Sairashuoneenkatu 24 C, Port Arthur, Turku

Velaton myyntihinta 499 000 € Myyntihinta: 499 000 €
Käyttöönottovuosi 1963
Pinta-ala
115 m2
2-tasoinen, 5h, rh, 2xkph, vh, lasit.p

Ylin kerros, päätyhuoneisto ja muuttovalmis, siinä tämä uniikki koti!

Ainutlaatuinen tilaisuus näyttävää kotia etsivälle taloyhtiöstä, jossa isot saneeraukset on jo tehty! Tässä asunnossa täyttyvät haaveet runsaista neliöistä sijoitettuna kahteen tasoon. Huoneiston pohjaratkaisu on muuntautumiskykyinen monenlaisiin tarpeisiin.

Arvokkuutta huokuva kaksikerroksinen asunto sijaitsee Turun keskustassa, Port Arthurin kaupunginosassa, päättyvän kadun päässä. Tämän päätyhuoneiston ikkunoiden näkymät avautuvat kolmeen eri ilmansuuntaan kauas keskustan kattojen ylle ja satamaan päin. Koti on omassa rauhassaan, eivätkä liikenteen äänetkään ulotu häiritsemään seesteistä arkea. Aamuisin ja iltaisin voi seurata olohuoneen ikkunoista laivaliikennettä.

Kun asuntoon astuu sisään, avautuu ensimmäiseksi näkymä aina Ruissalon laivaväylälle saakka. Luonnonvalo pääsee sisään kolmeen suuntaan avautuvista ikkunoista. Alakerran tiloihin kuuluvat keittiö, ruokailutila, kaksi asuinhuonetta ja kylpyhuone, sekä aivan ihastuttavan tilava olohuone, joka on rakennuksen päädyn levyinen. Olohuoneessa on myös linjakas, toimiva avotakka, ja olohuoneesta kuljetaan lasitetulle parvekkeelle. Metallisten kierreportaiden päässä yläkerrassa on aula, jonka vastakkaisilta puolilta löytyvät tämän tason kaksi asuinhuonetta. Yläkerrassa on oma täysin varusteltu kylpyhuone. Ja bonuksena on toiseenkin kerrokseen oma sisäänkäynti porraskäytävästä. Olisiko täällä yläkerrassa etätyötilat, teinin oma maailma vai ehkä kotiteatteri?

Asuinalueena Portsalle luonnetta antavat sympaattiset puutaloyhtiöt. Täällä kaikki palvelut löytyvät läheltä, tai vielä lähempää: lähikauppa on kadun vastakkaisella puolella. Leipomon myymälään matkaa on kaksi kadunkulmaa ja kohta onkin vastassa jo seuraava päivittäistavaramyymälä. Kauppatorille matkaa on noin 1,8 kilometriä, kävellen etäisyys taittuu noin 20 minuutissa ja pyöräillen 5 minuutissa. Rautatieasema sijaitsee vain 700 metrin päässä. Täältä on myös helppo omalla autolla solahtaa mukaan tien E18 liikenteeseen esimerkiksi kohti Helsinkiä.

Taloyhtiö on hyvin hoidettu, kaikki suuret korjaukset on jo suoritettu. Merkittävimpiä näistä asumismukavuuden näkökulmasta on ollut putkistosaneeraus, joka on tehty vuosien 2016 ja 2017 aikana. Hissien uusiminen tai korjaus on suunnitteilla 4 - 10 vuoden aikajänteellä, mutta muuten pienemmät tarpeen tulevat korjaukset katetaan yhtiön kassavaroin. Autopaikkoja yhtiöltä löytyy sekä pihapaikkoina, että autotalleista. Pysäköintipaikat jaetaan jonotusperiaatteella.

Huoneiston teknisiin ominaisuuksiin kuuluvat yläkerran kaksi ilmalämpöpumppua. Ne varmistavat, että koti pysyy myös kesäaikaan mukavan viileänä. Muuten yhtiössä on koneellinen ilmanvaihto, joka on varustettu lämmön talteenotolla.

Taloyhtiön pihalla aloittavat syreenit kukintansa. Tervetuloa aistimaan tämän kodin tunnelmaa, varaathan oman esittelyaikasi!

Sanna Varjanne LKV, FM, yhteyspäällikkö 040 756 9496 sanna.varjanne@op.fi

Kohdetta välittää:

Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä

Viesti
Etunimi *
Sukunimi *
Puhelinnumero *
Sähköposti *

Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.

    Kohteen tiedot

    Perustiedot

    Kohdenumero
    555158
    Kohdetyyppi
    Kerrostalo
    Osoite
    Sairashuoneenkatu 24 C, 20100 TURKU
    Omistusmuoto
    Omistus
    Huoneluku
    5
    Huoneet
    2-tasoinen, 5h, rh, 2xkph, vh, lasit.p
    Asuinpinta-ala
    115 m2
    Huoneisto koostuu kahdesta huoneistosta, jotka ovat yhdistetty. Yhtiöjärjestyksen mukaan huoneisto C69 (81 m²: 4 h+k) ja huoneisto C70 (34 m²: 2 h+kk). Kerrokset 7-8. Molempiin huoneistoihin ulko-ovi.
    Kokonaispinta-ala
    115 m2
    Käyttöönottovuosi
    1963
    Yleiskunto
    Hyvä
    Kerros
    7-8/7
    Hissi
    Kyllä
    Sauna
    Ei
    Parveke
    On, lasitettu
    Parvekkeen kuvaus
    Lasitettu ja kaihtimin varustettu parveke, joka jatkaa olohuoneen tilaa. Ilmansuunta etelä/kaakko. Näkymät Port Arthurin kaupunginosaan, myös Mikaelinkirkko antaa leimansa maisemalle.
    Ikkunat ja näköalat
    Päätyhuoneisto. Esteettömät näkymät kolmeen suuntaan. Olohuoneesta voi katsella aina Ruissalon laivareiteille saakka. Lasitetun parvekkeen ilmansuunta etelä/kaakko.
    Vapautuminen
    Heti

    Hintatiedot

    Myyntihinta
    499 000,00 €
    Neliöhinta
    4 339,13 €
    Hoitovastike
    483,00 €/kk
    Yhtiövastike yht
    483,00 €/kk

    Pakolliset kustannukset hoitovastikkeen lisäksi ovat vesi+sähkö, molemmat kulutuksen mukaan. Hoitovastike jakautuu seuraavasti; C 69 340,20 EUR ja C70 142,80 EUR.

    Varustus

    Keittiö

    Jääkaappipakastin Siemens, erillisuuni Siemens, keraaminen liesi Siemens, liesituuletin aktiivihiilisuodattimella, astianpesukone integroitu, koneen leveys 45cm, kaapistot Charmia, ovet on huoltomaalattu vuonna 2022., kiinteät valaisimet. Työtasot ovat kiveä. Keittiö on täysin uusittu vuonna 2010 ja päivitetty vuonna 2022.

    Pesutilat

    Kylpyhuoneet 2kpl, oma molemmissa kerroksissa Molempien kph:iden suihkut ovat sadesuihkuja, suihkuseinä molemmissa kph:ssa. Alakerran kph:ssa Villeroy Bochin peili, yläkrs:ssa käytännöllinen peilikaappi. Allaskaappi molemmissa kph:ssa. Pesukoneliitäntä on sijoitettu yläkerran kph:een, lattialämmitys on kaukolämmössä, kiinteät valaisimet. Linjalattiakaivo on tyylikäs unidrain molemmissa kph:ssa. Seinäkiinnitteiset WC-istuimet molemmissa kph:ssa.

    Säilytystilat

    Vaatehuone, vintti

    Materiaalit

    Keittiö: Seinät maalattu, lattia laminaatti. Olohuone: Seinät maalattu, lattia laminaatti. Makuuhuone 1: Seinät maalattu, lattia laminaatti. Makuuhuone 2: Seinät maalattu, lattia laminaatti. Makuuhuone 3: Seinät maalattu, lattia laminaatti. Kylpyhuone: molemmat kph:t on kokonaan laatoitettu. Eteinen: Seinät maalattu, lattia laminaatti. Asuinhuone: Seinät maalattu, lattia laminaatti, liukuovet. Pintamateriaalit tarkemmin: Kaikkien seinien maalin sävy on Tikkurilan Talkki. Lattiamateriaali on Trend Kompakt kalanruotolaminaatti.

    Taloyhtiö

    Taloyhtiön nimi
    Asunto Oy Sairashuoneenkatu 24
    Isännöitsijä
    Juhamatti Laaksonen, Turun Talohuolto Oy. Puh. 0304704400. juhamatti.laaksonen@turuntalohuolto.fi
    Kiinteistönhuolto
    Huoltoyhtiö
    Asuinhuoneistoja
    70
    Liikehuoneistoja
    3
    Liikehuoneistojen pinta-ala
    183 m2
    Autopaikat
    11 kpl
    Taloyhtiössä on
    Sauna, talopesula, kuivaushuone, mankeli, urheiluvälinevarasto, väestösuoja, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys, mahdollisuus autopaikkaan

    Rakennuksen tiedot

    Rakennusmateriaali
    Betoni
    Kattomateriaali
    Pelti. Peltikaton korjaukset 2000-2001.
    Lämmitysjärjestelmä
    Kaukolämpö
    Ilmanvaihtojärjestelmä
    Koneellinen, poistoilman lämmön talteenotto
    Energialuokka
    E 2007
    Lisätietoa energiatodistuksesta
    Todistus annettu 21.05.2013.

    Tehdyt korjaukset

    2000-2001 Peltikaton korjaus 2005 Pohjakerroksen sekä ulkopuolinen LVI.saneeraus 2008 Ikkunoiden uusiminen, julkisivusaneeraus 2010 Porrashuoneiden maalaus 2016/2017 Putkistosaneeraus. Rakennustoimistojussit Oy 2018 Lukitus iLoq 208 Pihan ulko-ovet 2019 Takapihan rappuihin lisätty lämmitys, pinnoitus 2020 2020 Oviautomatiikan asennus etupihan ulko-oviin. Turun Lukko Oy 2021 Jätepisteen uusiminen. Hannoa 2022 Liikerakennuksen katon uusiminen ajankohtainen.. Asunnon remontit: Huoneistossa on tehty taloyhtiön putkistosaneerauksen yhteydessä vuosina 2016-2017 peruskorjaukset molempiin kylpyhuoneisiin. Isännöitsijäntodistuksen mukaan osakkaan ilmoittamana: vuonna 2010 seuraavat toimenpiteet Keittiö - kaapistot, välitilalaatat ja kivitasot uusittu. Kaikki keittiökoneet uusittu. Uudet viemärisulut asennettu.

    Suunnitellut korjaukset

    Vuosihuoltokorjauksiin vuodelle 2022 on varattu 46.000 EUR. Akilliset suuremmat korjaukset katetaan lainoin.

    Muut tiedossa olevat korjaukset

    Kunnossapitotarveselvityksen mukaan: Hissien saneeraus ajankohtainen 4-10 vuoden sisällä. Talon tiilipäätyjen huoltomaalaus ajankohtainen 0-1 vuotta sisällä. - > Työ on käynnissä.

    Tontti ja kaavoitus

    Tontin pinta-ala
    2 928 m2
    Omistus
    Oma
    Kaavoitus
    Asemakaava. Turun kaupunki

    Asuntolaina –
    Avain unelmiesi kotiin

    Tutustu OP:n asuntolainaan
    Asuntolainan myöntää osuuspankki

    Hanki kotisi
    kokoinen vakuutus

    Tutustu Pohjola Kotivakuutukseen
    Vakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus Oy

    Pohja

    Kuvat

    Sijainti

    Powered by Esri

    Kohdetta välittää

    Turku OP Koti Turun Seutu Oy LKV

    Brahenkatu 11 G, TURKU

    010 2569 118 Katso puheluhinnat

    Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
    Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.

    Pyydä esite välittäjältä
    Hae asuntolainaaOsuuspankista!