Rinnekatu 12 as, Korkeavaha, Forssa

Velaton myyntihinta 149 000 € Myyntihinta: 147 371 €
Käyttöönottovuosi 1979
Pinta-ala
131,5 m2
5h, k, s

Soraharjun päällä aivan mahtavalla paikalla Linikkalan lammin kyljessä pienen metsikön takana olisi upea rivitalo neliö vailla uusia asukkaita. Tästä ei kaupunkiasuminen enää paljon mukavammaksi ja viihtyisämmäksi voi muuttua. Omalta takapihalta rappuset alas, niin sinulla on mahtavat virkistymismahdollisuudet pulahtaa Lamminrannassa uimassa kesällä tai talvella. Vehreältä takaterassilta pääsee suoraan myös suoraan lenkkipolulle, koulutielle tai kauppareissulle. Monet palvelut sijaitsevat todella lähellä.

Omalle terassille paistaa kesäisin aurinko lähes koko päivän. Aurinkovarjon alla voi voi lueskella ja nauttia viilentäviä juomia, tai siemailla rauhassa aamukahvia. Tilavalla takapihalla viherpeukalo voi pitää yllä omaa hyötypuutarhaa tai kasvattaa erilaisia kukkasia, myös koirille löytyy oma aidattu alueensa. Grilliherkut valmistuvat kädenkäänteessä omassa tiiligrillissä ja ne voi nauttia ulkoterassilla tai viedä tilavaan ruokailutilaan sisätilojen puolelle.

Tässä kodissa on kiva ja toimiva pohja. Keittiö on oma monipuolinen tilansa, mutta se on avattu mukavasti, eli se yhdistyy kivasti olohuoneeseen ja ruokailutilaan. Tässä kolmen tilan kokonaisuudessa on tilavuuden avaruuden tuntua, missä viihtyy suurempikin porukka yhdessä.

Makuuhuoneet ovat reilun kokoiset ja niissä on kivasti säilytystilaa. Lisäksi asunnossa on hyvän kokoinen vaatehuone ja ulkona vielä erillinen varasto.

Omaa saunaa on ihana lämmittää vaikka joka ilta ja mennä vilvoittelemaan terassille. Tunnelmaa talvi-iltoihin tuo takka, minkä lämmössä on mukava rentoutua iltaisin työpäivän päätteeksi.

Asunnon pintoja on uusittu vuosien mittaan. Kodin yleisilme on siisti ja vaaleahko, mitä on helppo muunnella oman näköisekseen. Mikä parasta, auton voit ajaa aivan suoraan sisäänkäynnin eteen. Siitä löytyy myös oma sähköpistoke omasta seinästä auton lämmitystä varten. Tämän asunnon oston yhteydessä on mahdollista ostaa myös oma autotalliosake.

Tässä kuuden asunnon taloyhtiössä toimitaan järkevästi tilanteiden ja tarpeiden mukaan. Monet suuret remontit on jo tehty ja uusia ei ole tiedossa lähitulevaisuudessa. Talo lämpiää kaukolämmöllä.

Tähän kotiin voit tutustua myös etänä! Klikkaa itsesi sisään virtuaaliesittelyyn ja astu peremmälle. Voit tutustua asunnon tiloihin 3D-esityksen kautta, aivan kuten olisit paikan päällä.

Tulen mielelläni esittelemään tätä kotia yksityisesittelynä, soita niin sovitaan aika 0400-439988 tai karolina.andersson@op.fi. Myös muut välittäjät ovat käytössäsi.

Onko asuntosi vielä myymättä. Ota yhteyttä, niin laitetaan sen myynti alulle.

Kohdetta välittää:

Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä

Viesti
Etunimi *
Sukunimi *
Puhelinnumero *
Sähköposti *

Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.

    Kohteen tiedot

    Perustiedot

    Kohdenumero
    517837
    Kohdetyyppi
    Rivitalo
    Osoite
    Rinnekatu 12 as, 30100 FORSSA
    Omistusmuoto
    Omistus
    Huoneluku
    5
    Huoneet
    5h, k, s
    Asuinpinta-ala
    131,5 m2
    Kokonaispinta-ala
    131,5 m2
    Käyttöönottovuosi
    1979
    Kerros
    1/1
    Hissi
    Ei
    Sauna
    Kyllä
    Parveke
    Ei
    Vapautuminen
    Sopimuksen mukaan

    Hintatiedot

    Myyntihinta
    147 371,11 €
    Velaton hinta
    149 000,00 €
    Lainaosuus
    1 628,89 €
    Neliöhinta
    1 133,08 €
    Hoitovastike
    499,70 €/kk
    Rahoitusvastike
    115,72 €/kk
    Yhtiövastike yht
    615,42 €/kk
    Vesimaksu
    25,00 €/hlö/kk

    Varustus

    Keittiö

    Jääkaappi, erillisuuni, liesitaso, liesituuletin, astianpesukone, kiinteät valaisimet.

    Pesutilat

    Sauna, sähkökiuas, suihku, peilikaappi, pesukoneliitäntä kodinhoitohuoneessa, kiinteät valaisimet, Kylpyhuonekaapisto. Vesikiertoinen lattialämmitys takkahuoneessa, pesuhuoneessa, saunassa, kodinhoitohuoneessa ja wc:ssä.

    Säilytystilat

    Ulkovarasto

    Materiaalit

    Keittiö: Lattia laminaatti, seinät maalattu/laatta. Olohuone: Lattia parketti, seinät tapetti. Makuuhuone 1: Lattia muovimatto, seinät tapetti. Makuuhuone 2: Lattia muovimatto, seinät tapetti. Makuuhuone 3: Lattia muovimatto, seinät tapetti. Kodinhoitohuone: Lattia laatta, seinät laatta. Sauna: Lattia laatta, seinöt puupaneeli. Kylpyhuone: Lattia laatta, seinät laatta. Wc: Lattia laatta, seinät laatta.

    Taloyhtiö

    Taloyhtiön nimi
    Asunto Oy Forssan Saarelanharju
    Isännöitsijä
    Jokioisten Tilitoimisto Oy / Anu Kallionpää p. 050 522 7079
    Kiinteistönhuolto
    Huoltoyhtiö
    Asuinhuoneistoja
    6
    Autopaikat
    Autotalleja tai hallipaikkoja 6 kpl
    Taloyhtiössä on
    Kuivaushuone, urheiluvälinevarasto, kaapeli-TV, huoneistokohtaiset kylmät varastot, valokuitu 50/20M, Lounea Oy

    Rakennuksen tiedot

    Rakennusmateriaali
    Muu
    Kattotyyppi
    Auma
    Kattomateriaali
    Pelti
    Lämmitysjärjestelmä
    Kaukolämpö
    Lämmönjakojärjestelmä
    Vesikiertoinen patterilämmitys
    Ilmanvaihtojärjestelmä
    Koneellinen poisto.
    Energialuokka
    E 2007

    Tehdyt korjaukset

    Antenniverkoston digitalisointi (2005) Käyttövesiputkiston ja lattialämmityksen järjestelmän uusinta (2007) Eteläpuolen ikkunoiden ja ovien vaihto (2008) Tasakaton muuttaminen aumakatoksi, painovoimaisen ilmanvaihdon muutos koneelliseksi poistoksi sekä raitisilmaventtiilien lisäys (2010-2011) Käyttöveden siirrin uusittu (2011) Rakennuksen ulkopuoleiset sadevesilaitteet (2012-2013) Piha-alueen kunnostus (2013) Takkahuoneiden, pesuhuoneiden ja saunojen lattialämmityksen jakotukkien ja paluupuolen venttiilien uusinta (2016) Jäteaitaus uusittu (2017) Autotallien ovet maalattu (2017) Ilmastoinnin puhdistus ja säätö (2018) Katon pesu (2018) Valokuituun liittyminen (2020) Ikkunoiden ja ovien uusiminen pohjoispuolelle (2020) Teknisen tilan portaiden kattaminen (2020)

    Suunnitellut korjaukset

    Hallituksen näkemyksen mukaan rakennuksen ensisijaiset toimenpiteet ovat pihavalaistuksen uusiminen pääsisäänkäynti puolelle. Päätetty tilata kuntokartoitus, jonka pohjalta hallitus tekee tarkemman suunnitelman seuraavalle viidelle vuodelle sen pohjalta.

    Muut tiedossa olevat korjaukset

    Kunnossapitotarve yhtiökokousta 05/2021 seuraavien 5 vuoden aikana: Pihavalaistuksen uusiminen. Sokkelin kunnostus.

    Tontti ja kaavoitus

    Omistus
    Oma
    Kaavoitus
    Asemakaava. Forssan kaupunki

    Lisätiedot

    Mahdollista ostaa autotalli AT1 osakeryhmällä 1009-1011 hintaan 6.000 €, autotallin vastike 6,80 €/kk. Pinta-alaltaan autotalli on 14 m².

    Asuntolaina –
    Avain unelmiesi kotiin

    Tutustu OP:n asuntolainaan
    Asuntolainan myöntää osuuspankki

    Hanki kotisi
    kokoinen vakuutus

    Tutustu Pohjola Kotivakuutukseen
    Vakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus Oy

    Pohja

    Sijainti

    Powered by Esri

    Kuvat

    Kohdetta välittää

    Forssa OP Koti Lounaismaa Oy

    Sibeliuksenkatu 3, FORSSA

    010 256 1309 Katso puheluhinnat

    Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
    Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.

    Pyydä esite välittäjältä
    Hae asuntolainaaOsuuspankista!