Kalliotie 4, Leppävesi, Laukaa

Velaton myyntihinta 129 000 € Myyntihinta: 129 000 €
Pinta-ala
128 m2
5h, k

Tiituspohjasta eli "Tiikkarista" vapautuisi reilun kokoinen koti uudelle perheelle. Tämä talo sijaitsee kallion päällä hieman korkeammalla kuin muut, kukkulan kuninkaana. Alunperin 1975 rakennettu ja 80-luvulla laajennettu, jotta on saatu myös autotalli. Tässä autotallissahan on rasvamonttu ja voimavirtapistoke, siellä on myös kodinhoitotila, jota pääsee muokkaamaan mieluisaksi. Autotalli ei ole ollut varsinaisessa käyttötarkoituksessa, mutta sen voi muuttaa halutessaan takaisin.

Mutta takaisin itse kotiin, täältä löytyy 4 huonetta, joista kolme makuuhuonetta ja yksi isompi huone esim olohuoneeksi sopiva tai pienellä muutostyöllä vaikka kahdeksi lisähuoneeksi. Toki on erikseen myös olohuone, ruokailutila ja 2017 uusittu keittiö. Olohuoneessa on nätti varaava takka, sekä 2017 asennettu ilmalämpöpumppu. Toinen ilmalämpöpumppu löytyy talon toisesta päädystä. Isompi perhe osaa arvostaa että talossa on kaksi erillistä wc:tä, etenkin teiniperheissä.

Iso 1700 neliön oma tontti. Tänne pääset toteuttamaan pihasuunnitelmia.

Tiituspohjassa on paljon lapsiperheitä, hyvät päiväkodit sekä paljon harrastusmahdollisuuksia. Eikä unohdeta meidän lähikauppaa (paras), josta saat myös postin palvelut.

Tämä talo on myös kuntotarkastettu 12.7.2023. Varaa pian oma esittelyaikasi!

Kohdetta välittää:

Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä

Viesti
Etunimi *
Sukunimi *
Puhelinnumero *
Sähköposti *

Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.

    Kohteen tiedot

    Perustiedot

    Kohdenumero
    559462
    Kohdetyyppi
    Omakotitalo
    Osoite
    Kalliotie 4, 41310 LEPPÄVESI
    Omistusmuoto
    Omistus
    Huoneluku
    5
    Huoneet
    5h, k
    Asuinpinta-ala
    128 m2
    Rakennuslupa piirustuksista
    Kokonaispinta-ala
    160 m2
    Yleiskunto
    Tyydyttävä
    Kerros
    Sauna
    Kyllä
    Vapautuminen
    Sopimuksen mukaan

    Hintatiedot

    Myyntihinta
    129 000,00 €

    Nykyisillä omistajilla on pörssisähkö. Pörssisähkön kuukausi maksu on ollut 5,23 €/kk. Kokonaissähkönkulutuskustannus 241,18 €/kk on ollut keskimääräinen kustannus aikavälillä 29.10.2022-31.07.2023, sisältäen sähköenergiamaksut. Perusmaksut 19,67 €/kk ja siirto 5,21 snt/kWh sekä sähköveron (2,79372 snt/kWh). Sähkönkulutus nykyisillä asukkailla (2 henkilöä) on ollut aikavälillä 29.10.2022.-31.7.2023 9098,44 kWh sisältäen lämmitys- ja taloussähkön.

    Varustus

    Keittiö

    Jääkaappi, pakastekaappi, erillisuuni, induktioliesi, liesikupu, astianpesukone, kiinteät valaisimet.

    Pesutilat

    Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc x 2, suihku, suihkuseinä, peilit, allaskaappi, pesukoneliitäntä Autotallissa, kiinteät valaisimet. Autotalissa kodinhoitotila ja tilassa sähköinen lattialämmitys

    Materiaalit

    Keittiö: Lattia: laminaatti Seinät: välitilalaatta, paneli. Olohuone: Lattia: lakattu parketti Seinät: maalattu. Makuuhuone 1: Lattia: muovi Seinät: maalattu. Makuuhuone 2: Lattia: muovi Seinät: maalattu. Makuuhuone 3: Lattia: muovi Seinät: maalattu. Kylpyhuone: Lattia: laatta Seinät: maalattu. Wc: Lattia: laatta Seinät: laatta, puolipaneli. Wc 2: Lattia: laatta Seinät: maalattu laatta, puolipaneli. Iso työhuone: Lattia: muovi Seinät: maalattu, kivi.

    Rakennuksen tiedot

    Rakennusmateriaali
    Muu
    Kattotyyppi
    Harja
    Kattomateriaali
    Pelti
    Lämmitysjärjestelmä
    Sähkö
    Lämmönjakojärjestelmä
    Sähköpatterilämmitys. Seinäpatterit. Lattialämmitys autotallissa.
    Ilmanvaihtojärjestelmä
    Koneellinen poisto
    Energialuokka
    E 2018
    Lisätietoa energiatodistuksesta
    E-luku 307

    Tehdyt korjaukset

    1980 luvun lopussa taloa laajennettu 2015 Sähköpatterit pääosin uusittu 2009 Sepelit sokkelin ympärille, sokkelin maalaus. Vesikate + aluskate. Räystäiden maalaus. Tuuletusviemärin eristys. Savupiippuun sääsuoja. 2011 Takan muuraus 2017 Ilmalämpöpumppujen asennus 2017-2018 Käyttövesiputkien uusiminen 2021 Rännit ja syöksytorvet uusittu 2023 Pesuhuoneen sähköpatterin uusiminen Keittiön osalta uusittu sähkö remontin yhteydessä

    Tontti ja kaavoitus

    Tontin pinta-ala
    1 700 m2
    Omistus
    Oma
    Tie perille
    Kyllä
    Kaavoitus
    Asemakaava (ohjeellinen tonttijako), Rakennuslupa 1975. Laukaan kunta Laukaan kunta

    Vesi ja viemäröinti

    Vesijohto
    Kyllä
    Käyttövesi
    Kunnan.
    Viemäri
    Kyllä
    Jätevesihuolto
    Kunnan.

    Palvelut ja liikenneyhteydet

    Palvelut: Lähikauppa K-Market Tiitus n. 1 km, Tiitus pizzeria n. 1.6 km, Kauppakeskus Seppään n. 8 km, Jyväskylän keskustaan n. 10 km, Laukaan monipuoliset palvelut (mm. Seututerveyskeskus, S-market, K-Supermarket, Osuuspankki) n. 16 km. Koulut: Leppäveden koulu, esikoulu 1-3 lk n. 1.5 km, Leppäveden vanha koulu 4-6 lk. n. 5 km (pyörällä n. 3 km), Yläkoulut Vihtavuoressa ja Laukaassa, Laukaassa myös lukio. Päiväkoti: Merikarhu n. 1.5 km, Viilinki n. 2 km, Laukaan aurinko (vuoropk) n. 5 km. Leppäveden liikuntahalli jossa monipuolisia liikuntaharrastusmahdollisuuksia n. 1.5 km Leppävedeltä löytyy myös tekonurmikenttä. Lisäksi liikuntahallin yhteydessä on kivituhkapintainen pienpallokenttä. Ulkoilijoiden tarpeita tyydyttää liikuntahallin yhteydessä oleva valaistu latu/pururata. Liikenneyhteydet: Linja-auto

    Asuntolaina –
    Avain unelmiesi kotiin

    Tutustu OP:n asuntolainaan
    Asuntolainan myöntää osuuspankki

    Hanki kotisi
    kokoinen vakuutus

    Tutustu Pohjola Kotivakuutukseen
    Vakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus Oy

    Pohja

    Kuvat

    Sijainti

    Powered by Esri

    Kohdetta välittää

    Jyväskylä OP Koti Keski-Suomi Oy LKV

    Kauppakatu 22, JYVÄSKYLÄ

    010 256 5950 Katso puheluhinnat

    Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
    Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.

    Pyydä esite välittäjältä
    Hae asuntolainaaOsuuspankista!