Koolmannintie 10, Peltorinne, Urjala
Viehättävä 1-tasoinen puutalokoti, jonka pohjaratkaisu on hyvin suunniteltu. Isossa, toimivassa keittiössä on leivinuuni ja olohuoneen puolella on kaunis varaava Kerman Saven valkoinen kaakelitakka.
Saunaosasto on kivirakenteinen. Saunaosaston vieressä on kodinhoitohuone, josta on käynti suoraan ulos. Arjen toimivuutta lisää erillinen wc ja kylpyhuoneessa lisäksi olevat wc-istuin ja käsienpesuallas.
Tässä kodissa on reilusti säilytystiloja. Vaatehuoneen ja kaapistojen lisäksi on lämmin varastotila ja koko asuintilojen levyinen käyttöullakko. Kylmäsäilytystilat eivät lopu heti kesken, sillä varastosta pääsee näppärään ja reilunkokoiseen kellariin. Pihakalusteille ja puutarhatyökaluille on erillinen varasto.
Autolle on talli, josta autolla on mukava lähteä lumisateenkin jälkeen.
Avara ja aurinkoinen takapiha terasseineen avautuu etelään. Takapiha rajoittuu puistoalueeseen.
Kiinteistö on liitetty kunnan vesi- ja viemäriverkostoon. Tontilta löytyy lisäksi myös oma vesikaivo vaikkapa kasteluun tai paljun täyttämiseen.
Sijainti on aivan oivallinen päättyvän kadun melkein viimeisenä, joten läpikulkuliikennettä ei ole. Kauppa on noin 400 m päässä ja Turkutielle on matkaa alle kilometri.
Tämä koti on heti vapaa, joten muuttamaan pääset oman aikataulusi mukaan. Olisiko tämä uusi kotisi? Mennään katsomaan!
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 548458
- Kohdetyyppi
- Omakotitalo
- Osoite
- Koolmannintie 10, 31760 URJALA
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 4
- Huoneet
- 4h, k, kph, s, khh, wc, vh, autotalli
- Asuinpinta-ala
- 107 m2
- Kokonaispinta-ala
- 173 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1997
- Yleiskunto
- Tyydyttävä
- Kerros
- Sauna
- Kyllä
- Vapautuminen
- Heti
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 187 000,00 €
- Kiinteistövero
- 446,67 euroa
Varustus
Keittiö
Kylmiö (Festivo Porkka), keraaminen liesi, liesituuletin, leivinuuni (leivinuuni keittiössä, takka olohuoneessa), astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet, pöytätasojen materiaali melamiini ja kivi.
Pesutilat
Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc, suihku, suihkuseinä, peilikaappi, kaapit, allaskaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, kiinteät valaisimet. Kylpyhuoneessa on suihku, suihkuseinä, wc-istuin, allas ja peilikaappi sekä ikkuna.
Säilytystilat
Vaatehuone, kaapistoja, varasto, käyttöullakko
Materiaalit
Keittiö: seinät maalattu, parkettilattia. Olohuone: seinät tapetoitu, parkettilattia. Makuuhuone 1: seinät tapetoitu, parkettilattia. Makuuhuone 2: seinät tapetoitu, parkettilattia. Makuuhuone 3: seinät tapetoitu, parkettilattia. Kodinhoitohuone: seinät maalattu, laattalattia. Sauna: seinät paneloitu, laattalattia. Kylpyhuone: seinät kaakeloitu, laattalattia. Eteinen: seinät maalattu, parkettilattia. Wc: seinät kaakeloitu, laattalattia.
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Puu
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Huopa. Vesikate on alkuperäinen.
- Lämmitysjärjestelmä
- Sähkö. Kerman Saven valkoinen kaakelipintainen takka/leivinuuni, jonka leivinuuni on keittiön puolella ja takka olohuoneen puolella.
- Lämmönjakojärjestelmä
- Sähköpatterilämmitys. Lattialämmitys kodinhoitohuoneessa, kylpyhuoneessa, saunassa ja wc:ssä.
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen tulo, koneellinen poisto, lämmön talteenotto.
- Energialuokka
- Ei energiatodistusta
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Kohteella ei ole lain edellyttämää energiatodistusta ja sen vuoksi energialuokka ei ole tiedossa
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 2 195 m2
- Omistus
- Oma
- Tie perille
- Kyllä
- Kaavoitus
- Asemakaava (ohjeellinen tonttijako), yleiskaava, Rakennuslupa 1995. Urjalan kunta, kaavoitus ja rakennusvalvonta
- Rakennusoikeus
- 439 m2
- Lisätietoja maapohjasta
- e=0,20
Vesi ja viemäröinti
- Vesijohto
- Kyllä
- Käyttövesi
- Kunnan.
- Lisätietoa käyttövedestä
- Kiinteistöllä on lisäksi oma vesikaivo.
- Viemäri
- Kyllä
- Jätevesihuolto
- Kunnan.
- Jätevesi-selvitys tehty
- Ei
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: S-Market Urjala noin 400 m, Urjalan Makeistukku noin 1 km, Urjalan keskustan palvelut noin 1,5 km. Pourunlammen uimaranta noin 1,4 km, terveysasema noin 2,2 km. Koulut: Urjalan Yhtenäiskoulu ja Väinö Linnan lukio noin 2,1 km. Päiväkoti: Laukeelan päiväkoti noin 1,7 km.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Valkeakoski OP Koti Etelä-Pirkanmaa Oy LKV
Valtakatu 9-11, VALKEAKOSKI
010 256 8505 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.