Uuraistentie 1132, Saarijärvi
Uusi vuosi ja uudet suunnitelmat!
Nyt tarjolla kiinteistö, joka tarjoaa mahdollisuudet asumiseen maaseudun rauhassa, hyvien kulkuyhteyksien varrella ja toimitilat työtä tai harrastusta varten. Kokonaisuudessa on asiallisessa kunnossa oleva asunto, tällä hetkellä vuokrattu saunallinen kolmio sekä entiset pankin toimitilat oheistiloineen. Nykyinen omistaja on hakenut jo kiinteistöllä sijaitsevan rakennuksen muuttamista omakotitaloksi. Asia on vielä kesken, mutta valmistuttuaan luo edellytykset koko rakennuksen käyttämiselle asumiseen.
Asunto on yhdessä tasossa oleva, toimiva kokonaisuus perheesi käyttöön. Olohuoneessa katse kiinnittyy rakennusaikakaudelleen, 1960-luvun puolivälille, tyypilliseen isoon avotakkaan, talvi-iltojen tunnelman tuojaan. Toimivassa keittiössä kaikki on käden ulottuvilla. Makuuhuoneet ovat tilavia. Kodin säilytyspulmaa ratkoo osaltaan iso vaatehuone. Käynti takapihalle on kätevästi pesutilojen läheisyydestä, saunomisen lomassa pääset siis vilvoittelemaan suojaisalle takapihalle. Autotalli on myös käytössäsi.
Pankkitoiminta on päättynyt muutamia vuosia sitten, mutta nämä tilat ovat edelleen toimivat ja valmiina sinun suunnitelmillesi. Entisestä pankkisalista löytyy edelleen kyseisille tiloille tyypillisiä elementtejä, korkeaa huonetilaa, kivilattiaa, isoja ikkunoita yms. Lisäksi on muutama toimistohuone, jotka muuntuvat käyttötarpeesi mukaan kätevästi. Alakerrasta löytyy kokoustila, jossa myös keittiönurkkaus. Lisäksi pankin puolella on reilusti erilaista varastotilaa.
Rakennuksessa on öljylämmitys, pankin tilojen puolella lämmitystä tukevat myös useat ilmalämpöpumput. Rakennus on liitetty vesi- ja viemäriverkostoon. Rakennusta on laajennettu pankin puoleisen sisääntulon osalta sekä uusittu rakennuksen katto 2007 myönnetyn rakennusluvan mukaisesti. Päätöksesi tueksi rakennus on jo kuntotarkastettu 2020.
Lanneveden kylä tarjoaa maaseudun rauhaa ja luonnonläheisyyttä. Kaikki kuntapalvelut löytyvät Saarijärveltä. Uuraisten kauppapalvelut osuvat todennäköisesti ajomatkasi varrelle. Ajoaika Jyväskylästä on vajaat kolme varttia.
Kohteeseen päästään tutustumaan sinun aikataulujen puitteissa, ehdota rohkeasti sinulle sopivaa ajankohtaa.
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 545259
- Kohdetyyppi
- Omakotitalo
- Osoite
- Uuraistentie 1132, 41270 LANNEVESI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 3
- Huoneet
- 3h, k, vh, pukuh, ph, s, erill. wc
- Asuinpinta-ala
- 82 m2Pinta-alatieto alkuperäisen rakennusluvan 78/65, myön. 14.7.1965, mukainen asunnon ala. Saunatilat arvioitu n. 20 m². Rakennusluvan 2007-11, myön. 18.1.2007, mukainen huoneistoala on 105,5 m² ja asunnon kerrosala on 138 m²
- Kokonaispinta-ala
- 102 m2
- Yleiskunto
- Tyydyttävä
- Kerros
- Sauna
- Kyllä
- Vapautuminen
- Myydään vuokrattuna
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 100 000,00 €
- Kiinteistövero
- 1023,04 €/2022
Vesi- ja viemäriliittymät ovat Saarijärven Vesihuolto Oy:n liittymiä. Rakennus on luokiteltu palvelurakennukseksi. Sähköliittymä Elenia Verkko Oyj:n liittymä. Kiinteistöllä on 1 sähköliittymä, liittymän koko 3 x 35 A, käyttöpaikkanro 643006966022130008.
Varustus
Keittiö
Jääkaappi, keraaminen liesi, liesikupu, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.
Pesutilat
Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone, erillinen wc, suihku, peilikaappi erillisessä wc:ssa, pesukoneliitäntä pesuhuoneessa, kiinteät valaisimet.
Säilytystilat
Vaatehuone, kaapistot
Materiaalit
Keittiö: Lattia parkettia, seinät maalia. Olohuone: Lattia parkettia, seinät maalia, 1 seinä tiiltä. Makuuhuone 1: Lattia muovia, seinät maalia ja tapettia. Makuuhuone 2: Lattia muovia, seinät maalia. Sauna: Lattia laattaa, seinät puuta, osittain laattaa. Kylpyhuone: Lattia ja seinät laattaa. Wc: Lattia ja seinät laattaa.
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni. Ulkoseinärakenteet betoni ja tiili, julkisivu tiiltä, väliseinät betoni, tiili ja puu.
- Kattotyyppi
- Pulpetti
- Kattomateriaali
- Pelti. Vesikattorakenteet ja kate uusittu 2007.
- Lämmitysjärjestelmä
- öljy. Öljysäiliön sijainti: Pankkitilojen puolella, alakerrassa varastotilassa, peltisessä suoja-altaassa.
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen tulo-poistoilmanvaihto
- Energialuokka
- E 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Erilliset energiatodistukset asunnon ja pankkitilan osalta. Energiatodistukset voimassa 23.12.2030 saakka
Tehdyt korjaukset
2007 tehty kattoremontti, pieni laajennus ja peruskorjausta
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 0,4 ha
- Omistus
- Oma
- Tie perille
- Kyllä
- Kaavoitus
- Yleiskaava, Rakennuslupa 14.7.1965, nro 78/65, 18.1.2007, nro 2007-11. Viiden kylän kyläyleiskaava, Kolkanlahti, Tarvaala, Lannevesi, Rahkola ja Linna Saarijärven kaupunki, kaavoitus
- Rakennusoikeus
- 402 m2
- Lisätietoja maapohjasta
- Ennen rakentamiseen ryhtymistä, selvitettävä rakennusoikeudet ja mahdollinen lisärakentaminen Saarijärven kaupungilta.
Vesi ja viemäröinti
- Vesijohto
- Kyllä
- Viemäri
- Kyllä
- Jätevesi-selvitys tehty
- Ei
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: ruokakauppa Sale, Virastotie 1, Uurainen S-market, Kauppakatu 2, Saarijärvi K-Market, Paavontie 28, Saarijärvi terveysasema Saarijärven terveysasema, Sairaalatie 2. Koulut: Lanneveden koulu, Koulukuja 1. Päiväkoti: Lanneveden päiväkoti, Koulukuja 1.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Jyväskylä OP Koti Keski-Suomi Oy LKV
Kauppakatu 22, JYVÄSKYLÄ
010 256 5950 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.