Untamontie 9 H, Käpylä, Helsinki
Pala parasta Käpylää, ylimmän kerroksen kaunis koti Untamontiellä.
Valoisa ja selkeä, neliöitään avaramman oloinen kokonaisuus, jossa on ihanan levollinen tunnelma. Tehokas läpitalon pohjaratkaisu tarjoaa hyvät oleskelutilat, kaksi makuuhuonetta sekä vuonna 2020 uusitun keittiön. Olohuoneesta on käynti pienelle parvekkeelle.
Yhteisöllinen taloyhtiö koostuu 72 asunnosta, piha-alue on puistomainen ja kaunis. Yhtiöstä on pidetty tunnollisesti huolta mm. linjasaneeraus on tehty vuonna 2009, jolloin myös kylpyhuoneet on uusittu. Seuraavaksi taloyhtiö suunnittelee energiatehokkaaseen maalämpöön siirtymistä.
Vehreät ulkoilumaastot ja lähiluonto aukeavat lähes kotiovelta ja kävelyetäisyydeltä löytyy lisäksi useampi päiväkoti ja ala- ja yläkoulu. Tällä sijainnilla nautit sujuvasta arjesta Käpylän palveluiden, puistojen ja hyvien liikenneyhteyksien äärellä.
Olympiakylän asunnot ovat kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuisia ja erittäin suosittuja. Keväällä 2015 tehtiin alueelle asemakaavan muutos, jonka tavoitteena on turvata alueen rakennusten, pihojen ja lähiympäristön muodostaman kokonaisuuden säilyminen. Olympiakylä onkin poikkeuksellisen hyvin säilynyt ja säilyttänyt alkuperäisen tunnelman ja ilmeen.
Tervetuloa tutustumaan tähän ihastuttavaan kotiin!
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 558664
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Untamontie 9 H, 00610 HELSINKI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 3
- Huoneet
- 3 h, k, kph, parveke
- Asuinpinta-ala
- 52 m2Toimeksiantajan käsitys pinta-alasta 52
- Kokonaispinta-ala
- 52 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1940
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 3/3
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On
- Parvekkeen kuvaus
- Pieni parveke länteen, vehreälle sisäpihalle.
- Ikkunat ja näköalat
- Läpitalon huoneisto, keittiö ja toinen makuuhuone idän suuntaan, toinen makuuhuone, olohuone sekä parveke länteen vehreälle piha-alueelle
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 298 108,03 €
- Velaton hinta
- 312 000,00 €
- Lainaosuus
- 13 891,97 €
- Neliöhinta
- 6 000,00 €
- Hoitovastike
- 415,80 €/kk
- Rahoitusvastike
- 173,25 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 589,05 €/kk
Kaukolämpö sisältyy hoitovastikkeeseen. Vesimaksun peruste: sisältyy hoitovastikkeeseen. Hoito- ja rahoitusvastike määräytyy yhtiöjärjestyksessä olevan vastike per penniä mukaisesti - eli tämän asunnon osalla tuo määrä oli 770. Saunamaksu 10,00 €/kk klo 14-17 ja 20,00 €/kk klo 17-22. Yhtiöllä on hoitolainaa 82.000€/31.12.2022
Varustus
Keittiö
Jääkaappipakastin, erillisuuni, liesitaso, keraaminen liesi, liesituuletin, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.
Pesutilat
Kylpyhuone, suihku, suihkukaappi, peilikaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, kiinteät valaisimet.
Säilytystilat
Kellari, jäähdytetty kellari
Materiaalit
Keittiö: Tammilautaparketti, seinät maalattu. Olohuone: Tammilautaparketti, seinät maalattu. Makuuhuone 1: Tammilautaparketti, seinät maalattu. Makuuhuone 2: Tammilautaparketti, seinät maalattu. Kylpyhuone: Lattia ja seinät laatoitettu. Eteinen: Tammilautaparketti, seinät maalattu.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto-osakeyhtiö Untamontie 9
- Isännöitsijä
- Olympiakylän Huolto / Outi Korte
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 72
- Liikehuoneistoja
- 6
- Liikehuoneistojen pinta-ala
- 289,5 m2
- Taloyhtiössä on
- Sauna, talopesula, kuivaushuone, mankeli, pyörävarasto, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Tiili
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Pelti
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- painovoimainen
- Energialuokka
- G 2013
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- voimassa 11.1.2025
Tehdyt korjaukset
1984 rakennettu sauna 1994 ikkunat kunnostettu 2003 uusittu lämmönsiirrin 2006 kunnostettu parvekkeet 2007-2009 uusittu (perinteinen) käyttövesi putket, viemärit ja sähkönousut 2009 uusittu kourut, rännit ja kattoturvatuotteet 2009-2010 entisöity porrashuoneet 2016 ikkuna karmien ja —peltien huoltomaalaus 2017-2018 lukituksen uusiminen 2018 uusittu 2 jätehuonetta 2019 uusittu I jätehuone. Asunnon remontit: Keittiöremotti vuonna 2020, uusittu kodinkoneet, kaapistot sekä keittiön tasot.
Suunnitellut korjaukset
Maalämpö, yläpohjan lämmöneristys, aurinkopaneelit; Ylimääräinen yhtiökokous 29.3.2022 päättl maalämpöön siirtymisestä ja valitsi urakoitsijaksi Tom Allen Senera Oy:n. Urakka rahoitetaan lainalla. Lainavaltuutus 750 000 €. Tilikauden 2022 aikana neuvottelut etenivät ja sopimusta valmisteltiin siten että urakka voidaan toteuttaa tilikauden 2023 — 2024 aikana.
Muut tiedossa olevat korjaukset
Alustava kunnossapitosuunnitelma 1-5 vuotta - Peltikaton kuntoa seurataan sekä tarvittaessa kattoturvatuotteiden tarkastus ja päivitys - Julkisivun ja parvekkeiden kuntoa seurataan kuntoarvioinnin avulla. - Julkisivun ja parvekkeiden tarkempi kuntotutkimus ja mahdollinen peruskorjaus
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 6 004 m2
- Omistus
- Vuokrattu
- Vuokralleantaja
- Helsingin kaupunki
- Tontin vuokra-aika
- Vuokrasopimus päättyy 2050
- Kaavoitus
- Asemakaava. Helsingin kaupunki
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Useita lähikauppoja, Alepa, K-market Masurkka, K-Supermaket Mustapekka, Käpylän kirjasto, Oulunkylän terveysasema. Koulut: Käpylän peruskoulu (myös espanjan luokka), Käpylän koulu, Yhtenäiskoulu. Päiväkoti: Useita alueella. Kumpulan maauimala, Vanhankaupunginlahden ulkoilureitit ja luonnonsuojelualue. Liikenneyhteydet: bussit Koskelantieltä ja Mäkelänkadulta, raitiolinja Mäkelänkadulta. Käpylän juna-asema
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Helsinki OP Koti Uusimaa Oy LKV
Mikonkatu 13, HELSINKI
010 255 5900 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.