Kytöportaantie 157, Kirkonkylä, Nurmijärvi
MAAT YHTENÄISELLÄ ALUEELLA
Tilan kaikki maat yhdessä osassa, ei ole erillisiä pelto- tai metsäalueita kunnan alueella. Tila sisältää pelto ja metsäalueita. Paljon tasaista peltomaata, joka sopii viljelykseen tai muuhun käyttötarkoitukseen. Tilalta hyvä tieyhteys Rajamäentielle.
METSÄ JA PELTOMAATA
Tilan pinta-alasta noin puolet on metsämaata ja noin puolet peltomaata. Metsämaa suurelta osalta nuorta metsää, metsäarvio tehty. Pellot pääosin avo-ojilla, on saatu EU tukea.
HIRSITALO
Asuinrakennus on pääosin hirsirakenteinen, peruskorjattu 80-luvulla. Rakennuksessa on monipuolista tilaa kolmessa kerroksessa. Asuinhuoneet valoisia ja avaria. Asuinrakennuksen yhteydessä tasainen puutarhapiha, joka tarvittaessa aidattavissa esimerkiksi lemmikeille. Tilalla sijaitsee useita talousrakennuksia esimerkiksi varastotilaksi, lisäksi kahden auton autotalli.
PALVELUT LÄHELLÄ
Rajamäen palvelut noin 5 km ja Nurmijärven Kirkonkylän palvelut noin 5 km. Nurmijärven Kirkonkylässä on useita ruokakauppoja, lounasravintoloita, kunnan pääkirjasto, elokuvateatteri, keilahalli, terveysasema ja paljon muita palveluja.
Rajamäellä mahtavat ulkoilumaastot. Sääksjärven ja Kiljavannummen alue ympäristöineen tarjoavat monenlaisia ulkoilu- ja retkeilymahdollisuuksia vesillä ja maastossa. Alueella on yhteensä noin 35 km kunnan ylläpitämiä ulkoilureittejä/hiihtolatuja.
Ajoaikoja: Kauppakeskus Sello (Leppävaara) noin 35 min. Kauppakeskus Jumbo (Vantaa) noin 25 min. Kivistön juna-asema noin 20 min. Kauppakeskus Willa Hyvinkää noin 25 min
TERVETULOA TUTUSTUMAAN
Varaa aika henkilökohtaiseen esittelyyn oheisella yhteydenottolomakkeella tai soita suoraan Jari Selenius, 050 482 1769, jari.selenius@op.fi
Autan mielelläni myös teidän oman asuntonne myynnissä.
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 558850
- Kohdetyyppi
- Maatila
- Osoite
- Kytöportaantie 157, 01900 NURMIJÄRVI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 4
- Huoneet
- 4h, k, ph, s, vh
- Asuinpinta-ala
- 130 m2Kerrosala 150 m2 ja huoneistoala 130 m2 Rakennus- ja huoneistorekisteriotteen mukainen. Ei ole tarkastusmitattu
- Kokonaispinta-ala
- 155 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1929
- Yleiskunto
- Tyydyttävä
- Kerros
- Sauna
- Kyllä
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 498 000,00 €
- Kiinteistövero
- 234,41 euroa/vuosi 2022
Öljynkulutus ollut noin 3000 litraa/vuosi. Sähkönkulutus ollut 3800 kWh/v. Tiemaksu 1500 €/vuosi ilman kunnan avustusta. Avustuksen suuruus selviää alkuvuodesta 2024. Kustannukset ja kulutukset perustuvat nykyiseen kulutukseen ja ne saattavat muuttua ilmoitetuista käytön mukaan ja voivat siten olla pienempiä tai suurempia riippuen asukasmäärästä, asumistottumuksista ja palvelun tarjoajasta.
Varustus
Keittiö
Jääviileäkaappi, pakastekaappi arkkupakastin kellarissa, keraaminen liesi 2019, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.
Pesutilat
Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc 2 kpl, suihku, peilit molemmissa wc tiloissa, pesukoneliitäntä yläkerrassa pukuhuoneessa, kiinteät valaisimet.
Säilytystilat
Vaatehuone, yläkerran varastohuoneet
Materiaalit
Keittiö: Muovimatto. Olohuone: Lankku parketti 23 mm. Makuuhuone 1: Lankku parketti 23 mm. Makuuhuone 2: Kokolattiamatto. Makuuhuone 3: Kokolattiamatto. Kylpyhuone: Muovi/muovi. Eteinen: Lankku parketti 23 mm. Wc: Alakerran wc Laatta lattia (sähköinen lattialämmitys), yläkerran wc muovimatto..
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Hirsi. Vuonna 1981 peruskorjauksen yhteydessä laitettu sisäpuolelle 50 mm lisäeristys.
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Pelti. Pelti uusittu vuonna 2020.
- Lämmitysjärjestelmä
- öljy. Öljysäiliön sijainti:Kellarissa, muovisäiliö 2 x 1500 litraa, Öljysäiliö ei tarkastettu. Öljykattila uusittu vuonna 2019.
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painovoimainen
- Energialuokka
- E 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Energiatodistus voimassa 12.8.2033 saakka.
Tehdyt korjaukset
Vuoden 1981 peruskorjaukseen rakennuslupa haettu ja lopputarkastettu.
Tila
- Pinta-ala
- 32,2 ha
- Kuvaus
- Tilan kokonaispinta-ala 32,2 hehtaaria, josta peltoa noin 14,39 hehtaaria, metsää noin 14,5 hehtaaria. Loppuosa tie ja joutomaata.
- Tilan jakaminen
- Myydään kokonaisena.
- Omistus
- Oma
- Tie perille
- Kyllä
- Kaavoitus
- Yleiskaava, suunnittelutarvealue, Rakennuslupa 1979. Yleiskaava, koko tila on yleiskaava-alueella. M2 Maa- ja metsätalousvaltainen alue. Nurmijärven kunta, p. 040 317 2394
Metsät ja pellot
- Metsien pinta-ala
- 14.5 ha
- Metsien kuvaus
- Metsä suurin osa noin 30 vuotta sitten istutettua "nuorta metsää", lisäksi "vanhaa metsää" noin 1 hehtaari. Metsäarvio tilattu.
- Metsäarvio
- Ei
- Metsänhoitosuunnitelma
- Ei
- Pellon pinta-ala
- 14.39 ha
- Peltokuvaus
- Avo-ojat. Pelloille myönnetty EU tukea.
Vesi ja viemäröinti
- Vesijohto
- Kyllä
- Käyttövesi
- Kaivo.
- Lisätietoa käyttövedestä
- Rengaskaivo 7 m syvä, kaivon vesi ei riitä, kaivo uusittava porakaivoksi.
- Viemäri
- Kyllä
- Lisätietoa viemäristä
- Kaksi sakokaivoa. Jätevesijärjestelmä tarkastettu ja hyväksytty nykyisen omistajan käyttöön, mutta jätevesijärjestelmä ei täytä nykyisiä vaatimuksia, on uusittava.
- Jätevesihuolto
- Saostuskaivo.
- Jätevesi-selvitys tehty
- Ei
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Nurmijärven Kirkonkylä ja Rajamäen palvelut noin 5 km. Koulut: Ala-aste, yläaste lukio noin 5 km. Päiväkoti: Nurmijärven Kirkonkylässä useita. Liikenneyhteydet: Rajamäentie linja-auto noin 1 km ja kivenkyyti.
Pohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Klaukkala OP Koti Uusimaa Oy LKV
Liikekuja 1, KLAUKKALA
010 254 2855 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.