Rautokannantie 9 A5, Saaristokaupunki, Kuopio
Muuttovalmis, valmistunut 6/23!
Ympäristöystävällistä asumista hirsirakenteisessa kodissa!
Kesällä 2023 valmistunut laadukas kohde sijoittuu luonnontilaisen metsän laitaan Rautaniemen sydämeen.
Tasokkaat kodit ovat rakennettu Kontio-hirrestä ja kaksitasoisten ensimmäinen kerros on tehty kiviharkoista. Rakentamisessa on kiinnitetty erityisesti huomiota laatuun, kotimaisuuteen ja ekologiseen asumiseen.
Huoneistossa on avarat yhteiset tilat ja isot ikkunat. Kaikissa kodeissa on katettu terassi ja kaksikerroksissa asunnoissa on lisäksi parvekkeet. Autokatospaikkoja tai sähköpistokepaikkoja on hankittavissa erillisellä osakekirjalla.
Saaristokadun maisemareittiä tai moottorietä pitkin on Kuopion keskustaan matkaa noin kahdeksan kilometriä. Julkinen liikenne palvelee Saaristokadulla säännöllisesti. Saaristokaupungissa on monipuoliset peruspalvelut. Asuinalue tarjoaa runsaasti erilaisia mahdollisuuksia sisä- ja ulkoliikuntaan koko perheelle.
Perustajaurakoitsijana toimii kuopiolainen Rakennusportti Oy, joka on ainoana Kuopiossa erikoistunut rakentamaan rivi- ja pientalokohteita hirrestä.
Kysy lisätietoja ja sovi henkilökohtainen esittelyaikasi:
Justus Malinen OP Koti p.050 563 7925 Saija Miettinen OP Koti p. 0500 279 441
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 521583
- Kohdetyyppi
- Rivitalo
- Osoite
- Rautokannantie 9 A5, 70840 KUOPIO
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 4
- Huoneet
- 4h, kt, s
- Asuinpinta-ala
- 92,5 m2
- Kokonaispinta-ala
- 92,5 m2
- Käyttöönottovuosi
- 2023
- Yleiskunto
- Uusi
- Kerros
- 1-2/2
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Kyllä
- Parveke
- On
- Vapautuminen
- Arvioitu valmistuminen kesä 2023
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 120 933,53 €
- Velaton hinta
- 285 900,00 €
- Lainaosuus
- 164 966,47 €
- Neliöhinta
- 3 090,81 €
- Hoitovastike
- 250,29 €/kk
- Rahoitusvastike
- 862,11 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 1 112,40 €/kk
Erillisillä osakkeilla myydään: Autokatospaikka 8000 € Autopistokepaikka 4000 € Lämmin lisävarasto 4 m² 3500 € Lämmin lisävarasto 3,5 m² 3200 €
Varustus
Keittiö
Jääkaappi, pakastekaappi, erillisuuni, induktioliesi keraaminen, liesituuletin, astianpesukone integroitu.
Pesutilat
Sauna, sähkökiuas, erillinen wc, suihku kaksi suihkua, peilit, allaskaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, kuivausrumpuliitäntä.
Säilytystilat
Ulkovarasto
Materiaalit
Sauna: Lattiat laatoitettu, seinät lämpöhaapaa. Kylpyhuone: Laatoitettu. Lattiat: Vinyylilankku, parketti tai laminaatti valinnan mukaan.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Kuopion Rautokanta
- Asuinhuoneistoja
- 20
- Autopaikat
- 20 kpl, 7 kpl
- Taloyhtiössä on
- Pyörävarasto, väestösuoja, kaapeli-TV, jätekatos
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattomateriaali
- Muu
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Lattialämmitys vesi
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Huoneistokohtainen koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto LTO:lla
- Energialuokka
- C 2018
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 6 540 m2
- Omistus
- Vuokrattu
- Vuokralleantaja
- Kuopion kaupunki
- Tontin vuokra-aika
- Vuokrasopimus päättyy 31.12.2060
- Kaavoitus
- Asemakaava. Kuopion kaupunki
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Kuopio OP Koti Itä-Suomi Oy LKV
Maljalahdenkatu 29-31, KUOPIO
010 258 8505 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.