Kylätie 18 A, Etelä-Haaga, Helsinki
Viihtyisä ylimmän kerroksen kolmio vehreästä Etelä-Haagasta.
Tästä kauniisti ajan henkeä kunnioittaen remontoidusta läpitalon kolmiosta löydät erillisen keittiön, kaksi tilavaa makuuhuonetta alkuperäisin vaatekaapein, vuonna 2013 remontoidun kylpyhuoneen ja hyvän kokoisen olohuoneen omalla parvekkeella.
Asunnon keittiö on uusittu vuonna 2012. Remontissa keittiöön teetettiin mittatilaustyönä uudet kaapistot ja asennettiin tyylikäs 6-kulmainen laattalattia. Samassa yhteydessä asunnon lattia uusittiin talon rakennusvuoden 1957 tyyliin sopivasti tammimosaiikkiparketilla ja asuntoon asennettiin uudet kaapistot. Vuotta myöhemmin vuonna 2013 asunnon kylpyhuone uusittiin toiminnalliseksi ja ajattomaksi. Rakkaudella pidetty koti näyttää edelleen kuin vasta remontoidulta.
Asunto Oy Kylätie 18 sijaitsee omalla tontillaan keskeisellä paikalla Etelä-Haagassa, lähellä sekä Haagan peruskoulua, päiväkoteja, Etelä-Haagan kirjastoa että useampaa lähikauppaa ja tunnelmallisia paikallisia kahviloita. Huopalahden juna-asemalle, josta pian myös Raide-jokeri kulkee, matkaa kävellen noin 5 minuutissa ja puistoista pääsee nauttimaan muutaman minuutin kävelymatkan päästä. Taloyhtiöstä löytyy saunatilat ja pesutupa.
Yhtiössä suoritettiin julkisivun rappauskorjauksia syksyllä 2022, joista lainaosuus jyvitettiin osakkaille toukokuussa 2023. Lainaosuuden voi maksaa pois kertasuorituksena heinäkuussa tai lyhentää rahoitusvastikkein 1.9.2023 alkaen.
Ihanan tunnelmallinen koti, keskeisellä, samalla rauhallisella sijainnilla. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan!
Myyntiä hoitaa: Jutta Mikkonen kiinteistönvälittäjä LKV, KiLAT 0400459217 jutta.mikkonen@op.fi
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 555237
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Kylätie 18 A, 00320 HELSINKI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 3
- Huoneet
- 3h + k + parv.
- Asuinpinta-ala
- 67 m2Toimeksiantajan käsitys pinta-alasta 67
- Kokonaispinta-ala
- 67 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1957
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 3/3
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On
- Parvekkeen kuvaus
- Parveke kauniin vehrein näkymin.
- Ikkunat ja näköalat
- Läpitalon asunto, jossa ikkunat noin länteen ja noin itään.
- Vapautuminen
- noin 2kk kaupanteosta
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 358 857,44 €
- Velaton hinta
- 368 000,00 €
- Lainaosuus
- 9 142,56 €
- Neliöhinta
- 5 492,54 €
- Hoitovastike
- 360,25 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 360,25 €/kk
- Vesimaksu
- 30,00 €/hlö/kk
Julkisivun kunnostus- ja maalaustyöt ovat valmistuneet syksyllä 2022. Lainaosuus tälle asunnolle on 9142,57 euroa. Osakkaat voivat maksaa lainaosuutensa pois 31.7.2023 mennessä tai lyhentää lainaosuutta rahoitusvastikkein 1.9.2023 alkaen. Rahoitusvastike on 1,70 €/m2/kk eli tälle asunnolle 111,35 €/kk. Pesutupa 1,80 €/koneellinen. Hoitovastike perustuu jyvitettyihin neliöihin, joita tässä asunnossa on 65,5. Hallitukselle myönnettiin valtuudet kahden ylimääräisen yhtiövastikkeen perimiseen mikäli tilitilanne antaa siihen aihetta.
Varustus
Keittiö
Jääkaappipakastin, erillisuuni, liesitaso, induktioliesi, liesituuletin, mikroaaltouuni, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet yläkaappien alla. Keittiö kattavasti remontoitu vuonna 2012.
Pesutilat
Kylpyhuone, suihku, suihkuseinä, peilikaappi, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet peilikaapissa, allas, rättipatteri. Kylpyhuone täysin remontoitu vuonna 2013.
Säilytystilat
Kellari, vintti
Materiaalit
Keittiö: Pukkilan Natura 6-kulmainen tumman harmaa laattalattia, valkoiseksi maalatut seinät. Olohuone: Tammimosaiikkiparketti, valkoiseksi maalatut seinät. Makuuhuone 1: Tammimosaiikkiparketti, valkoiseksi maalatut seinät. Makuuhuone 2: Tammimosaiikkiparketti, valkoiseksi maalatut seinät. Kylpyhuone: Pukkilan laatat, lattiassa harmaa laatta ja seinissä valkoinen. Eteinen: Tammimosaiikkiparketti, valkoiseksi maalatut seinät.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Kylätie 18
- Isännöitsijä
- Isännöintikuula, isännöitsijä Matti Kuula p. 040 5410 933
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 21
- Autopaikat
- 3 kpl, 3 kpl
- Taloyhtiössä on
- Sauna, talopesula, kuivaushuone, pyörävarasto, mahdollisuus autopaikkaan
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Tiili. Tiilimuurausrunko.
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Pelti. Saumattu peltikate.
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painovoimainen
- Energialuokka
- G 2013
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- e-luku: 249. Energiatodistus voimassa 30.12.2024 asti.
Tehdyt korjaukset
1995 Jätekatos 1999 Pesutupa 1999 Katon lumiesteet 2002 Läm. käyttöveden vaakalinjojen uusinta kellarissa 2003 Kaukolämmön alajakokeskus 2004 Parvekkeiden ovien ja ulkoikkunoiden maalaus 2008 Käyttövesiputkistojen uusiminen 2011 Katon kunnostus 2014 Tontin raja-aitojen uusiminen 2016 Viemäreiden sukitus /kunnostus 2017 Taloyhtiön lukkojen uusiminen 2018 Parvekkeiden kunnostus 2021 Julkisivun rappauspinnan kuntotutkimus 2022 Julkisivun rappauspinnan kunnostus ja maalaus 2022 Uloimpien ikkunoiden maalaus ulko- ja sisäpuolelta. Asunnon remontit: Tammimosaiikkiparketti uusittu vuonna 2012. Samassa yhteydessä teetetty mittatilauskaapistot olohuoneeseen sekä teetetty mittatilauksena puusepältä kaikki keittiön kaapistot. Keittiön lattiaan asennettu Pukkilan Natura 6-kulmainen tumman harmaa laattalattia. Kaikki seinät ja katto tasoitettu ja maalattu. Kylpyhuone uusittu täysin vuonna 2013, Pukkilan laatat. Keittiön pyrolyysi-uuni ja jääkaappi (Siemens) uusittu 2021-2022.
Muut tiedossa olevat korjaukset
Kunnossapitotarveselvitys 2023-2028 (päivitetään vuosittain yhtiökokouksessa): 2025 Saunan ja pesutuvan kunnostus 2026 Rappukäytävän kunnostus
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 3 157 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Helsingin kaupungin kaavoitusosasto
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: K-market ja Alepa (etäisyys n. 400 metriä), Etelä-Haagan kirjasto (etäisyys n. 300 metriä), apteekki ja ihanan tunnelmallisia kahviloita lähellä. Koulut: Haagan peruskoulu (etäisyys n. 300 metriä). Päiväkoti: Päiväkoti Haaga ja Päiväkoti Kylätie (etäisyys molempiin n. 200 metriä). Liikenneyhteydet: Erittäin hyvät yhteydet busseilla lähikaduilta, Huopalahden juna-asemalle etäisyys n. 400 metriä. Juna-asemalta kulkee v. 2024 alkaen myös Raide-Jokeri.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Helsinki OP Koti Uusimaa Oy LKV
Hakaniemenranta 1, HELSINKI
010 255 5900 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.