m2
    Kts yhtiöjärjestys.
    Kokonaispinta-ala
    201,5 m2
    Käyttöönottovuosi
    1974
    Yleiskunto
    Hyvä
    Kerros
    1-2/2
    Hissi
    Ei
    Sauna
    Kyllä
    Parveke
    On
    Ikkunat ja näköalat
    Tilava piha vehrein puistonäkymin eteläsuuntaan. Terassilaudoitus. Marjapensaita: puna- ja valkoherukkaa, mustaherukka- ja karviaismarjapensaat. Tuijapensas-aita. Omenapuu.
    Vapautuminen
    Sopimuksen mukaan

    Hintatiedot

    Myyntihinta
    419 000,00 €
    Neliöhinta
    2 079,40 €
    Hoitovastike
    463,45 €/kk
    Muu vastike
    80,60 €/kk
    Yhtiövastike yht
    544,05 €/kk
    Vesimaksu
    14,00 €/kk

    Postinkantomaksu 11,50 e. Peruskorjaushankkeen 2017-18 huoneistokohtainen yhtiölainaosuus ja rahoitusvastikkeen suuruus eivät ole vielä selvillä, vaan ne jyvitetään myöhemmin. Korjausvastikkeen kerääminen päättyy, kun uuden rahoitusvastikkeen kerääminen aloitetaan. Kustannusarvion mukaan huoneistolle tuleva velkaosuus on noin 79.267,03 euroa pitäen sisällään urakkaan liittyvät viemärityöt, kattotyöt, pihatyöt ja muut työt.

    Varustus

    Keittiö

    Keittiön varusteet: Jääkaappipakastin Samsung, erillisuuni Miele, keraaminen liesi Miele, integroitu mikroaaltouuni Miele, integroitu astianpesukone Miele, kaapistot, kiinteät valaisimet (välitasojen halogeenit).

    Pesutilat

    Saunan varusteet: Sähkökiuas. Kylpyhuoneiden varusteet: Yläkerran kylpyhuoneessa suihkukaappi, alakerrassa amme, molemmissa suihkut ja yläkerrassa peili- ja allaskaappi. Yläkerran kylpyhuoneessa pesukoneliitäntä ja vesikiertoinen lattialämmitys. Ylä- ja alakerrassa erillinen wc, alakerran wc:ssä peilikaappi. Alakerrassa uima-allas ja takkatila .Tilassa on vesikiertoinen lattialämmitys.

    Materiaalit

    Keittiön pintamateriaalit: Seinät maalattu, korkkilattia. Olohuoneen pintamateriaalit: Seinät maalattu/maalattu tiili, lattia tammiparkettia. Saunan pintamateriaalit: Seinät paneloitu, lattia Pukkilan laattaa. Kylpyhuoneen pintamateriaalit: Seinät pinnoitettua levyä, lattia Pukkilan kaakelia. Eteinen: Seinät maalattu, lattia tammiparkettia. Makuuhuoneiden pintamateriaalit: Seinät maalattu, lattia tammiparkettia.

    Taloyhtiö

    Taloyhtiön nimi
    Asunto Oy Gunillankuja 2
    Isännöitsijä
    Taloyhtiöpalvelut-Onnistutaan Ky, Kivisaarentie 3, 00960 Hki, Is. Joel Karvinen, joel@onnistutaan.fi
    Kiinteistönhuolto
    Huoltoyhtiö
    Asuinhuoneistoja
    42
    Autopaikat
    Autotalleja tai hallipaikkoja 7 kpl, sähköpistokepaikkoja 56 kpl
    Taloyhtiössä on
    Kaapeli-TV, laajakaista

    Rakennuksen tiedot

    Rakennusmateriaali
    Muu
    Kattotyyppi
    Tasa
    Kattomateriaali
    Huopa. Katto peruskorjattu.
    Lämmitysjärjestelmä
    Kaukolämpö
    Lämmönjakojärjestelmä
    Patterit. Lattialämmitykset vesikiertoisia. Kun käyttövesijärjestelmät tulevaisuudessa uusitaan, ei yhtiöön voi jäädä vesikiertoisia lattialämmityksiä, kts liite hallituksen tiedote 13.3.2018.
    Ilmanvaihtojärjestelmä
    Uima-allasosastoissa on koneellinen ilmanvaihto, muissa tiloissa painovoimainen.
    Energialuokka
    D 2013
    Lisätietoa energiatodistuksesta
    Kts. Energiatodistus.

    Tehdyt korjaukset

    Suoritetut korjaukset: Viemäreiden sukittaminen ja vesikattojen uusiminen 2018. Kaikki jäte -ja sadevesiviemärit on peruskorjattu sukittamalla 2017-2018. Ikkunoiden uusiminen 2012. Lämmönvaihdin ja ulko-ovet uusittu 2004, parvekepinnat uusittu 2001-2004. Parvekeovia kunnostettu 1998.

    Muut tiedossa olevat korjaukset

    Arvio tulevasta kehityksestä: Piharemontti 2018. Pihatöiden suunnittelu tehdään vuoden 2018 puolella. Pihojen kulkuväylät ja yleisvalaistus uusitaan. Yhtiössä märkätilojen kunnostuksesta vastaavat osakkaat itse, osakkaita autetaan märkätilojen kunnostuksen teettämiseksi. Kuntotutkimuksen (vuonna 2017) mukaan vesi- ja lämmitysjohtojen laajempiin saneerauksiin ei ole tarvetta 5-7 vuoteen. Katso yhtiön tiedotteet 13.3.2018 ja 15.5.2018. Yhtiöllä on hoitolainana peruskorjaushankkeesta (1 245 282,91 euroa / tilanne 31.12.2017); joka jyvitetään osakkaille myöhemmin.

    Tontti ja kaavoitus

    Tontin pinta-ala
    18 607 m2
    Omistus
    Vuokrattu
    Tontin vuokra-aika
    Vuokrasopimus päättyy 31.12.2030
    Kaavoitus
    Asemakaava. Helsingin kaupunki p,09 310 1691/vaihde.

    Palvelut ja liikenneyhteydet

    Palvelut: Uusittu Laajasalon ostoskeskus avataan 11/2018. Kauppakeskukseen on tulossa mm: K-Supermarket, S-Market, Alko, Kauneus ja terveys, Apteekki, Laajasalon kauneus- ja jalkahoitola, Optikko, Hair Today, Sisu Pesu, SOL pesula, Autokoulu Kulmis, Laajasalon Koti, Kukkakauppa, Fitness24Seven. Ravintolat ja kahvilat: Fafa's, Kotipizza, Marian Konditoria, Pallogrilli, Ravintola Blancco Grill, Sirin, Subway, Sport&Tapas Bar 3-0, kirjasto. Koulut: Tahvonlahden lähikoulu, Laajasalon ala-aste, yläaste, lukio. Päiväkoti: Päiväkodit lähellä. Tahvonlahden päiväkoti, yksityinen ja ruotsinkielinen päiväkoti, Rudolfin leikkipuisto ja iltapäiväkerhot. Rauhallinen merenllinen ympäristö, useita uimarantoja lähistöllä, metsäiset ulkoilumaastot ja lenkkeily -ja pyöräilyreitit ja hiihtoladut ympärillä. Laajasalon liikuntapuisto: Tennishalli, kuntosali, jalkapallokenttä, beach -volley kenttä, yleisurheilukenttä, kori -ja lentopallokentät. Tutustu Kruunusillat -hankkeeseen osoiteessa: http://www.uuttahelsinkia.fi/fi/kruunusillat Golf -jokamieskenttä. Rantaravintolat, Uimarannat. Venesatamat. Huvila-alueita. Liikenneyhteydet: Lähin bussilinja on 84. Linjat 85 ja 86 kulkevat vähän matkan etäisyydeltä. Suora yhteys Herttoniemen metroasemalle.

    Asuntolaina –
    Avain unelmiesi kotiin

    Tutustu OPn asuntolainaan
    Asuntolainan myöntää osuuspankki

    Hanki kotisi
    kokoinen vakuutus

    Tutustu OPn kotivakuutukseen
    Vakuutuksen myöntää OP Vakuutus Oy

    Pohja

    Sijainti

    Kuvat

    Apua muuttoon palveluhausta

    Näytä palveluntarjoajat
    Palvelun tarjoaa OP-Palvelut Oy
    Hae asuntolainaaOsuuspankista!