Sammalkalliontie 6 D, Olari, Espoo
Heti vapaa, todella toimivapohjainen sekä erittäin valoisa kaksio hissitalon kolmannesta kerroksesta! Asunnossa on hyvin persoonaa - upein piirre on kylpyhuoneen suurikokoinen ikkuna itäsuuntaiselle parvekkeelle. Asunnossa on yhtenäinen, vaalea ja hyväkuntoinen parkettilattia. D-rappuun sisäänkäynti on Ruomelanraitin puolelta, ei ohikulkevaa liikennettä tai hälinää! Asunnon kylpyhuoneen kaivo on vaihdettu yhtiön toimesta, samalla sukitettiin suihkun viemäri. Pyykinpesukoneelle on paikka kylpyhuoneen viereisessä kaapistossa. Julkinen liikenne toimii hyvin - Ruomelantieltä nopeasti suoraan Niittykummun ja Matinkylän metroille, linjat myös Lauttasaareen sekä Espoonlahden suuntaan. Autoa käyttäville Länsiväylä sekä Kehä 2:nen lyhyen matkan päässä.
Alueen palvelut keskittyvät hyvin Olarin Prismaan sekä Isoon Omenaan. Liikuntaan ja koiranulkoilutukseen Espoon keskusmetsä kuntoratoineen ja koirapuistoineen on muutaman minuutin päässä - myös Mankkaan liikuntakeskukset ovat lähistöllä.
Huoneistolle kuuluu kaksi kellarikomeroa, yksi kylmä ja yksi lämmin. Yhtiöltä on vuokrattavissa autopaikkoja. Ota yhteys Jussaan ja sovi oma esittelyaikasi! Jussa Karsimus, 050 3271 342 / jussa.karsimus@op.fi
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 552858
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Sammalkalliontie 6 D, 02210 ESPOO
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 2
- Huoneet
- 2h + k + kph + parveke
- Asuinpinta-ala
- 47 m2
- Kokonaispinta-ala
- 47 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1970
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 3/8
- Hissi
- Kyllä
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On
- Ikkunat ja näköalat
- Parveke itään.
- Vapautuminen
- Heti
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 144 480,08 €
- Velaton hinta
- 149 000,00 €
- Lainaosuus
- 4 519,92 €
- Neliöhinta
- 3 170,21 €
- Hoitovastike
- 202,10 €/kk
- Rahoitusvastike
- 72,85 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 274,95 €/kk
- Vesimaksu
- 20,00 €/hlö/kk
Huoneiston yhtiölainaa maksetaan pois rahoitusvastikkeina. Yhtiölaina on jaettu neljään eri maksuun, huoneistolle yht. 72,85€/kk. (yhtiölainat ovat parveke- ja julkisivuremontista, hissien uusimisesta, lämpöurakasta sekä porrashuonemaalauksesta) Saunamaksu yhtiölle on 12€/kk.
Varustus
Keittiö
Jääkaappipakastin (Samsung, vuodelta 2019), keraaminen liesi (Electrolux, vuodelta 2005), liesituuletin (vuodelta 2005), kaapistot, irralliset kaapistot, kiinteät valaisimet (+led valaistus kaukosäädöllä). Kaikkia laattoja sekä parkettia on lisää kellarikomerossa.
Pesutilat
Kylpyhuone, suihku, suihkuseinä, peilikaappi, pesukoneliitäntä (kylpyhuoneen vieressä kaapistossa, laattalattia, kone vuodelta 2021), lattialämmitys, kiinteät valaisimet. Asunnon suihkun viemäri on sukitettu ja kaivo on uusi.
Säilytystilat
Kellari, jäähdytetty kellari
Materiaalit
Keittiö: parkettilattia, seinät maalattu. Olohuone: parkettilattia, seinät maalattu. Makuuhuone: parkettilattia, seinät maalattu. Kylpyhuone: seinät ja lattia laatoitettu (sähköinen lattialämmitys). Eteinen: parkettilattia, seinät maalattu.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Mirjalax
- Isännöitsijä
- Retta Isännöinti / 010 228 2000 / Anssi Vienola / anssi.vienola@retta.fi
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 130
- Liikehuoneistoja
- 6
- Liikehuoneistojen pinta-ala
- 370 m2
- Autopaikat
- 12 kpl, 71 kpl
- Taloyhtiössä on
- Sauna, jäähdytetty kellari, kellarikomerot, urheiluvälinevarasto, pyörävarasto, askarteluhuone, väestösuoja, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys, mahdollisuus autopaikkaan
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni. (betoni/tiili).
- Kattotyyppi
- Tasa
- Kattomateriaali
- Muu
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poistoilmanvaihto.
- Energialuokka
- F 2013
Tehdyt korjaukset
-Roskahuoneen sivulle betoniaita istutuksineen 1998 -Lukitus uusittu 1996 -Lämmönsiirtimet ja termostaatit uusittu 1997 -Patteriverkoston tasapainotus 1997 -Pihaistutuksia uusittu 1999 - 2000 -Käyttövesiputket uusittu 1999 -Saunojen kunnostus 2001 -Ulko-ovet, liike- ja porrashuoneet kadun puolelta 2005 -Pihakäytävien asfaltointi 2005 -Antenniverkoston kunnostus ja digi-valmius 2005 -Porrashuoneiden huoltomaalaukset talkoilla 2009 - 2012 -Hissit uusittu 2009 - 2010 -Ilmastointikanavien puhdistus ja säätö 2010 -D-talon takaovi 2010 -Jätekatoksen peruskorjaus 2011 -Vakiopainesäätimet asennettu 2011 -Ulko-oviin asennettu koodilukitus 2012 -Piha-aitoja uusittu 2012 -Kylmäkellareiden koneet uusittu 2012 -Lämmityksen säädön suunnittelu 2012 -Elisa laajakaista ja kaapeli TV 2012 -Lämmityksen perusparannus, termostaatit uusittu ja verkoston tasapainotus 2013 -C-talon ulko-ovi (sisäpiha) 2015 -Takkahormien korjaus ja tiivistys 2015 -Lämmönsiirtimet ja lämmönjakohuoneet uusittu 2016 - 2017 -Asuntojen ulko-ovien tiivisteiden vaihto 2018 -Ilmanvaihtohormien nuohous ja venttiilien uusinta 2018 - 2019 -Pihavalaistus 2019 -Telian antenni C-talon katolle 2019 -Takkahormien nuohous 2020 -Elisan antenni D-talon katolle 2020 -AB-talon eteläpäädyn salaojitus 2021 -A-B -talon sauna 2021 -Ilmanvaihtokoneet uusittu, EF-talo 2021 -Ilmanvaihtokoneiden uusiminen (C- ja D-talot) (kunnossapitosuunnitelmassa, TEHTY) D-talon remonttien ajankohdat; Ikkunat ja parvekeovet 2001-2006 (jokainen julkisivu tehty eri aikana) Julkisivut 1998-2013 (jokainen julkisivu tehty eri aikana) Parvekkeiden kunnostus 1989-1994 Katto uusittu 1988. Asunnon remontit: Huoneiston keittiö, kylpyhuone sekä lattia on uusittu. Kylpyhuoneen valurautaisen lattiakaivon pinnoitus ja lattiakaivoliitoksen ylisukitus 1.11.2021. Työn suoritti PS-Pinnoitus Oy. (Isännöitsijäntodistus)
Muut tiedossa olevat korjaukset
Yhtiön hallituksen laatima kunnossapitosuunnitelma vuosille 2022-2027: 2022; -Ilmanvaihtokoneiden uusiminen (C- ja D-talot) (TEHTY, kustannusarvio yhtiölle 60.000€) -Pesutuvan ja kuivaushuoneen toteutus 1/2 (kustannusarvio yhtiölle 10.000€) 2023; -Katon korjaukset (kustannusarvio yhtiölle 20.000€) -Putkiston kuntotutkimus (kustannusarvio yhtiölle 10.000€) -Ilmanvaihtokoneiden uusiminen (AB-talo) (kustannusarvio yhtiölle 30.000€) -Pesutuvan ja kuivaushuoneen toteutus 2/2 (kustannusarvio yhtiölle 15.000€) 2024; -Elementtisaumojen uusiminen (kustannusarvio yhtiölle 13.000€) -Vesi- ja viemärijohtojen hanke- ja toteutussuunnittelut 1/2 (kustannusarvio yhtiölle 30.000€) 2025; -Vesi- ja viemärijohtojen hanke- ja toteutussuunnittelut 2/2 (kustannusarvio yhtiölle 60.000€) 2026; -Viemäreiden uusiminen tai kunnostaminen esim. sukitusmenetelmällä (kustannusarvio yhtiölle 2.500.000€) -Lämmitysputkien uusiminen (kustannusarvio yhtiölle 30.000€) -Sähkötekniikan uusiminen (sis. huoneistojen alkuperäisten ryhmäkeskusten ja nousujohtojen uusiminen) (kustannusarvio yhtiölle 1.200.000€) -Kylpyhuoneiden perus- ja muita korjauksia (kustannusarvio yhtiölle 150.000€) 2027; -Piha-alueen kunnostuksia (kustannusarvio yhtiölle 10.000€) -Lukituksen uusiminen (kustannusarvio yhtiölle 50.000€) Remonteista sekä niiden ajankohdista päätetään yhtiökokouksissa. Yhtiön hallituksen laatiman kunnossapitosuunnitelman mukaan kustannusarvio yhtiölle on vuosien 2022-2027 aikana noin 4,18 miljoonaa euroa. Yhtiössä on osakkeita 7906 / kustannus per osake on 529€, osakkeita asuntoon on 47kpl. Tämän hetkinen kustannusarvio huoneistolle em. remonteista on 24.900 euroa.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 5 538 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Espoon kaupunki
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Olarin palvelut keskittyvät Prismaan sekä Isoon Omenaan. Koulut: Alueella. Päiväkoti: Alueella. Liikenneyhteydet: Bussiyhteys Ruomelantieltä suoraan Niittykummun metrolle, Espoonlahteen sekä Tapiolaan.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Espoo OP Koti Uusimaa Oy LKV
Sammonsilta 8, ESPOO
010 255 5930 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.